Valikko
Kaupunki

Helsingissä ruuhka hidastaa autoilijan työmatkaa noin 24 minuuttia

Navigaatioalan yritys TomTomin raportin mukaan Helsingin ruuhkat kasvoivat viime vuonna yhdellä prosentilla toissa vuoteen verrattuna.

Navigaatioalan yritys TomTom julkaisi tiistaina ruuhkaraportin, josta näkee ruuhkien vaikutukset autoilijoiden työmatkoihin kaupungeittain. Raportissa on mitattu, kuinka paljon kauemmin matka kestää ruuhka-aikana verrattuna normaaliin ruuhkattomaan tilanteeseen.

Raportti koskee vuotta 2015.

Helsingissä ruuhka hidastaa matkaa noin 24 minuuttia päivässä, jos matkustaa vain ruuhka-aikaan. Keskimääräisistä matka-ajoista laskettuna ruuhkat tuovat 23 prosenttia ylimääräistä matkustusaikaa. Toissa vuonna luku oli 22 prosenttia, mutta korkeimmillaan vuonna 2010 ruuhkat hidastivat autoilijoita jopa 27 prosenttia. TomTom teki ruuhkaraportin ensimmäisen kerran vuonna 2008.

Viime vuoden ruuhkaisin päivä Helsingissä oli 12. tammikuuta. HS.fi:n mukaan kyseisenä päivänä junaliikenteessä oli myöhästymisiä kalustovian takia. Lisäksi yksi lähijuna hajosi radalle, mikä aiheutti lisää ongelmia. Sää oli tammikuun 12:n päivän aamuna sateinen ja ajokeli huono.

Suomen muista kaupungeista mukana ovat Tampere ja Turku. Tampereella matkustusaika lisääntyi ruuhkien vuoksi keskimäärin vain 12 minuutilla päivässä, Turussa 19 minuutilla päivässä.

Pohjoismaiden keskeisessä vertailussa Helsinki pärjää hyvin: sekä Tukholman että Oslon ruuhkaprosentti on korkeampi. Tukholmassa oli eniten ruuhkia myös vuonna 2014.

Maailmanlaajuisesti Helsinki vaikuttaa melko helpolta paikalta autoilla. Vertailun ruuhkaisin kaupunki oli Mexico City, jossa ruuhkat aiheuttavat päivässä jopa 57 minuutin lisän työmatkaan. Vähiten ruuhkia taas oli Yhdysvaltain Tennesseen Knoxvillessä, jossa ruuhkalisää tuli vain 11 minuuttia päivässä.

Ruuhkaraportissa oli mukana yhteensä 295 kaupunkia 38 maasta.

Oikaisu: Jutussa vertailtiin paikoin tätä vuotta viime vuoteen, vaikka raportissa käsiteltiin viime ja toissa vuotta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Navigaattorit
  • Ruuhkat
  • Liikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Tappouhkauksia ja tahallisia kolarointeja – Autopaparazzi kertoo, millaista on autojen salakuvaajan arki

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”

    7. 7

      Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

    8. 8

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    9. 9

      Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    8. 8

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää