Valikko
Kaupunki

Entinen ”nyrkkilähiö” saa kasvojenkohotuksen – Hakunilassa alkaa täydennysrakentaminen

Vuoden kaupunginosaksi valitussa Hakunilassa alkaa täydennysrakentaminen, kun bussivarikkokin siirtyy muualle.

Uninen talvipäivä Hakunilan keskustassa saattaa parin vuoden kuluttua hieman vauhdittua, sillä Vantaa on tuuppaamassa alueen kehitystä roimasti eteenpäin.

2000-luvun alussa Hakunila nousi julkisuuteen jengien tappelukenttänä, mutta tuo on mennyttä aikaa. Viime kesänä Suomen kotiseutuliitto valitsi lähiön vuoden kaupunginosaksi. Yksi peruste valinnalle oli asukkaiden vilkas yhteistoiminta.

Kaupunginosan henki on muuttunut vuosien saatossa. HS vieraili Hakunilassa viime elokuussa. Tuolloin todettiin, että ”nyrkkilähiöstä” on kasvanut lintukoto.

Pian muuttuu myös rakennettu ympäristö. Pitkään odotettu muutto on nimittäin toteutumassa, sillä Itä-Vantaan bussivarikko Hakunilanmäen länsilaidalla on saanut uuden osoitteen Kehä III:n varresta Vantaan Energian jätevoimalan kupeesta. Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta myönsi maanantaina uudelle bussivarikolle suunnitteluvarauksen siten, että tilat Ojangossa olisivat käytössä kesällä 2019.

Nykyiset vuokrasopimukset bussiyhtiöiden kanssa päättyvät ensi vuonna.

Bussivarikko on ollut lähtökuopissaan jo useita vuosia, mutta aiemmat yritykset uuden varikon perustamiseksi ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet liian kalliiksi. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän (sd) mukaan nyt on tosi kyseessä.

”Kaupungilla on Ojangossa voimajohtojen alla maata, jota ei mihinkään muuhun voi käyttää. Lisäksi Ojangon yhteydet ovat parantuneet, kun jätevoimalalle on rakennettu oma liittymä Kehä III:lle”, Penttilä sanoo.

Bussivarikon muutto on Penttilän mielestä Hakunilan brändille iso askel. Toivon mukaan muutto piristää Hakunilan muita rakennushankkeita.

Vielä muutama vuosi sitten HOK-Elanto suunnitteli bussien paikalle isoa kauppakeskusta, mutta hanke meni jäihin, kun varikkoa ei saatu siirrettyä. Vantaan aluearkkitehdin Vesa Kariluodon mukaan iso kauppakeskus ei ole enää ajankohtainen.

Tavoitteena on kartoittaa lisärakentamismahdollisuuksia tämän vuoden aikana koko Hakunilanmäen alueelta aina Lahdenväylän länsipuolelle Ikeaa hipoen.

”Me lähdemme nyt selvittämään alueen rakennusmahdollisuuksia puhtaalta pöydältä”, Kariluoto sanoo. Bussivarikon tilalle sovitellaan Kariluodon mukaan sekä asumista että palveluita.

HOK-Elantoa kiinnostaa kyllä Hakunilan kauppapalveluiden lisääminen, mutta bussivarikon sijainti moottoritien varressa on kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalaisen mukaan huono.

”Se ei ole suoraan saavutettavissa Lahdenväylältä eikä Kehä III:lta. Lisäksi asiakkaat joutuisivat raahaamaan kauppakasseja kotiin ylämäkeen, koska bussivarikko sijaitsee montussa.”

Karjalaisen mukaan Hakunila ansaitsee paremmat palvelut taajaman sisällä. HOK-Elanto on yksi osakkeenomistaja myös vanhassa ostoskeskuksessa.

Hakunilalaisia ison kauppakeskuksen menetys ei hetkauta. Vanhassa ostoskeskuksessa asioineiden Pirjo Santasen ja Merja Piskusen mielestä isot ostosparatiisit ovat tarpeettomia. He olisivat tyytyväisiä, jos joku laittaisi vanhan ostarin tomerasti kuntoon.

”Täältä ovat vähitellen lähteneet pankit, posti, monet kaupat ja viimeksi Tarjoustalo vuoden vaihteessa. Ja aina niiden tilalle on tullut uusi juottola”, hymähtää 30 vuotta Hakunilassa asunut Piskunen.

Pirjo Santanen kaipaa ostoskeskukseen kenkäkauppaa ja suutaria. Autokouluun matkannut Ville Välimaa taas olisi tyytyväinen, jos joku haluaisi perustaa monipuolisen kuntosalin. Ainakin tiloja olisi tarjolla.

Myös Keijo Nissilä toivoo vain vanhan ostoskeskuksen kohentamista. Jo 18 vuotta Hakunilassa asunut Nissilä on nähnyt väestön ikääntyvän ja tarttuvan rollaattoriin.

”Eihän tämä väki edes pääsisi tuonne bussivarikon tienoille.”

Aluearkkitehti Vesa Kariluoto huokaa puhelimessa, kun vanhan ostoskeskuksen kohennus tulee puheeksi. Viime vuosina ostoskeskuksen alennustilaa on yritetty kääntää monin tavoin. Kaupungin keinot ovat kuitenkin rajalliset, kun kiinteistön omistus on hajautunut ja omistajat ovat erimielisiä siitä, mitä kiinteistölle pitäisi tehdä.

”Jopa yhden autopaikan haltija on osakkaana ostoskeskus­yhtiössä”, Kariluoto sanoo.

Hakunilan asukkaille ostoskeskus on silti vain yksi osa arkea. Santanen ja Piskunen kehuvat Hakunilaa rauhalliseksi ja vehreäksi kotipaikaksi, missä ihmiset elelevät sopuisasti uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta.

”Täällä on tehty töitä yhteis­elon suhteen. Seurakunta on ollut tässä erityisen hyvä. He ovat onnistuneet tuomaan maahanmuuttajataustaisia asukkaita mukaan toimintaan”, kiittää Santanen.

Jotain näkyvääkin Hakunilassa tapahtuu jo tänä keväänä. Destian vanhan varikkoalueen asuntorakentaminen alkaa.

Entinen Destian varikko sijaitsee Itä-Vantaan varikon pohjoispuolella. Alueelle on kaavoitettu asuntoja 900 asukkaalle. Viidesosa asunnoista on kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hakunilan suuralue
  • Vantaa
  • Bussiliikenne
  • Asuminen
  • Kauppakeskukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Yle: Berner ehdottaa isoja alennuksia autoilun verotukseen

    5. 5

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    6. 6

      Cheekistä tekeillä miljoonaelokuva – Taustalla nimekkäitä tekijöitä, ensi-ilta olisi jo vuoden päästä

    7. 7

      HK sekoittaa jauhelihan joukkoon porkkanaa – ”Kasvisten pilkkominen on työlästä ja vie aikaa”

    8. 8

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    9. 9

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    10. 10

      Italian keskiosiin iski useita maanjäristyksiä – Rooman metro evakuoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    5. 5

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    6. 6

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    7. 7

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    8. 8

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    9. 9

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    10. 10

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää