Valikko
Kaupunki

Hylätty venekauppa ja puu jonka sisällä voi rakastella – HS:n lukijat kertovat, missä lempi leiskuu Helsingissä

Kun helsinkiläiseltä kysyy romantiikasta, hän alkaa luetella maalauksellisia paikkoja meren rannassa. Tarkemmin katsoen huomaa, että rakkauden maantiede on pääkaupungissakin yllättävä ilmiö.

Kun helsinkiläiseltä kysyy romantiikasta, hän alkaa luetella maalauksellisia paikkoja meren rannassa. Tarkemmin katsoen huomaa, että rakkauden maantiede on pääkaupungissakin yllättävä ilmiö.

Vantaan kaupunginmuseo on selvittänyt tarkemmin rakkautta Vantaalla ja saanut lukuisilta kaupunkilaisilta tietoa parhaista paikoista suudella ja erota. Pyysimme helsinkiläisiä ja espoolaisia panemaan paremmaksi. Näin te vastasitte.

1 Töölönlahden ranta, Hesperian puiston kohdalla

”Ihailimme kaupungin valoja, tyyntä lahden pintaa ja ilmassa suhahtelevia lepakoita. Nostimme jalat penkille, sillä kaupungin tehokkain puhtaanapitojoukko, rotat, vilistelivät jaloissa.

   Istuimme siellä aamuun asti. Minulle se oli romantiikkaa parhaimmillaan. Mies, joka ei turhista hätkähdä, ja kesäyö ja . kaupungin herääminen aamuun.”

2 Töölönlahden ranta, Oopperatalon takana

”Meri ja kauniit puistot lisäsivät romantiikan fiilistä, ja kerran oli niin kuumottavat tunteet että oli pakko käydä Oopperatalon pusikossa. Vieläkin tulee hiki pintaan ja naurattaa, kun ­mummona siitä joskus ohi kävelen.”

3 Seurasaaren silta

”Kevät ja suomifilminostalgia”

4 Jollaksen uimaranta javiereinen kallio

”Siellä tuli vietettyä muutama ikimuistoinen kesäilta ja -yö”

5 Meilahden kalliot Mäntyniemen pohjoispuolella

”Kaunis maisema. Näkymä Seurasaarenselälle ja presidentin maille.”

6 Jakomäen pikkulammet

”Siellä on pimeää ja katseltiin pitkään selällään maaten tähtitaivasta. Talvella pystyy luistelemaan, ainut paikka jossa olen luistellut luonnonjäällä luisteluratojen ulkopuolella.”

7 DTM

”Täällä suudellaan salaa uusia tuttavuuksia – tai vanhoja ystäviä, joista ei enää saisi ajatella sillä tavalla.”

8 Hylätty venekauppa Puuskaniemessä, Laajasalossa

”Keväisenä päivänä siellä tuli suudeltua naista ensimmäisen kerran. Vaikka suhde ei pitkälle kantanut, jäi päivä ja paikka mieleen.”

9 Tennispalatsin 1. salin takainen halli.

”Täällä puhutaan hiljaa vakavia ja suudellaan salaa, jännitystä luo se että henkilökunta saattaa paheksua ajanviettoa ja häätää pois”

10 Kurvin William K.

”Täällä käydään eroamassa, tämä on epäintiimi paikka jossa väki vaihtuu kaiken aikaa ja läheisyyttä ei ehdi syntyä; tänne mennään jatkamaan matkaa eri suuntiin.”

11 Alppipuiston laaksonpohjan ja kukkulan huvimajat.

”Täällä suudellaan kesäisinä aamupäivinä, kun muut ovat töissä ja laakso vielä autio”

12 Keskuspuisto, Ruskeasuon siirtolapuutarha

”Täällä tavataan viipyilevässä kesäillassa tai keskellä päivää salaa kiellettyjä rakkauksia”

13 Kaivopuisto, haaksirikkoutuneiden patsaan kalliot

”Kihlajaispaikka”

14 Kalliolla Mäntymäen kentän kupeessa Stadionin ja oopperan välissä

”Ihana pussailupaikka, täynnä muistoja.”

15 Puu ravintola Kaivohuoneen takana

”Vanha puu, jonka sisään ­mahtuu juurikin sopivasti kaksi ihmistä sylikkäin istumaan. Kosin siellä tulevaa puolisoani ja olemme myös rakastelleet siellä. Puu on todella vanha ja kuulemma ei montaa vuotta enää ole siellä.”

16 Linnanmäki, puistonpenkki

”Sain paikassa ensisuudelmani pojalta, johon olin todella ihastunut.”

17 Viikin pellot, Arboretum, Pihlajanmäen kalliot

”Rakkaan kanssa vietetty ihania kävelyretkiä ja seikkailuja suhteen alkuaikana.”

18 Munkkiniemen rannat

”Teininä romanttisimmat paikat löytyivät Munkkiniemestä. Erityisesti Munkan ranta, Tarvon silta ja saari, Kalas­tajatorpan kaltsi, ja pusukilpailuja pidettiin joskus tenniskoppien takana -60 luvulla.

    Kun Tarvon tietä( Turun moottoritie) ra­kennettiin, oli meillä silloisen poikakaverin kanssa tapana kävellä iltaisin vasta asfaltoitua ­tietä käsikkäin, ja pussailla. Kengän pohjat olivatkin aika mustat, mutta piki tuoksui hyvälle.”

19 Puotinharjun Puhoksen Pizza Hut

”Ensimmäiset treffit Puotinharjun Puhoksen Pizza Hutissa. Juteltiin juteltiin ei juuri koskettu ruokiin. Ensimmäinen ujo pusu autossa, kun mies saattoi minut kotirapun eteen. Pian 8 vuotta naimisissa”

20 Koti

”Rakkaani on siellä.”

Espoon ja Vantaan romantiikkaa

Haukilahden ranta, Mellstenin rannan päässä olevat kalliot tai surffirannan viereisessä olevat kalliot.

”Myös Kivenlahden rannan Tyrskyvuoren kalliot ovat upea paikka pussailla ja katsella auringonlaskua. Paikat ovat tärkeitä, koska ne ovat olleet mukana elämän iloissa ja suruissa. Haukilahden ja Kivenlahden rantaa juoksin eron jälkeen, keräsin itseeni voimaa ja itsetuntoa takaisin. Kävin lasten kanssa rannalla ja katselin onnellisia pariskuntia. Päätin, että tulen tänne treffeille, kunhan löydän oikean ihmisen elämääni. Ja niin tein.”

Kasavuoren huippu Soukan­salmessa.

”Käydään siellä poikaystävän kanssa vuodenajasta riippumatta ihailemassa alhaalla kimmeltävää merta, auringonlaskua ja luontoa.”

Espoonkartano.

”Moni viettää häitään siellä. Kartanon puistossa, paikoin pienenä koskenakin virtaavan joen partaalla tai hevoslaitumien ja viljapeltojen äärellä käyskentely treffeillä tai vakiintuneemmassakin seurassa on miellyttävä, toiseen aikakauteen vievä, intiimi kokemus, eikä (toistaiseksi) poluilla ole ruuhkaa.”

Elfvikin lintutorni.

”Siellä on kesällä niin ihana rakastella – paikka on rauhallinen ja luonnon keskellä.”

Länsimäen ja Rajakylän välisessä metsässä olevat Taivaskalliot.

”Tänne kokoonnuttiin teini-ikäisinä suurin joukoin vappua ja muita juhlapäiviä viettämään. Juotiin muutama hakumiehen hommaama keskiolut tai helmeilevä omenaviini. Päihdyttiin hilpeästi nuoruuden elämänhalusta ja kiinnostuksesta läsnä olevia vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan. Rohkaistuttiin usein ensi kertaa halailemaan, pussailemaan ja hyväilemään.”

Korson Tussinkoski.

”Lukuisat korsolaiset nuoret ovat tutustuneet Tussinkosken lehtomaisemiin seurustelunsa alussa.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    5. 5

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    6. 6

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    7. 7

      Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

    8. 8

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    9. 9

      Terveystiedon googlaus on niin helppoa, että yhä useampi pelkää sairastavansa jotain vakavaa – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    10. 10

      Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    3. 3

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    6. 6

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää