Valikko
Kaupunki

Paloheinän majalta loppuivat munkit hiihtäjille – ilmasta kuvattu video näyttää suksiryysiksen

Aurinkoinen sää sai monet laduille eteläisimmän Suomen lomien viimeisenä päivänä. Tänä talvena on saavutettu useita sääennätyksiä.

Aurinkoinen sää pisti vipinää hiihtäjien kinttuihin Helsingin seudulla sunnuntaina.

Kaikki tutut hiihtopaikat, erityisesti Paloheinän maja, Helsingissä todistivat todellista hiihtorynnistystä.

Paloheinän pysäköintipaikalla oli pitkin päivää ruuhkaa. Myös majan kahvilan seinät pullistelivat.

”Aivan järkyttävästi on ollut ihmisiä. Toivottavasti antimet riittävät loppuun asti”, huikkaa Karita Rinamo puhelimeen Paloheinän majan kahvilasta sunnuntaina.

Ovatko munkit jo loppu?

”Koko sato laitettiin tarjolle, ja tukusta piti jo hakea lisää. Tuolla ne ovat sulamassa. Jos on tarve, mennään toistamiseen tukkuun”, Rinamo sanoo ja kiirehtii seuraavaa asia­kasta palvelemaan.

Myös Malmin lentokenttää kiertävällä hiihtoladulla oli vilinää. Hiihtäjiä kuvanneen Paavo ­Siukosen mukaan suksijat kier­sivät sunnuntaina latua tauotta toistensa perässä.

”Kaupunki teki ladun viime maanantaina, mutta ei siellä viikolla ole ollut kuin lähinnä lapsia. Nyt on ihan toinen meininki.”

Myös Espoossa ulkoilijat olivat kaivaneet sukset esiin. Leppävaaralaista latua kuvannut Markus Laurinkarin mukaan vastaantulijoita riitti hienossa ke­lissä.

Tänä talvena on saavutettu monta sääennätystä, kertoo Helsingin Sanomien meteorologi Ilona Láng.

Joulukuussa mitattiin lämpöennätykset Kokemäellä ja Porissa. Tammikuussa mitattiin taas lumiennätys Merikarvialla ja helmikuussa sade-ennätys Kouvolassa. Lämpöennätys joulukuussa oli 11,3 astetta. Sen selittää vallinnut matalapainevoittoinen säätyyppi.

”Atlantilta virtasi meille lämmintä ilmaa, ja säätyyppi ei missään vaiheessa vaihtunut talviseen korkeapainetilanteeseen. Se tuli vasta tammikuussa”, Láng selittää.

Tammikuussakin sää oli kaksijakoinen: toisaalta koettiin kovia pakkasia, mutta sen jälkeen lauhtui. Maan etelä- ja keskiosissa oli harvinaisen kylmä.

Merikarvialla satoi tammikuussa vuorokauden aikana 73 senttimetriä lunta, joka on suurin Suomessa mitattu vuorokauden aikana satanut lumimäärä.

Tuorein ennätys mitattiin Kouvolan Anjalassa, jossa satoi helmikuussa 131 millimetriä. Edellinen helmikuun sade-ennätys oli vuodelta 1990, jolloin Tammisaaressa satoi 131 millimetriä.

Ensi viikko alkaa maan etelä- ja keskiosissa pikkupakkasessa. Pohjoisessa koetaan aluksi kylmiä öitä, mutta sitten lauhtuu.

”Sää on aurinkoinen ja pysyy sellaisena lähes koko maassa ­viikon puoliväliin asti”, Láng kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Paloheinä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    5. 5

      Murrosiän aivomyrsky opettaa teiniä luomaan ihmissuhteita ja erottamaan todelliset ystävät muista

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    8. 8

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    9. 9

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää