Kaupunki

Helsinki kipuamassa eurooppalaisen ilmastotutkimuksen kärkeen

Euroopan 22 maan yhteinen pienhiukkasia tutkiva ACTRIS sijoittaa johtokeskuksensa Helsinkiin.

Eurooppalainen ACTRIS-tutkimusorganisaatio sijoittaa päämajansa Helsinkiin. Kumpulan kampukselle sijoittuvasta keskuksesta johdetaan 22:n Euroopan maan ilmasto- ja ilmanlaatututkimusta.

ACTRISin tulo kohottaa Helsinkiä kohti eurooppalaisen ilmakehätutkimuksen huippua. Vuonna 2021 aloittavan ACTRISin lisäksi Helsingissä käynnisti tämän vuoden alussa toimintansa kasvihuonekaasujen seurantajärjestö ICOS.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

”Helsingissä on maailman mitassa korkeatasoista tutkimusta. Täällä on maailman paras tietämys pienhiukkastutkimuksessa”, hankkeen koordinaattori, tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari Ilmatieteen laitokselta kertoo.

Toisena koordinaattorina on professori Markku Kulmala Helsingin yliopistosta.

Päämaja tuo Helsinkiin alan huippututkijoita eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa. Samoin Helsingissä korkeatasoisessa tutkimusympäristössä koulutuksensa saavat sijoittuvat myöhemmin tutkimuksen johtotehtäviin eri puolille Eurooppaa.

”Aivotuontia ja aivovientiä”, Sanna Sorvari toteaa.

Tutkimuksen korkeatasoisuuden varmistaa pääkaupunkiseudun monien toimijoiden yhteistyö. HS kertoi maanantaina Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) uudesta korkean teknologian tutkimusasemasta Mäkelänkadulla Vallilassa.

Mäkelänkadun asemalla mitataan ja analysoidaan muun muassa hiukkasmaisia ja kaasumaisia ulkoilman saasteita, ilman nokea sekä katupölyä. Yhteistyötä HSY:n kanssa asemalla tekevät Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Metropolia korkeakoulu.

Samoja toimijoita on mukana myös ACTRISissa. Päätöksenteon ja tutkimuksen lisäksi hanke tukee myös suomalaisia kaupallisia yrityksiä ja tuo niille kilpailuetua tuottamalla alan tuoreinta tietämystä. Erityisesti vantaalainen Vaisala on ollut jo pitkään kärjessä alan tutkimuksessa ja ilmasto- ja ympäristötutkimuksen tuotekehittelyssä.

Päämajan sijoittuminen Kumpulan kampukselle tuo suomalaiselle ilmakehätutkimukselle myös uutta ulkopuolista rahoitusta. ACTRISin kokoluokasta kertoo esimerkiksi se, että sen Euroopan mittaiset vuosittaiset toimintakulut ovat noin 50 miljoonaa euroa, kun Ilmatieteen laitoksen vuosibudjetti on 45 miljoonaa euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Tutkimus
  • Ilmasto
  • Yliopistot
  • Ilmansaasteet
  • Teknologia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    6. 6

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    7. 7

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää