Valikko
Kaupunki

Junaliikenne takkuaa Helsingin ja Pasilan välillä – syynä henkilövahinko

Ihminen jäi junan alle hieman ennen puoltapäivää keskiviikkona Helsingin päärautatieaseman ja Pasilan aseman välillä

Koko junaliikenne katkaistiin henkilövahingon vuoksi Helsingin päärautatieaseman ja Pasilan aseman välillä keskiviikkona hieman ennen puoltapäivää. Onnettomuus voi näkyä junien myöhästelynä vielä iltapäivälläkin, mutta tilanne on VR:n mukaan jo normalisoitumassa.

Mieshenkilö jäi junan alle ja kuoli Linnunlaulun alueen kohdalla. Poliisi sai ilmoituksen tapauksesta kello 11.44.

Linnunlaulun alue sijaitsee Töölönlahden kupeessa, Kallion kaupunginosassa.

Junaliikenne oli VR:n operaatiokeskuksen mukaan kokonaan poikki Helsingin päärautatieaseman ja Pasilan aseman välillä noin kello 12.30:een asti. Viranomaiset ovat jo poistuneet rata-alueelta, ja junaliikenne pääsee jälleen kulkemaan.

Junaliikenne oli jonkin aikaa poikki myös Helsinki–Käpylä-rataosuudella.

Erityisesti pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä voi VR:n mukaan olla joitakin myöhästymisiä vielä iltapäivälläkin, mutta onnettomuuden ei pitäisi vaikuttaa junien kulkuun iltapäiväruuhkan aikana. Ajantasaiset tiedot poikkeuksista löytyvät Helsingin seudun liikenteen (HSL) ja VR:n verkkosivuilta.

Poliisi ei epäile, että kuolemantapaukseen liittyisi rikosta. Tapausta tutkitaan normaalina kuolemansyyntutkintana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet
  • VR ja junaliikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Autoliitto ei niele Bernerin esitystä autoilun veronalennuksista – toimitusjohtaja: Jokaiselle yritetään tarjota jotain

    5. 5

      Helsingin toimia valvova Wille Rydman virkamiehen epäillyistä rikoksista: ”Järkyttävää, uskomatonta ja ällistyttävää”

    6. 6

      Mieskolmikko ahdisteli iäkästä naista Espoossa – yrittivät myös viedä käsilaukun

    7. 7

      Kela asiakkailleen: Älkää tulko käymään tai soittako, toimeentulotuki­asiakkaat ruuhkauttivat palvelut

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    5. 5

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää