Valikko
Kaupunki

Johtoasemassa ollut Helsingin virkamies hankki itselleen kaupungin rahoilla untuvatyynyjä, suksiboksin ja merkkivaatteita

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeistä kavalluksista ja virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Helsingin kaupungilla lastensuojelun johtotehtävissä toiminut 47-vuotias mies on tuomittu puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen muun muassa törkeistä kavalluksista ja virka-aseman väärinkäyttämisistä.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan mies oli kavaltanut kaupungin varoja yli 20 000 euroa vuosina 2008–2012. Mies oli tehnyt kaupungin rahoilla erilaisia hankintoja, mutta tavarat tulivat hänen yksityiskäyttöönsä.

Mies hankki itselleen muun muassa puhelimia, DVD-laitteet, kaksoisvuoteen untuvapeiton ja untuvatyynyt, Peak-harrastevaatteita ja urheiluvälineitä, huonekaluja, Polarin sykemittarin ja suksiboksin.

Mies myönsi syytteet osittain, mutta hänen mukaansa hänen tarkoituksensa ei ollut kavaltaa tavaroita. Hänen kotiinsa päätyneet tavarat vain olivat jääneet palauttamatta, mies sanoi.

Mies johti 30-paikkaista arviointi- ja vastaanottoyksikköä, joka oli tarkoitettu 14–18-vuotiaille nuorille.

Yksikössä työskennelleen ohjaajan mukaan hankittuja tavaroita ei yksikössä ollut eikä tarvittu. Esimerkiksi Applen tietokoneita ei voitu hankkia työtä varten, koska kaupunki ei käytä Applea. Yksikön nuorille ei hankittu merkkivaatteita, koska lastensuojelun asiakkaissa on myös väkivaltaisia lapsia. Sen takia tavaraa kului ja meni rikki.

Mies tuomittiin myös siitä, että hän oli ohjannut Live Nation Finlandin 5 000 euron lahjoitusvarat perustamalleen tilille, vaikka lahjoitus oli tarkoitettu hänen johtamansa yksikön käyttöön. Miehen mukaan lahjoitusrahalla ostettiin muun muassa erilaisia seikkailuvälineitä, kuten vesiurheilutarvikkeita, teltta sekä vetoköysiä kiipeilyyn.

Oikeuden mukaan osa lahjoitusrahasta käytettiin yksikön hyödyksi, mutta 3 400 euron osalta ei ole tällaista selvitystä. Tältä osin mies sai tuomion.

Käräjäoikeuden mukaan mies oli hankkinut kaupungin varoilla tavaroita, joita ei hänen johtamassaan yksikössä tarvittu. Tavarat ovat jääneet kateisiin, eikä niitä ole löytynyt edes sen jälkeen, kun miehen virkasuhde kaupunkiin päättyi.

Sittemmin mies siirtyi osakeyhtiönä toimineen nuorisokodin toimitusjohtajaksi ja kavalsi sieltä yli 13 000 euroa vuosina 2012–2013.

Mies myönsi nostaneensa rahaa omaan käyttöönsä nuorisokodin tililtä huonon taloudellisen tilanteensa takia. Hän kuitenkin kiisti ottaneensa niin paljon kuin syyttäjä väitti. Hänen mukaansa rahanmenoa oli mahdotonta seurata uuden yksikön käynnistämisen aikaan. Käteistä oli tarvittu paljon, ja useat ihmiset olivat tehneet käteisostoksia.

Oikeus kuitenkin katsoi, että mies oli ottanut syytteessä mainitut rahat omaan käyttöönsä, sillä mitään muutakaan selvitystä rahojen käytöstä ei ollut.

Oikeus totesi, että molemmissa kavalluksissa mies käytti hyväkseen vastuullista asemaansa yksikkönsä johtajana. Myös kavallettu rahamäärä oli suuri, joten oikeus piti tekoja kokonaisuudessaan törkeinä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Virkarikokset
  • Kavallukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    3. 3

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    4. 4

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    5. 5

      Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    8. 8

      Rekka putosi moottoritieltä toiselle tielle – yksi kuollut, kaksi loukkaantunutta

    9. 9

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    10. 10

      Uusi matkakortinlukija sekoittanut käyttäjiä – näin teekkarit tekisivät siitä loogisen ja nopean

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    5. 5

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    6. 6

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    7. 7

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    8. 8

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    9. 9

      Olen 48-vuotiaana erinomaisessa kunnossa – silti työnhakuni tyssäsi ”iän asettamiin rajoituksiin”

    10. 10

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää