Valikko
Kaupunki

Vahva kloorin haju pitää Tikkurilan terveysaseman suljettuna tiistain – keskiviikolle odotetaan ruuhkaa

Maanantaina tapahtunut kemikaalivuoto haittaa yhä terveysaseman toimintaa.

Maanantaina suljettu Tikkurilan terveysasema on jouduttu sulkemaan uudelleen tiistaina. Myös samassa rakennuksessa olevat röntgen ja fysioterapia on suljettu.

Syynä on maanantaina tapahtunut kemikaalivuoto, jonka takia tiloissa haisee yhä kloori.

Voimakkaan hajun takia osa terveysaseman henkilöstöstä on oireillut, kertoo Vantaan terveyspalveluiden johtaja Jarmo Kantonen. Oireina on ollut hengitysteiden ärtymistä, lievää yskimistä, päänsärkyä ja kyynelvuotoa. Kantosen mukaan kenellekään ei ole tullut kemikaalivuodosta vakavia oireita.

Viimeisin tieto on, että tiistain aikana terveyskeskus saadaan tuuletettua kloorin hajusta, Kantonen kertoo. Palokunta tuulettaa tiloja edelleen. Keskiviikkona terveysaseman olisi tarkoitus olla auki, mutta henkilökuntaa on paikalla poikkeuksellisen vähän. Myös puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet pahasti.

”Kaikille, joilta aika on peruuntunut, sovimme uuden ajan mahdollisimman pian.”

Kaupunki ohjeistaa potilaita menemään kiireellisissä asioissa lähiterveysasemille Koivukylään, Hakunilaan, Länsimäkeen ja Korsoon ja kello 16.00 jälkeen Peijaksen sairaalan päivystykseen. Aikuissosiaalityön kiireisissä asioissa kuten maksusitoumuksissa autetaan myös Myyrmäessä ja Koivukylässä.

HS kertoi maanantaina, kuinka koko terveysasema jouduttiin sulkemaan ja vajaat 20 ihmistä altistui myrkylliselle kaasulle.

Kaasua pääsi karkaamaan, kun fysioterapian uima-altaassa käytettäviä kemikaaleja sekoitettiin väärin. Yhteensä tiloissa oli iltapäivällä parisataa ihmistä. Kaikki oireita saaneet kuljetettiin sairaalaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vantaa
  • Tikkurila
  • Terveyskeskus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    8. 8

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    9. 9

      Lontoon terrori-iskujen uhriluku nousee –poliisi uskoo tunnistaneensa hyökkääjän

    10. 10

      Lontoon iskun alta pelastunut opiskelija HS:lle: ”Poistuimme parlamenttitalosta – ja 30 sekunnin päästä takanamme kuului pamahdus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    7. 7

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää