Valikko
Kaupunki

Koululaiset vaativat lisää rahaa kouluruokaan Espoossa

Espoo selvitti Manimiitti-pilottihankkeessa, mihin koululaiset haluaisivat kaupungin budjetoivan lisää rahaa.

Kouluruoan laadun parantaminen nousi ylivoimaisena kärkitoiveena esiin, kun Espoon yläkoululaiset ideoivat ja äänestivät, mihin asioihin kaupungin pitäisi käyttää nykyistä enemmän rahaa.

Viime vuonna käynnistyneen Manimiitti-pilottihankkeen esille nostamat toiveet on Espoon kaupungin mukaan määrä huomioida myös kaupungin budjettia laadittaessa.

Manimiitissä nuoret ideoivat ensin työpajoissa, miten kaupungin tulisi käyttää rahaa. Tämän jälkeen parhaat ideat seulottiin esiin äänestämällä.

Manimiitti jakautui kahdelle alueelle: Pohjois-Espooseen ja Keski-Espooseen. Alueilla järjestettiin omat ideoinnit ja äänestykset.

Äänestyksessä jokaisella yläkoululaisella oli käytössään neljä ääntä. Yhden äänen kerroin oli yksi, toisen kaksi, kolmannen kolme ja neljännen neljä.

Keski-Espoon alueella äänesti Espoon nuorisovaltuuston mukaan kaikkiaan 980 yläkoululaista, joten ääniä annettiin yhteensä 9 800. Äänistä lähes kolmetuhatta vaati rahan lisäämistä kouluruokaan. Arvokkaimman eli kertoimella neljä varustetun äänensä kouluruoan kohentamiselle antoi 320 koululaista.

Espoon nuorisovaltuuston mielestä äänestystulos on niin selvä, että kaupungin pitäisi reagoida asiaan. Lisärahat tulisi nuorisovaltuuston näkemyksen mukaan suunnata erityisesti raaka-aineiden laadun parantamiseen ja ruoan monipuolisuuden lisäämiseen.

Kouluruokailut järjestävän Espoo Catering -liikelaitoksen toivotaan lisäksi tarkistavan säännöllisesti asiakkaidensa ruokailumieltymykset sekä pitävän huolta myös kasvisruoan ja erityisruokavalioiden tasosta.

Nuoristovaltuuston mukaan paras tapa huolehtia kouluruoan tasosta on se, että Espoo Cateringin ja oppilaiden välillä pidetään yllä jatkuvaa keskusteluyhteyttä.

Kouluruoan lisäksi Espoon Manimiitti-hankkeessa esille nousi myös monia muita asioita, joihin espoolaiset koululaiset toivoisivat lisää rahaa kaupungilta. Kannatusta äänestyksessä sai muun muassa koulutilojen viihtyisyyden parantaminen uusilla kalusteilla.

Kouluruoka ja sen laatu herättää keskustelua tasaisin väliajoin pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Espoon ristiriitaiset ohjeet siitä, kuka on oikeutettu saamaan vegaaniruokaa, nousivat julkiseen keskusteluun viime syyslukukauden alussa.

Hiljattain on myös yritetty myydä ja jopa jakaa ilmaiseksi ylijäänyttä kouluruokaa, mutta kokeilut eivät osoittautuneet kovinkaan rohkaiseviksi. Nurmijärvellä kävi koko viime syksyn aikana vain yksi asiakas, joka osti kouluaterian 2,5 eurolla.

Helsingissä puolestaan yritettiin vähentää kouluruokahävikkiä siten, että Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitos eli entinen Palmia tarjoutui antamaan ylimääräiset kouluruoat maksutta erilaisille toimijoille. Tarjoukseen tarttui vain Herttoniemenrannan asukastaloyhdistys Ankkuri, eikä toimintaa pidetty ainakiin niin pienimuotoisena tehokkaana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kouluruokailu
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    4. 4

      Kiina alleviivaa terveisiään Trumpille – ”Taiwan-kysymys on Pandoran lipas, jonka sisältö voi olla kuolettava”

    5. 5

      Minäkö rintamakarkuri? Minun oli pakko hakeutua pois reservistä opiskelun takia

    6. 6

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    7. 7

      Anteeksi Sixten Korkman: Rikkaiden ohituskaista toimii klassisissa konserteissa vain harvoin

    8. 8

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    9. 9

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Tulimeri Helsingissä – rivitalo tuhoutui, naapurissa sijaitseva koulu sähköttömänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    5. 5

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    6. 6

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    7. 7

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    8. 8

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    9. 9

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    10. 10

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää