Valikko
Kaupunki

Pelastuslaitos: Ohikulkijat epäröivät sammuneiden auttamista – kerro HS:n kyselyssä, mitä itse tekisit

Talvella ulos sammuminen on aina vaarallista. Pelastuslaitos arvioi, että osa epäröi yhä, kun päihtynyttä pitäisi auttaa.

Kaatuneita kadunkulmissa, sammuneita ihmisiä puistikoissa. Helsingin Sanomien lukijat ovat lähettäneet toimitukseen kuvia alkoholin haittojen näkymisestä Helsingin kaduilla.

Mitä tällaiset kuvat Helsingistä kertovat?

”Päihteet ovat yhä suurimpia vaikuttajia tapaturmien taustalla”, kertoo Helsingin pelastuslaitoksen viestintäpäällikkö Taisto Hakala.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuorein julkaistu tilasto kertoo, että esimerkiksi joka kolmas tapaturmaan kuollut on ollut päihtynyt Helsingissä. Hakalan mukaan positiivisiakin merkkejä on ilmassa, esimerkiksi nuorten alkoholinkäyttö on aiempaa järkevämpää.

Silti alkoholi vaikuttaa vahvasti: esimerkiksi saunan kuumuuteen, myrkytykseen, hukkumiseen, tulipaloon ja kylmyyteen kuollaan useimmiten Helsingissä päihdyksissä.

Entä saako kadulle sammunut Helsingissä apua?

Kukaan ei tilastoi soittamatta jääneitä hätäpuheluita, mutta esimerkiksi Helsingin pelastuslaitoksella kyllä tunnistetaan kaupunkikulttuuriin kuuluva ilmiö, jossa apua voisi antaa mieluummin joku muu.

”Jos huomataan, että ihminen on päihtynyt, ei aina uskalleta mennä kysymään, tarvitsetko apua”, viestintäpäällikkö Hakala arvioi.

Hakala muistuttaa, että sammuminen ulos on näilläkin säillä aina vaarallista. Lisäksi satunnaisen ohikulkijan on vilkaisemalla usein vaikea erottaa, onko kyseessä esimerkiksi sammuminen vai aivohalvaus.

”Meille tietenkin kaikki potilaat ovat samanarvoisia”, muistuttaa Hakala. Hän muistuttaa myös, että esimerkiksi yliannostuksen takia hoitoa tarvitseva hoidetaan, eikä hän joudu tämän vuoksi lain kanssa tekemisiin.

Hallitus pohtii parhaillaan alkoholipolitiikan uudistusta siltä pohjalta, että alkoholin kulutus siirtyisi nykyistä selvemmin yksityistiloista ravintoloihin, valvonnan alle. Arvonlisäveron alennus laskisi tuopin hintaa ravintolassa ja Alkon aukioloaikoja pidennettäisiin.

Kaupungilla tilanne ei juuri ole viime vuosina muuttunut, vaikka päihtyneiden säilöönotot ovat viime vuosina vähentyneet koko maassa. Tämä ei kuitenkaan kerro välttämättä pelkästään alkoholin käytöstä, vaan myös poliisin toimintatapojen muutoksista.

Putkan sijaan vahvasti päihtyneitä kuljetetaan monella paikkakunnalla selviämishoitoasemille. Helsingissä sellainen sijaitsee muun muassa Kisahallissa mahdollisesti lopetettavan poliisiaseman naapurissa.

 

Vastaa HS:n kyselyyn. Oletko sinä nähnyt kadulle sammuneita? Miten olet toiminut: jättänyt hänet oman onnensa nojaan vai mennyt auttamaan?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Alkoholihaitat
  • Alkoholi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Perussuomalaiset taipui kysymyksessä hallinta­rekisteristä – suomalaisten omistusten piilottelun mahdollistava esitys etenee eduskunnassa

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    4. 4

      Ranskan presidenttiehdokas Macronin käynnistä kotikaupungissa tuli painajainen – vastaehdokas Marine Le Pen varasti show’n

    5. 5

      Maalivärillä värjätyt myrkkymausteet tuotiin helsinkiläiseen ruokakauppaan Intiasta – ”Tämä on tehty ehkä ihan tietäen”

    6. 6

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    7. 7

      Kuka nousee perussuomalaisten uudeksi ministeriksi? Suora lähetys käynnissä

    8. 8

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    9. 9

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    8. 8

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    9. 9

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    10. 10

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää