Kaupunki

Tutkijat: Tiivis Helsinki olisi parempi kaupunki – talous kasvaisi ja asumisen hinta laskisi

Heikki Loikkasen ja Seppo Laakson mukaan talouskasvu edellyttää rakentamista ennen kaikkea keskustan lähelle.

Helsinki ja Suomi voisivat paremmin, jos kaupungit olisivat tiiviimpiä. Siinä lyhyesti viesti, jonka kaupunkitutkijat Heikki A. Loikkanen ja Seppo Laakso lähettävät päättäjille tuoreessa tutkimuksessaan.

Hyöty syntyisi siitä, että tiiviissä kaupunkirakenteessa tuottavuus paranee, kun ihmiset, ideat ja yritykset ovat lähemmässä vuorovaikutuksessa keskenään ja erilaiset nykyisestä hajanaisesta kaupunkirakenteesta johtuvat kustannukset pienenisivät.

Esimerkkejä: Yritykset voisivat saada enemmän asiakkaita, kun väestö ei olisi hajallaan. Työntekijöiden olisi helpompi vaihtaa työpaikkaa, kun saman alan yrityksiä olisi lähekkäin. Ja alemmat asuntojen hinnat hyödyttäisivät koko taloutta.

Tutkijoiden arvio löytyy perjantaina julkistetusta raportista Tiivistyvä kaupunkikehitys – Tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvun perusta. Sen on kustantanut Tehokkaan tuotannon tutkimussäätiö, jonka taustalta löytyy elinkeinoelämän järjestöjä. Loikkanen on Helsingin yliopiston professori emeritus ja Laakso Kaupunkitutkimus TA:n toimitusjohtaja.

Helsinki tiivistyy, kun kaupungissa rakennetaan lisää. Lisää on Loikkasen ja Laakson mukaan rakennettava nimenomaan sinne, missä kysyntä on suurinta ja hinnat korkeimmat. Uusia taloja tarvitaan siis keskustaan ja sen tuntumaan, ei laitakaupungille. Tiivistäminen tapahtuisi käytännössä rakentamalla tyhjiä välialueita ja täydentämällä vanhoja tontteja.

Jos rakentaminen olisi täysin markkinaehtoista ja rajoittamatonta, talot olisivat sitä tiiviimmässä ja sitä korkeampia, mitä lähempänä keskustaa ne sijaitsisivat.

Nykyisellään Helsingin seudun tiheys jää tutkijoiden mukaan liian matalaksi, jotta alueelle syntyisi itseään ruokkiva kasvun kierre. Vuonna 1946 Helsingin kantakaupungissa asui 62 prosenttia Helsingin seudun asukkaista, kun osuus vuonna 2015 oli 13 prosenttia.

”Kantakaupungin väestö- ja työpaikkatiheydet ovat pysyneet karkeasti ottaen samoina 1960-luvulta lähtien, vaikka koko kaupunkialueen väestö- ja työpaikkamäärät ovat kasvaneet. Hajautunutta rakennetta voidaan pitää osasyynä asumisen hintatason kasvuun suhteessa muuhun maahan sekä asumisväljyyden kasvun pysähtymiseen”, tutkijat kirjoittavat.

Korkeampi hintataso taas johtaa korkeampaan palkkatasoon.

”Näin maankäyttörakenteet ja asuntotarjonnan vähäisyys ja joustamattomuus synnyttävät kilpailukykyongelman, joka Helsingin seudun koosta ja asemasta korkeimman tuottavuuden alueena heijastuu koko maan talouteen.”

Työpaikkoja on kaavoitettu kaupunkialueen reunoille, vaikka kysyntää ei olisi riittävästi. Aiempina vuosikymmeninä Helsingin kaavoituksessa kuviteltiin, että toimistotyöpaikat siirtyvät sinne, missä ne suunnitelmissa ohjataan.

Loikkanen ja Laakso arvostelevat myös aikaisempien hallitusten aluepolitiikkaa, joka on keskittynyt muuhun kuin suurten kaupunkiseutujen kehittämiseen.

”Suomen alue- ja kaupunkipolitiikan muotoilussa on kaikkina aikoina huolellisesti vältetty ottamasta kantaa keskittymisen ja kasautumisen etuihin”, tutkijat kirjoittavat.

Kaupunkitutkijoiden seitsemän teesiä

 Tihennä kaupunkialueita

 Pienennä etäisyyksiä maankäyttö- ja liikenneratkaisuilla

 Kaada raja-aitoja ja muita kanssakäymisen esteitä

 Salli erilaisuutta – esimerkiksi ihmisten ja rakennusten

 Siirrä muun muassa kunnallistekniikan kustannukset sille, joka hyötyy lisärakentamisesta

 Kohdenna julkista rahoitusta eniten sinne, missä on parhaat kasvun edellytykset

 Tue silti elämisen perusedellytyksiä tuki asuinpaikasta riippumatta

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Helsinki
  • Helsingin yleiskaava 2050

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Tuntuuko uusi ratikkaverkko hankalalta? Kartta näyttää, montako kaloria pysäkkien välien kävely polttaa

    10. 10

      Suomalaisfirman uutuus: Nokia-puhelin, jolla voi ottaa selfien ja tavallisen kuvan yhtä aikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    8. 8

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää