Kaupunki

Valikko
Kaupunki

Remontti tuo ruuhkia Kehä I:lle tiistai-illasta alkaen

Tällä viikolla suljetaan liittymä ja kaista Hämeenlinnanväylän eritasoliittymästä.

Remontti tuo tiistai-illasta lähtien entistä pahempia ruuhkia vilkkaasti liikennöidylle Kehä I:lle.

Tiistaina suljetaan Hämeenlinnanväylälle vievä itäinen ramppi ja liikenne ohjataan kiertotielle. Torstaina taas sulkeutuu Hämeenlinnaväylän ylittävistä itään päin vievistä kaistoista pohjoisin.

Kaistaa aletaan valmistelemaan länteen menevän liikenteen käyttöön. Länteen kulkevan liikenteen nyt käyttämä silta puretaan huhtikuussa.

Työt ovat osa Kehä I:n suurta perusparannustyötä, joka jatkuu alueella ainakin syksyyn 2017 saakka.

Kehä I:llä kulkee arkena lähes 100 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikennevirasto myönsi HS:lle helmikuussa, että remontti tulee puurouttamaan Kehä I:n liikennettä entisestään.

”Kyseessä on Suomen vilkkaimmin liikennöidyn väylän keskeinen kohta”, projektipäällikkö Jarmo Nirhamo Liikennevirastosta sanoi.

”Myös Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän liikenne hidastunee rakennustöiden vuoksi”, hän arvioi.

Työmaa-aluetta ei pääse kiertämään helposti. Siksi liikennevirasto neuvoo autoilijoita siirtämään matka-ajankohtansa mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolelle.

Tietöitä tullaan tekemään yhtä aikaa kahdessa kohdassa: Espoon rajan ja Vihdintien välillä sekä Kantelettarentien ja Hämeenlinnanväylän eritasoliittymän alueella.

Espoon ja Helsingin rajalta Vihdintielle ulottuvalle tieosuudelle rakennetaan muun muassa lisäkaistoja, minkä lisäksi siltoja levennetään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ruuhka
  • Helsinki
  • Vantaa
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – Yle: Kolme kuollutta

    2. 2

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

    5. 5

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    6. 6

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    9. 9

      Entä jos Linnaan kutsuttaisiin Suomen kansa? Kolmasosa joisi liikaa ja kuuden tausta olisi Somaliassa

    10. 10

      Jopa 40 ihmisen pelätään kuolleen valtavassa tulipalossa tanssiklubilla Kaliforniassa – HS:n tietojen mukaan kadoksissa myös suomalainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    5. 5

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    9. 9

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    10. 10

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää