Valikko
Kaupunki

Vuoden 1990 talviloma Helsingissä oli vuosisadan kurjin – tällaisessakin säässä hiihtolomaa on vietetty

Vuonna 1990 talvilomapäivän lämpötila kipusi juhannusyön lukemiin

Helsinki Talvilomaa taidettiin viettää vuonna 1990 enimmäkseen kumisaappaat jalassa tai sisätiloissa.

Vuonna 1990 talviloma oli vuosisadan kurjin säiden puolesta. Yhden viikon aikana satoi enemmän vettä kuin normaalisti helmikuussa sataa koko kuukauden aikana. Se viikko oli sateisin sataan vuoteen ennen sitä, kertoo Ilmatieteen laitoksen säätilasto.

Vielä alkuviikosta oli Helsingissä maassa lunta, niin kuin täällä lähes aina on tuohon aikaan vuodesta. Sateiden vuoksi se suli pois jo loman ensimmäisinä päivinä. Siitä alkoi harmaa, sateinen ja lämmin hiihtoloma.

Vain yhtenä päivänä ei satanut vettä ja lomaviikko päättyi sunnuntaihin, jolloin satoi enemmän vettä kuin normaalisti helmikuussa sataa viikon aikana, 18 millimetriä, kuvailee Pirkko Karlsson Ilmatieteenlaitokselta.

Hiihtolomaviikon ylin lämpötilakin oli poikkeuksellisen korkea, yli yhdeksän astetta. Koko Suomessa oli historiallisen lämmin talviviikko tuolloin. Näitä ennätyksiä ei ole rikottu sen jälkeen, kertoo Karlsson.

Helmikuu on yleensä hyvä ajankohta talvilomalle pääkaupunkiseudulla: lunta on vielä maassa, mutta aurinko lämmittää jo päivisin. Päivät muuttuvat valoisammiksi - päivä pitenee kuusi minuuttia vuorokaudessa.

Kylmin hiihtoloma Helsingissä koettiin vuonna 1970, jolloin viikon keskilämpötila laski 17 pakkasasteeseen. Viikon alin lämpötila oli Kaisaniemessä hieman alle 24 astetta ja se on myös alin tuohon aikaan vuodesta Helsingistä mitattu lämpötila. Maassa oli myös lunta riittävästi, syvimmillään 52 sentin korkuinen lumipeite.

Suurimmat lumikinokset Helsingissä kuitenkin saatiin hiihtolomaviikolla vuonna 1966, kun Helsingistä mitattiin 81 sentin mittainen lumipeite.

Tuolloin on todennäköisesti päässyt tekemään lumiukkoja ja lumilinnoja, sillä lämpötila nousi ajoittain plussan puolelle. Viikon keskilämpötila pysytteli muutaman asteen pakkasella. Eikä vettä satanut yhtenäkään päivänä.

Kumisaappaita tarvitaan taas todennäköisesti talviloman vietossa pääkaupunkiseudulla, sillä Ilmatieteenlaitos lupaa alkaneelle viikolle räntä- ja lumisateita. Lämpötila laskee enimmillään pariin pakkasasteeseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talviloma
  • Sääilmiöt
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    3. 3

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    4. 4

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    7. 7

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    8. 8

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    9. 9

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    10. 10

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää