Valikko
Kaupunki

Töölön kirkko tuli remontoituna näkyviin

Kaupunginosa sai uuden, 85-vuotiaan maamerkin, kun 1930 valmistuneen kirkon peruskorjaus valmistui.

Letku vetäytyy takaisin pakettiautoon Töölön kirkon pihalla Topeliuksenkadulla. Kari Hulkko ja Pasi Sipilä ovat käyneet kuivajääpuhaltamassa kirkkosalin katon.

Vuonna 1930 vihitty kirkko valmistuu peruskorjattuna juuri ajoissa siihen, kun kirkkoherra Auvo Naukkarinen toimittaa sunnuntaina kirkon käyttöönottomessun. Takatöölöläinen, arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema maamerkki oli remontin takia kiinni kolme ja puoli vuotta.

”Nauttikaa töölöläiset, teillä on Helsingin värikkäin kirkko!” remontin suunnitellut arkkitehti Käpy Paavilainen opastaa.

Hän ei tarkoita vain beigestä alkuperäiseksi Sienan vaaleanpunaiseksi väriään vaihtanutta ulkopintaa. Myös uusklassistisen rakennuksen koko sisus on saanut vanhat värinsä takaisin.

Oven takaa kuuluu lasten laulua, jonka jälkeen alkaa kiljunta. Meneillään on suosittu päiväkerho. Viikoittain myös pari sataa partionuorta käy harrastamassa.

Siinä missä Töölön seurakunnan toinen, Temppeliaukion kirkko, erikoistuu turisteihin ja konsertteihin, seurakunnan nimikirkko kääntää katseensa erityisesti lapsiin ja nuoriin.

”Hyvään elämään pitää saatella silloin, kun nuori on valmis”, kirkkoherra Naukkarinen määrittää.

Töölön kirkossa toimitetaan kokeellisia jumalanpalveluksia, mikä tarkoittaa tavanomaista menevämpää meininkiä.

Nuoriso- ja perhetyöhön Töölössä on aiempaa paremmat olosuhteet. Kun iäkkäät töölöläiset muuttavat isohkoista asunnoistaan ullakkokerrosta ylemmäs, tilalle tulee lapsiperheitä. Töölön 25 000 asukkaasta 16 400 on seurakunnan jäseniä. Viime vuonna heitä tuli 130 lisää.

Nuorisotyö ei ole Töölön kirkossa uusi asia. Kirkkoherra Naukkarinen opastaa peruskorjattuun piharakennukseen. Sen nimi on Pärinäpirtti eli ”Päris”. Kirkko tarjosi jo 1950-luvulla lättähatuille tilan harrastukselle.

Talotekniikka on uusittu, ja suurtalouskeittiö kiiltää uutuuttaan.

Töölön kirkossa käy viikoittain syömässä toistasataa ihmistä.

Vanhuksiakaan ei ole unohdettu. Tuliterät hissit rakennettiin paitsi lastenvaunuille ja -rattaille myös rollaattoreille.

Ehkä näkyvimmin muuttui kuitenkin maisema. Tähän saakka ei vain yksi tai kaksi ihmistä ole kuljeskellut ympäriinsä kyselemässä, että ”missä se Töölön kirkko on”. Suuriksi kasvaneet poppelit peittivät kirkon taakseen. Nyt puita on harvennettu.

Toinen näkyvyyden peittävä elementti onkin jo vaikeammin poistettavissa. Töölöntorilta katsottaessa kirkon jättää taakseen Tölö gymnasiumin rakennus.

Merkillisintä ehkä on, että koulurakennuksen suunnitteli samainen Hilding Ekelund, peittämään oman työnsä fasadin.

Perjantaina siivoojat vielä siivoavat ja pesurimiehet pesevät. Arkkitehti Paavilainen ja talotekniikka-asiantuntija Martti Löppönen Helsingin seurakunta­yhtymästä viittoilevat saarnastuolista saliin päin.

Mutta viimeistään sunnuntaina kello 17:ään mennessä heidän on laskeuduttava sieltä alas. Silloin kirkossa kajahtaa alkusoittona Jean Sibeliuksen Andante festivo, jonka perään veisataan virsi 327: Kaikki maat, te riemuitkaatte!

Kirkonmäellä on juhlamessu.

Uusklassismin helmi

 Valmistuessaan vuonna 1930 uusklassistinen Töölön kirkko seisoi puuttomalla kalliolla.

 Nya Svenska Samskolan valmistui viereen 1954.

 Kummankin rakennuksen suunnitteli Hilding Ekelund.

 Juha Leiviskän suunnittelema kulttuurikeskus Sandels kruunasi kokonaisuuden 2007.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Remontointi
  • Kirkko
  • Taka-Töölö
  • Helsinki
  • Arkkitehtuuri
  • seurakunta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    3. 3

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    4. 4

      Opas miehen hankintaan

    5. 5

      Suomen kansalaisuus myönnetään tällä vaatimattomalla paperinpalalla ilman seremonioita – miksi Suomi ei juhli uusia kansalaisia?

    6. 6

      Ilmastonmuutos katosi Valkoisen talon sivuilta – Tilalla ”puhdasta hiiltä” ja ”rauhaa voiman kautta”

    7. 7

      Trump saa nimittää vävynsä erikoisavustajakseen – Nepotismilait eivät oikeusministeriön mukaan koske Valkoiseen taloon palkattavia

    8. 8

      Esitys autoveron poistosta näyttää poliittiselta peliltä, ja auton ostajista ja kauppiaista tuli tuon pelin panttivankeja

    9. 9

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    10. 10

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Opas miehen hankintaan

    4. 4

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    5. 5

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    6. 6

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    8. 8

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    9. 9

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    10. 10

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    8. 8

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää