Kaupunki

Länsimetro teettää selvityksen itsestään – miten kustannukset paisuivat miljardiin euroon?

Kustannusten kasvun selvittämisestä voi olla hyötyä myös muiden pääkaupunkiseudun liikennehankkeiden arvioinnissa

Länsimetron rakennuttajayhtiö käynnistää ulkopuolisen arvioinnin metrohankkeen kustannusten nousun selvittämiseksi. Länsimetro Oy:n hallitus päätti asiasta kokouksessaan tiistaina.

Helsingin Ruoholahden ja Espoon Matinkylän yhdistävän metroyhteyden loppukustannukset asettuvat arviolta 1 088 miljoonaan euroon, vaikka hankesuunnitteluvaiheessa vuonna 2007 kokonaiskustannuksiksi arvioitiin 714 miljoonaa euroa. Ympäristövaikutusarvioinnin yhteydessä vuonna 2005 kustannukset arvioitiin tätäkin pienemmiksi.

”Varsinainen syy [arvioinnin teettämiseen] on se, että haluamme tietää, miten kustannukset ovat kehittyneet, mitä laajuusmuutoksia on tehty ja miksi. Kysymyshän on siitä, että hankesuunnitelman laajuutta on jouduttu tarkentamaan”, sanoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Metrohankkeen kustannusten paisuminen on ollut laajasti esillä julkisuudessa. Asia on herättänyt närää hankkeen rahoittajissa, etenkin Helsingin ja Espoon kaupungeissa.

Lisäkustannuksia on tullut esimerkiksi louhinnan kallistumisesta ja asemasuunnitelmien muutoksista.

Taustalla ovat myös kaavavalitukset, viranomaisten asettamat vaatimukset poikkeustilanteiden varalle sekä linjaus, jonka mukaan kaikki sisäänkäynnit on tehtävä esteettömiksi.

Kokkisen mukaan kustannusten karkaamisen perusteellisesta selvittämisestä olisi hyötyä myös muiden pääkaupunkiseudun liikennehankkeiden toteuttamisessa.

Länsimetron jatkeen Matinkylästä Kivenlahteen arvioidaan maksavan noin 770 miljoonaa euroa, Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen yhdistävän Raide-Jokerin noin 275 miljoonaa euroa ja Helsingin keskustan tuntumaan rakennettavien Kruunusiltojen 200–300 miljoonaa euroa.

Myös Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) johtokunta katsoo, että länsimetron rakentamisen kustannusten kasvun syiden selvittäminen on ”erittäin tarpeellista” alkavien suurten infrahankkeiden kannalta.

Länsimetron kustannuksiin liittyvä ulkopuolinen arviointi tehdään osana metrohankkeen kokonaisarviointia.

Kokkisen mukaan arviointi olisi tarkoitus käynnistää keväällä ja tehdä kuluvan vuoden aikana. Arvioinnin tekijää ei ole vielä valittu.

Länsimetron pitäisi aloittaa liikennöinti vuonna 2016 vuosia myöhässä. Metrohanketta ovat viivästyttäneet esimerkiksi asemakaavoista tehdyt valitukset.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Länsimetro
  • Liikennehankkeet
  • Kruunusillat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    4. 4

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    7. 7

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    8. 8

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää