Valikko
Kaupunki

Turun viimeinen poliisihevonen Ivan muutti Helsinkiin – ”Näytimme sille ratikoita”

Jatkossa poliisiratsuja on ainoastaan Helsingissä. Ne osallistuvat rikosten ennaltaehkäisyyn ja ihmisten etsimiseen vaikeassa maastossa.

Pitkä perinne katkesi viime viikolla Turussa, kun Lounais-Suomen poliisi lakkautti ratsupoliisiyksikkönsä. Turussa on ollut aikoinaan paljonkin ratsupoliiseja, mutta viimeisinä vuosina viranomaistyössä oli vain kaksi hevosta.

Turkulaishevosista toinen, kuusivuotias Ivan-ruuna, kelpuutettiin Helsingin ratsupoliisiin. Sen kollegalla, NonStop-nimisellä hevosella havaittiin terveystarkastuksessa jalkavaivoja, jotka estivät työskentelyn Helsingissä.

NonStop viettää Lounais-Suomen poliisin mukaan nyt eläkepäiviään tavanomaisessa talliympäristössä.

Vanhempi konstaapeli Jukka Aarninsalo Helsingin ratsupoliisista kertoo, että Ivanin muutto pääkaupunkiin viime viikon keskiviikkona oli viimeinen käänne yli 130 vuotta sitten alkaneessa jatkumossa.

”Tarkka päivämäärä ei ole tiedossa, mutta luultavasti ratsupoliisi aloitti Turussa samana vuonna kuin Helsingissä eli vuonna 1882”, Aarninsalo sanoo.

Uuteen ympäristöön ja ratsastajiin totuttelevan Ivanin juuret ovat puolestaan Venäjällä. Tarina kertoo, että sen emä ostettiin itänaapurista Suomeen, ja vasta uusi omistaja huomasi tamman olevan tiineenä.

Ivan näyttäisi Aarninsalon mukaan sopeutuvan hyvin maisemanvaihdokseen. Sen työ ei tule olemaan Helsingissä merkittävästi erilaista kuin Turussa, joskin operatiivinen toiminta lisääntyy tavanomaisen partioinnin rinnalla.

Lisäksi Ivanin pitää tottua raitiovaunuihin, sillä raitioliikenne loppui Turussa jo vuonna 1972.

”Näytimme sille eilen ratikoita Länsi-Pasilassa”, Aarninsalo kertoi torstaina.

Ivan on jo osoittanut helsinkiläispoliiseille olevansa rohkea, utelias ja ennakkoluuloton. Tiettävästi Turun murteesta johtuvaa kielimuuriakaan ei ole ilmennyt.

Ruskeasuon talleilla Helsingissä on tällä hetkellä seitsemän poliisihevosta, minkä lisäksi poliisi on hankkimassa yhden uuden hevosen. Henkilöstöä ratsupoliisissa on yhdeksän.

Muualla Suomessa ei enää ole ratsupoliiseja.

Aarninsalo tyrmää epäilyt siitä, että ratsupoliisitoiminta pidettäisiin hengissä vain perinteiden vuoksi.

”Vielä joskus 30 vuotta sitten olisi voinut ajatella, että toimintaa pidetään perinteiden takia pystyssä. Nykyisin jokainen euro on niin tiukassa, että sellainen ei ole mahdollista.”

Poliisijohdossakin vaikuttaisi siis olevan yhä uskoa siihen, että hevonen on vielä 2000-luvullakin hyvä apu poliiseille. Hevosia käytetään erityisesti rikosten ennaltaehkäisyyn, mikä tarkoittaa partiointia ja näkymistä esimerkiksi mielenosoituksissa sekä isoissa tapahtumissa.

Hevoset tekevät myös muun muassa henkilöetsintää vaikeakulkuisessa maastossa.

Oikaisu 25.2. kello 14.45: Ivan-poliisihevonen on ruuna eli kastroitu uroshevonen. Alun perin uutisessa puhuttiin orista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hevoset
  • Helsingin poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    4. 4

      Naisimaamit jakelivat fatwoja maailman suurimpaan muslimimaahan: Tähtäimessä lapsiavioliitot, väkivalta ja ympäristön pilaaminen

    5. 5

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Tupakointi raskausaikana vahingoittaa jopa sukupolvien yli – voi aiheuttaa autismia lapsenlapsilla

    8. 8

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    9. 9

      Koneesta ulos raahattu lääkäri ja United Airlines sopivat korvauksista – summaa ei kerrota

    10. 10

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    4. 4

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    7. 7

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    8. 8

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    8. 8

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää