Kaupunki

Valikko
Kaupunki

Kaasun siirtohintaa korottaneen yhtiön toimitusjohtaja vastaa kritiikkiin – ”Vaikea sanoa härskiksi rahastukseksi”

Aurora Kaasunjakelu Oy nosti tammikuussa kotitalouksien keittiökaasun siirtohintoja jopa 47,5 prosenttia.

Kaasun siirtohinnoissa Helsingissä tapahtunut selkeä korotus on herättänyt keskustelua ja närkästystä lauantaista lähtien. Suomen Kuvalehti uutisoi tuolloin, että Aurora Kaasunjakelu Oy nosti kotitalousmaksua tammikuun alussa peräti 47,5 prosenttia.

Esimerkkitapauksessa kaasunsiirron kuukausihinta nousi 8,33 eurosta 12,29 euroon ja vuosihinta 99,96 eurosta 147,44 euroon.

Auroran toimitusjohtaja Mika Paloranta kommentoi maanantaiaamuna HS:lle, että hintaa oli nostettava, koska keittiökaasun siirtohinnat ovat olleet yksinkertaisesti liian pieniä.

”Taustalla on suurelta osin liian alhainen hinnoittelu, jota osana Gasumia harjoitettiin”, Paloranta sanoo.

Kaasuyhtiö Gasum myi Helsingin ja muun Suomen paikallisjakeluverkkonsa viime kesänä skotlantilaiselle pääomasijoitusyhtiölle SL Capital Partnersille. Se toimii Suomessa Aurora Kaasunjakelu Oy:n nimellä.

”Toisin kuin julkisuudessa ollut sähkönsiirtoyhtiö, niin Auroran liiketoiminta on ollut monet vuodet alituotolla, kun se on toiminut Gasumin hoteissa. Se hinta, mikä asiakkailta on peritty, on ollut selkeästi alle sen, mitä sääntelymallin mukaan olisi voinut periä”, Paloranta kertoo viitaten sähkönsiirtoyhtiö Carunaan.

”Taustalla on varmasti osin se, että kaasua on myyty kokonaisuutena – yhtenä tuotteena. Luulemme, että kaasun energiaosuuden myyntikatteet ovat olleet ja ovat ihan mukavalla tasolla. Gasumilla on siinä tietysti monopoli”, hän jatkaa.

Nyt jakeluyhtiö on omillaan.

Paloranta kiistää, että hinnankorotukset olisi yritetty ujuttaa mahdollisimman huomaamatta laskuihin. Hänen mukaansa niin sanottu Caruna-ilmiökään ei pidä paikkaansa, eli se, että kaasun siirtohintaa olisi nostettu sähkön siirtohintoja hiljattain korottaneen Carunan aiheuttamien peräaaltojen suojissa.

”On vaikea nähdä, että hyötyisimme mitenkään Caruna-keskustelusta. Jälkiviisaasti voisi ajatella, että hinnankorotuksen ajankohta olisi voinut olla eri.”

Paloranta epäilee, etteivät Auroran hinnankorotukset olisi nousseet välttämättä lainkaan julkiseen keskusteluun, mikäli Caruna-kuohuntaa ei olisi ollut.

Paloranta myös vakuuttaa, että mitään ei yritetty pimittää asiakkailta eikä kyse ole härskistä rahastuksesta.

”Härskiksi rahastukseksi tätä on vaikea sanoa, kun katsotaan Aurora-konsernin toivon mukaan pian valmistuvaa ja tarkistettavaa tilinpäätöstä. Se näyttäisi osoittavan, että konserni on tehnyt kohtuullista tappiota ja jatkaa pienehkön tappion tekemistä myös tänä vuonna.”

Aurora on Palorannan mukaan investoimassa tänä vuonna 1,4 miljoonaa euroa Helsingin kaasunjakeluverkkoon ja noin miljoona euroa muihin verkkoihinsa.

Yhtiöllä on asiakkaina hieman alle 10 000 taloyhtiötä, joissa on noin 25 000 keittiökaasua käyttävää kotitaloutta. Pääosa asiakkaista on Helsingissä.

”Fakta on se, että hintoja on kohotettu. Fakta on myös se, että siihen on monta hyvää syytä”, Paloranta toteaa.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kertoi viikonloppuna, että hän ryhtyy selvittämään Auroran hinnankorotusten mahdollista kohtuuttomuutta ja kuluttajansuojalain vastaisuutta heti alkuviikosta Energiaviraston sekä kuluttaja-asiamiehen kanssa. Kuluttaja-asiamies pääsi viime viikolla sopuun Carunan hinnankorotusten kohtuullistamisesta.

Palorannan näkemyksen mukaan kaasun siirtohinnan korotus on kuitenkin mennyt täysin sääntelymallin rajoissa. Paloranta kertoo, että hinnankorotus olisi voinut olla suurempikin.

”Joku tolkku pitää olla tietenkin kertakorotuksissa.”

Paloranta on ollut Aurora Kaasunjakelu Oy:n toimitusjohtajana vasta kolme viikkoa. Hänen mukaansa kaasun siirtohintojen korotuksesta päätettiin jo kuukausia sitten.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaasu
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa, ja yksi sellainen piti olla Helsingissä itsenäisyyspäivänä – tästä on kyse

    2. 2

      Suomi-viinasta tulossa hitti maailmalla – kuopiolainen juomasuku vie likööriään Aasian trendibaareihin

    3. 3

      Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa

    4. 4

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    5. 5

      Ahkera häpykarvojen poisto nelinkertaistaa herpesriskin

    6. 6

      Vastasyntyneen imettäminen on kokopäivätyötä – seksi ei ole päällimmäisenä mielessä

    7. 7

      Olemmeko me sodan muokkaama kansa? Asiantuntijan mukaan sotatraumat voivat yhä siirtyä perheissä

    8. 8

      Onko minun oltava suomalainen, jotta voin asua Suomessa?

    9. 9

      Oaklandin tulipalon uhrien joukossa myös suomalainen – kuolleita löytynyt jo 36

    10. 10

      Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    2. 2

      Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

    3. 3

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    5. 5

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    6. 6

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    7. 7

      Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa

    8. 8

      Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

    9. 9

      Lentoparkkiyrittäjä on ahdingossa Vantaalla: ”Peltomäki-vyyhdissä syytetty kostaa tuhoamalla firmani”

    10. 10

      Levysopimus, musikaalilavat vai jotain muuta? Saara Aallon 15 minuuttia julkisuudessa on pian ohi, ja seuraavaksi nähdään, mihin se riittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää