Valikko
Kaupunki

Olympiastadionin myllerrys alkaa kunnolla – pelkkä kallion louhinta maksaa yli 16 miljoonaa euroa

Perusteellisesti uudistuvan Helsingin olympiastadionin monivuotinen remontti alkaa maaliskuun aikana louhinta- ja maanrakennusurakalla

Perusteellisesti uudistuvan Helsingin olympiastadionin monivuotinen remontti alkaa maaliskuun aikana louhinta- ja maanrakennusurakalla.

Työt tekevä rakennusyhtiö Lemminkäinen arvioi, että louhintavaihe valmistuu elokuussa 2017. Urakka maksaa 16,7 miljoonaa euroa.

Lemminkäisen infraprojektit -osaston johtajan Harri Kailasalon mukaan louhinta tulee olemaan haastavaa.

”Ne tehdään aivan olemassa olevien rakenteiden vieressä ja osittain myös niiden alapuolella. Alitamme muun muassa Urheilumuseon sekä katsomorakenteet useista kohdista”, Kailasalo kertoo.

Louhintaurakka on vain yksi osa peruskorjausta, jonka aikana vuonna 1938 käyttöön otettu Olympiastadion kunnostetaan perusteellisesti. Vuoteen 2019 asti kestävä remontti maksaa kokonaisuudessaan noin 209 miljoonaa euroa.

Suuri osa stadionin uusista toimisto- ja liikuntatiloista sijoittuu kellarikerrokseen. Maan alle on tulossa muun muassa täysimittainen palloiluhalli koripalloa, salibandya ja lentopalloa varten sekä kuntosali.

Stadionin länsipuolella kulkeva kevyen liikenteen raitti suljetaan Pohjoisen Stadiontien ja Paavo Nurmen tien väliseltä osuudelta koko remontin ajaksi. Tahkontien ja Hammarskjöldintien kautta kulkeva reitti pysyy käytössä.

Olympiastadionin torni ja muut toiminnot sulkeutuivat viime joulukuussa. Remonttia ennakoi jo syksyllä järjestetty tempaus, jonka aikana kuka tahansa saattoi ostaa itselleen urheilupyhätön penkin. Penkkejä meni kaupaksi tuhansia, vaikka ostajien piti sahata ne itse irti.

Olympiastadionilla järjestettiin viime vuoden lopussa myös myyjäiset, joissa oli kaupan muun muassa vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisoja ja vuoden 2012 EM-kisoja varten ostettuja urheiluvälineitä: kiekkoja, moukareita, viestikapuloita, kuulia, pikajuoksujen lähtötelineitä, pituushypyn lankkuja, aitoja ynnä muuta.

Kaikki penkkien ja muun irtaimiston myynnistä tulleet myyntitulot käytetään Stadion-säätiön mukaan lyhentämättömänä uudistetun Olympiastadionin varustukseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Olympiastadion
  • Rakentaminen
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    4. 4

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana juuri nyt

    8. 8

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    9. 9

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    10. 10

      Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää