Valikko
Kaupunki

Helsingin poliitikkojen vallankaappaus saa pian sinetin – HS:n video selittää, mistä hankkeessa on kyse

Helsingin pormestarimalli siirtää valtaa etenkin Helsingin suurpuolueille.

Helsinki nuijii pian kasaan lähihistoriansa suurimman uudistuksen. Kaupunki aikoo räjäyttää nykyisen johtamistapansa ja virastorakenteensa ja siirtyä pormestari- ja toimialamalliin.

Sanat suorastaan tirisevät byroktiaa, mutta uudistuksessa on silti kyse suuresta asiasta, jota voisi nimittää jopa poliitikkojen vallankaappaukseksi.

HS esittelee seuraavaksi uudistuksen keskeisimmät kohdat.

Helsinki kasaa valtaa suurille puolueille

Helsingin poliitikkojen pieni piiri on valmistellut Lasse Männistön (kok) johdolla uudistusta nyt parin vuoden ajan. Maanantaina asia etenee viimein kaupunginhallitukseen ja lopullisesti asiasta päätetään kaupunginvaltuustossa 17. helmikuuta.

Käytännössä poliitikot aikovat riisua Helsingin virkamiesvaltaisuuden ja ottaa vallan omiin käsiinsä. Yksinkertaisin esimerkki tästä on siirtyminen pormestarin valintaan.

Pormestari ja apulaispormestarit ovat poliitikkoja, jotka johtavat Helsinkiä neljä vuotta kerrallaan eli kuntavaalien välisen ajan. Helsingin ylin johto heijastelee jatkossa siis jokaisen kuntavaalin tulosta, sillä valtuusto valitsee pormestarin ja apulaispormestarin poliittisten voimasuhteiden mukaan.

Mitä enemmän puolue saa ääniä vaalissa, sitä todennäköisemmin puolue saa myös pormestarin tai apulaispormestarin paikan. Nykyisin vaalitulos ei välttämättä näy kaupungin ylimmässä johdossa, sillä kaupunginjohtajat on pääosin valittu seitsemäksi vuodeksi kerrallaan.

Mitä pormestarin pallilla sitten saa? Valtaa muuttaa ja päättää Helsingin asioita. Jokaisella puolueella on oma visionsa siitä, mihin suuntaan Helsinkiä pitäisi kehittää. Pormestaristoon kuuluvilla puolueilla on todella jatkossa valtaa ohjata Helsinkiä. Toisaalta sen ulkopuolelle jäävillä puolueilla, tätä valtaa ei välttämättä ole.

Pormestari johtaa kaupunginhallitusta ja apulaispormestarit Helsingin toimintaa ohjaavien lautakuntien toimintaa. Yksi apulaispormestari johtaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysasioista vastaavaa lautakuntaa, toinen kaavoitusta ja rakentamista, kolmas opetusta- ja päiväkoteja ja neljäs kulttuurista, liikunnasta ja vapaa-ajasta vastaavaa lautakuntaa.

Pormestari ja apulaispormestarit saavat myös valtaa siihen, minkä sisältöisiä esityksiä kaupunginhallituksen käsittelyyn jatkossa tulee.

Se on keskeinen muutos, sillä virkamiesvalta perustuu osin siihen, että he kirjoittavat esittelytekstit ja määrittävät, mistä näkökulmista asioita poliitikoille kerrotaan. He ehdottavat poliitikoille myös millainen päätös olisi heidän mielestään paras. Uudistuksen jälkeen pormestaristo voi ottaa esitystekstin omaan käsittelyynsä, jos esittelijän esitys ei heitä miellytä.

Uudistusta voisi siis valtapolitiikan näkökulmasta luonnehtia niin, että se todella siirtää valtaa virkamiehiltä poliitikoille. Vallan siirtyminen ei ole kuitenkaan tasaista, sillä valtaa siirtyy lähinnä suurille puolueille. Tämä on perusteltu lopputulos, jos kannattaa enemmistön valtaa. Pienempien puolueiden suunnasta uudistus herättää kuitenkin vastustusta.

Pormestarista pääsee kaupunginjohtajaa helpommin eroon

Johtamisuudistus tuo kiinnostavan muutoksen myös kaupunginjohtajan erottamissuojaan.

Juridisesti kaupunginjohtaja on nimittäin virkamies ja pormestari poliitikko. Uudistus tarkoittaa sitä, että lain näkökulmasta Helsingin ylin johtaja on aiempaa helpompi erottaa.

Pormestarin erottamiseen riittää kuntalain mukaan se, ettei hän nauti kaupunginvaltuuston luottamusta. Kaupunginjohtajan erottaminen puolestaan vaatii, että kaksi kolmasosaa valtuutetuista kannattaa sitä. Helsingissä kaupunginjohtajan erottaminen vaatisi siis 56 valtuutetun tuen. Pormestarin erottamiseen puolestaan riittäisi 43 valtuutetun äänet.

Helsinkiin tulee palkkapoliitikkoja, määrä on auki

Helsinki siirtyy uudistuksen jälkeen myös ammattimaisten, palkkaa saavien poliitikkojen aikaan. Helsingin suurimpia valtuustoryhmiä johtavat poliitikot esittivät marraskuun lopussa, että palkkaa maksettaisiin noin 10 poliitikolle, jotka kaikki istuisivat myös kaupunginhallituksessa.

Nyt helmikuussa varmaa on, että ammattimaisia poliitikkoja ovat jatkossa pormestari sekä apulaispormestarit. Näin ollen kaupunginhallituksessa istuu ainakin viisi ammattimaista poliitikkoa. Palkkapoliitikkojen määrää, tai heille maksettavaa palkkaa, ei ole kuitenkaan HS:n haastattelemien poliitikkojen mukaan tarkoitus lyödä vielä helmikuussa lukkoon.

Palkkapoliitikkojen luominen aiheuttaa sen, että Helsinkiin syntyy kahden kerroksen poliitikkoja: heitä, jotka pystyvät tekemään päätöksiä päätyönään ja heitä, jotka hoitavat tehtävää enemmän tai vähemmän harrastustoimintana. Tämä tarkoittaa vallan keskittymistä tiettyjen poliitikkojen käsiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Kuntapolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville

    4. 4

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    5. 5

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    6. 6

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”

    10. 10

      Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    3. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    4. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    5. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    6. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    9. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta kadehtii välillä narkomaaneja – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa ”dope boyt” toimittavat ilmaisia huumepusseja kotioville
    10. 2 tuntia sitten
    11. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    12. Lauantai tuo mukanaan sekä sadetta että poutaa
    13. Näytä lisää