Kaupunki

Helsingissä on eskari, jonka lapset lähtevät joka vuosi ulkomaille ilman vanhempia

Kruununhaan Vironniemen päiväkodissa eskarit pääsevät reissuun muualle Eurooppaan – niin kauan kuin kaikki haluavat jatkaa talkoita.

Kruununhaka

Eskarimatka. Helsinkiläisessä Vironniemen päiväkodissa se on sana, jonka jo pienimmät tuntevat. Päiväkodin vanhimmat ovat joka vuosi lähteneet ulkomaanmatkalle jo parikymmentä vuotta.

Miltä reissu tuntuu etukäteen, toukokuussa Manchesteriin matkustavat esikoululaiset?

”Pelottaa”, sanoo Lilli Wäänänen ja väläyttää leveän hymyn. Isä Jaakko Wäänänen suomentaa vierestä, että ihan mahtavalta tuntuu. Lillin isoveli on jo omalla reissullaan käynyt Vilnassa, samoin aikanaan setä. Perhe tietää siksi, kuinka paljon lapsi matkasta saa, tai oikeastaan koko yhteisö.

”Se on kivaa. Harvemmat lapset saavat mennä reissuun ilman äitiä ja isää”, sanoo puolestaan eskarilainen Markus Palosaari.

Poika osuu tässä juuri siihen, mistä aikuiset ovat eri mieltä. Itse reissusta hän tietää jo, että reissulla nukutaan hotellissa, syödään aamupalaa hotellissa ja pelataan futismatsi.

Jotta eskarit pääsevät ulkomaille ilman vanhempia, mukana pitää olla päiväkodin aikuisia. Kaupunki linjaa, että ulkomaanmatka ei voi olla osa varhaiskasvatusta. Toisin sanoen henkilökunta voi lähteä reissuun vain vapaa-ajallaan. On siksi epävarmaa, kuinka pitkään perinne jatkuu.

Ensimmäinen ulkomaanmatka järjestettiin, kun Pariisiin muuttanut lapsi kutsui kaverinsa kylään.

Matkakohde valitaan yhä niin, että jollain päiväkodin aikuisista tai lapsista on maahan valmiiksi kosketus.

”Tyttärelleni oli tärkeää, että hän sai Brysselin-matkalla viedä kaverit tapaamaan isovanhem­piaan”, kertoo esimerkiksi Chloe Mahy.

Ennen matkaa päiväkodissa tutustutaan aina kohteen kieleen ja kulttuuriin sekä ollaan yhteydessä paikallisiin lapsiin.

”Matkat ovat olleet kokonaisvaltaisia taide-, kulttuuri- ja liikuntakokemuksia. Olisivatpa oman perheen matkat yhtä hyvin suunniteltuja”, Veera Palosaari sanoo.

Vanhemmat ajattelevat, että myös irtautuminen perheestä tuttujen ja turvallisten aikuisten kanssa tekee hyvää. Äidit sanovat, että tuntuu kuin lapset tulisivat takaisin parikymmentä senttiä pidempinä.

Manchesterin matkakassaa on kartutettu myymällä joulukuusia, pitämällä kahvilaa ja järjestämällä tapahtumia. Vuoden koho­kohta on pitkään ollut konsertti, jossa esiintyvät ainakin lapset itse sekä henkilökunnan ja vanhempien yhteinen kuoro Kenkävaahto. Kaikki lapset pääsevät matkaan, jos perhe niin haluaa.

Vanhemmat vakuuttavat, etteivät seuraa, kuinka monta euroa ja talkootuntia kukin yhteiseen pottiin pistää. Talkoilla saadaan kokoon enemmän kuin rahaa keräämällä.

”Talkootyö on tässä olennaista. Eskarivuonna perheet hitsautuvat yhteen yhdessä tekemällä”, sanoo päiväkodin kanna­tusyhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Pensala.

Varhaiskasvatusviraston johtaja Satu Järvenkallas sanoo, että yhteisöllisyys on hieno asia. Siksi onkin selvitetty, voisiko ulkomaanmatka olla kaupungin tarjoamaa varhaiskasvatusta. Vastaus on ei.

Sitä mitä henkilökunta tai lapset omalla ajallaan tekevät, kaupunki ei määrää. Osa työaikaa ulkomaanmatka tai kotimaan leirikoulukaan eivät voi olla. Jos ne olisivat, matkaa koskisivat normaalit säädökset työvuoroista ja vastuusta.

Kaupunki laskee, että yön yli ulottuvat reissut tulisivat todella kalliiksi jo yhden päiväkodin kohdalla. Ja entäpä sitten, jos kaikki haluavat samaa?

”Ei ole lapsen etu, että käyttäisimme tähän niin paljon rahaa”, sanoo Järvenkallas.

Päiväkodin johtaja Kristiina Ahlstedt sanoo, että hän ei voi velvoittaa ketään työntekijöistä matkalle omalla ajalla, se ei olisi oikeudenmukaista. Matkoja jatketaan niin kauan kuin sekä työntekijät että vanhemmat haluavat.

”Moni kokee matkan tärkeänä perinteenä”, hän kertoo.

Eskarimatkalle Eurooppaan

 Vironniemen päiväkodin vanhimmat ovat 1990-luvulta asti matkustaneet kerran vuodessa päiviksi ulkomaille. Mukaan lähtee päiväkodin aikuisia, ei vanhempia.

 Matkarahat kerätään enimmäkseen talkoilla.

 Kaupungin mukaan matkat eivät voi olla työaikaa, eli henkilökunta lähtee reissuun vapaa-ajallaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Esikoulu
  • Kruununhaka
  • Päivähoito
  • Etelä-Helsinki
  • Helsinki
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa

    9. 9

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    10. 10

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat