Kaupunki

Säästöt iskevät eläinmuseoon – näyttelyiden rakentaminen loppuu, aukioloajat voivat supistua

Aika pysähtyy Suomen suosituimpiin museoihin kuuluvassa Luonnontieteellisessä keskusmuseossa, koska osana Helsingin yliopistoa sekin joutui säästökuurille.

Etu-Töölö

Seitsenvuotiaiden serkusten Amos Salinin ja Magnus Silénin katseet nauliutuvat valtavassa vitriinissä seisovaan villamammutin jäljennökseen. Mammuttien vetovoiman onkin riitettävä pitkään, sillä Luonnontieteellinen keskusmuseo (Luomus) ei aio enää rakentaa uusia näyttelyitä.

Myös museon aukioloaikoja saatetaan supistaa.

Suomen suosituimpiin museoihin kuuluva Luomus on osa Helsingin yliopistoa, joten hallituksen koulutusleikkaukset heijastuvat rajulla tavalla myös siihen. Museon vuosibudjetista putoaa pois noin miljoona euroa.

Museon johto linjaa tuoreessa päätöksessään, että vaihtuvien näyttelyiden tai uusien pysyvien näyttelyiden rakentaminen lopetetaan säästösyistä.

”Pitää paikkansa”, sanoo Luomuksen johtaja, professori Leif Schulman.

”Tämä tarkoittaa sitä, ettemme pysty jatkossa tuottamaan uutta sisältöä yleisölle. Pysyviä näyttelyitä koitamme ylläpitää.”

Viime vuoden lopussa avautunut, ilmastonmuutosta esittelevä Muutosta ilmassa -näyttely on siis jäämässä viimeiseksi uudeksi sisällöksi aiemmin Eläinmuseona tunnetussa Luomuksessa. Näyttely on pysyvä ja siinä on paljon tietoa, joka vaatii päivittämistä.

Leif Schulman vakuuttaa, että tietoja myös tullaan päivittämään.

Päivitystyötä ei tee kuitenkaan Luomuksen näyttelytiimi, koska se lopetettiin viime viikolla. Osa tiimin jäsenistä irtisanottiin, osa jatkaa työtään uusiksi myllättävässä organisaatiossa.

Yksi viime viikolla irtisanotuista on näyttelypäällikkönä työskennellyt Kirsi Hutri.

”Näyttelytiimistä irtisanottiin minun lisäkseni toinen näyttelyamanuensseista”, Hutri sanoo.

Hutri kertoo aavistelleensa, että koulutusleikkaukset ja niitä seuranneet Helsingin yliopiston yt-neuvottelut toisivat tullessaan muutoksia myös Luomuksen toimintaan.

”Tuli kuitenkin hieman yllätyksenä, että kaikki näyttelyiden rakentaminen päättyy. Kaikki tapahtui todella nopeasti”, Hutri toteaa.

Museon henkilöstöstä vähennetään 15 prosenttia vuoden 2017 loppuun mennessä. Kolme neljäsosaa heistä irtisanotaan, neljännes vähenee eläköitymisten ja määräaikaisuuksien lopettamisten kautta.

Luomuksen kävijämäärät ovat kasvaneet kovaa vauhtia vuonna 2008 valmistuneen peruskorjauksen ja uusittujen pysyvien näyttelyiden myötä.

Kun ennen remonttia kävijöitä oli vuodessa 70 000, nousi viime vuoden kävijämäärä jo noin 170 000:een.

Kävijämäärillä mitattuna Luomus on ollut viime vuodet Suomen museoiden kärkikaartia, johon kuuluvat esimerkiksi Ateneumin taidemuseo ja nykytaiteenmuseo Kiasma.

Hutri pelkää, että kova työ ja sitä seurannut menestys heitetään nyt hukkaan.

”Sanoisin, että Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelytoiminta – sellaisessa loistossaan ja vaikuttavuudessaan kuin se on ollut – tulee ilman muuta vaarantumaan.”

Hän muistuttaa, että Luomuksella on suuri rooli myös opetuksessa ja ympäristökasvatuksessa.

”Totta kai tällainen köyhdyttää sivistystä. Museothan ovat kaikkialla maailmassa osoitus sivistyksestä, ja myös luonnontieteellinen sivistys on valtavan tärkeää.”

”Museoilla on aina myös muita yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Puhutaan sivistyksestä ja koulutuksesta, mutta on myös kyse laajemmasta ymmärryksestä ja siitä, miten asiat liittyvät toisiinsa”, Hutri kertoo.

Yleissivistävää ulottuvuutta arvostaa myös helsinkiläinen Gunborg Gayer, joka toi tiistaina ne mammutteja tutkailleet serkkupojat eli kaksi lastenlastaan Luomukseen.

”Minusta on tärkeää, että lapset oppivat Suomen luonnosta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vielä voisi miettiä muita säästökohteita”, Gayer sanoo.

Suomen luontoon ja muihin Luomuksen näyttelyihin kävi tutustumassa myös Saksan Heidelbergistä Helsinkiin lomailemaan tullut Bastian Löhning. Hän piti näkemästään.

”Varsinkin ilmastonmuutosnäyttely oli hieno ja visuaalinen”, Löhning kehuu.

Museonjohtaja Leif Schulman haluaa uskoa siihen, että hiljattain uusittujen pysyvien näyttelyiden vetovoima kestää ja sukupolvet toisensa jälkeen löytävät tiensä museoon uutuuksien puuttumisesta huolimatta.

Schulman on vakuuttunut siitä, että näyttelyiden rakentamisen lopettaminen oli ”vähiten katastrofaalinen” säästöratkaisu.

”Tässä ei vähennetä epäonnistuneita toimintoja tai huonosti työnsä tehneitä ihmisiä, vaan valitaan niin sanotusti ruton ja koleran väliltä”, hän kuvailee.

Luomuksella on yliopistolaissa määriteltyjä tehtäviä: luonnontieteellisistä kansalliskokoelmista huolehtiminen, niiden kartuttaminen, tutkiminen ja näytteillepano. Vain murto-osa kansalliskokoelman sisällöstä on näytteillä.

”Olemme linjanneet toimintaamme hyvin pitkälti Helsingin yliopiston strategian mukaiseksi. Silloin keskiössä ovat opetus ja tutkimus sekä tutkimusta tukeva infrastruktuuri. Kun tulee tällaisia ikäviä leikkauksia, niin ensimmäisenä kärsii yleisötoiminta”, Schulman toteaa.

Sekä Schulman että entinen näyttelypäällikkö Hutri toivovat, että näyttelyiden rakentamisen lopettaminen on vain väliaikainen pakkoratkaisu.

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä yllättyy kuullessaan Luomuksen ratkaisusta.

”Kuulostaa radikaalilta ja aika trendin vastaiselta, koska museothan ovat päinvastoin lisänneet viime vuosina näyttelyitään”, Levä sanoo.

Näyttelyiden lisäämisellä voi laventaa ansaintalogiikkaa, jos toiminnan ylläpitoon saa rahoitusta myös yksityiseltä sektorilta. Museot pyörivät pääasiassa julkisella rahalla.

Kutistuneet valtionosuudet aiheuttavat huolta museokentällä, mutta kävijämäärien perusteella museoilla menee paremmin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Ilmaisen tai ainakin edullisen sisäänpääsymaksun vuoksi museot ovat kuitenkin harvemmin mitään rahasampoja. Suuri osa museon kunnalle tuottamasta hyödystä tuleekin Levän mukaan välillisesti, kun esimerkiksi majoitus- ja kauppapalvelujen käyttö kasvaa.

Yliopisto vähentää henkilöstöään

 Helsingin yliopisto vähentää henkilöstömääräänsä vuoden 2017 loppuun mennessä noin 980 hengellä.

 Irtisanomiset ja muut säästöt ovat seurauksia hallituksen tekemästä määrärahojen leikkauksesta.

 Yliopiston mukaan säästötarve on 2019–2020 eli Juha Sipilän hallituskauden lopulla 106 miljoonaa euroa vuodessa. Jo tänä vuonna säästötarve on 49 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yllätys autoalalta: vielä joku kehittää polttomoottoriakin

    10. 10

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää