Kaupunki

Helsingin opetuslautakunta esittää digitalisaatio-ohjelmaa – lopullinen päätös tulee kaupunginhallitukselta

Oppilaille ostettavien kannettavien ja opettajien koulutuksen lisäksi päätetään myös esimerkiksi laajan tietojärjestelmän rakentamista koulujen käyttöön

Helsinkiläiskoulujen digitalisaatio-ohjelma. Kuulostaa etäiseltä, vaikka on itse asiassa hyvinkin konkreettinen: Saako jokainen koululainen käyttöönsä kannettavan tietokoneen? Tuleeko kouluille uusi yhteinen tietojärjestelmä, jonka analytiikan avulla opettaja voi seurata oppilaan etenemistä? Mitä tarkoittaa kouluton koulu?

Helsingin opetuslautakunta käsitteli torstaina ylimääräisessä kokouksessaan koulujen digitalisaatio-ohjelmaa vuoteen 2019. Lautakunta päätti esittää ohjelmaa kaupunginhallitukselle, joka päättää asiasta myöhemmin.

Ohjelman suuret asiat ovat tuhansien uusien kannettavien tietokoneiden hankinta sekä kaikkien koulujen yhteinen laaja tietojärjestelmä. Ohjelma maksaisi kaupungille noin 37 miljoonaa euroa.

Opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen kertoo, että osin kyse on jo meneillään olevasta muutoksesta.

Kymmenissä kouluissa kehitetään jo nyt uusia tapoja oppia tekniikan avulla. Esimerkiksi käy vaikka robotiikka, jota kokeillaan monissa kouluissa – tai jo pitkällä olevat valmistelut sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten.

Digitalisaatio-ohjelman tavoite on antaa kaikille oppilaille yhtä hyvät työkalut muutokseen ja koulutusta koko opettajakunnalle. Esimerkiksi monissa peruskouluissa langattomat verkot kattavat vain osan rakennuksesta.

”Koneet ja laitteet pitää saada kuntoon. Langattomat verkot toimivat jo lukioissa melko hyvin”, Pohjolainen kertoo.

Koulujen tulevaisuuden suurista linjoista Helsingissä on sovittu jo aiemmin.

Uusi ohjelma sisältää kuitenkin aiempaa tarkempia mittareita esimerkiksi siitä, kuinka paljon kannettavia tietokoneita kouluilla tulee olla suhteessa oppilaiden määrään ja miten suuressa roolissa tietotekniikka kussakin oppiaineessa on.

Kaikille Helsingin opettajille on tarkoitus järjestää lisää digikoulutusta, mutta koulutuksessa on eri tasoja. Osa käy läpi vain perustason, osasta tulee kehittäjiä ja opettajia myös kollegoilleen.

Kouluille rakennetaan myös uusi tietojärjestelmä, jonka on tarkoitus olla paitsi työskentely-ympäristö oppilaille myös korvata nykyisiä rekistereitä oppilaista ja henkilökunnasta.

”Oppilaan näkökulmasta siitä tulee paikka tehdä töitä ja paikka mihin työt tallentuvat. Opettajalle se on väline ohjata ja seurata oppimista”, Pohjolainen linjaa.

Uusi tietojärjestelmä mahdollistaa, että kouluissa voidaan kerätä ja hyödyntää nykyistä tarkempaa dataa siitä, miten oppiminen etenee ja missä tarvittaisiin enemmän tukea. Koulukin alkaa siis hyödyntää analytiikkaa.

Uusi järjestelmä ostetaan pala kerrallaan, joten sitä kehittämään voidaan ottaa myös pieniä start up -yrityksiä.

60 helsinkiläiskoulua on ilmoittautunut kokeilukouluiksi, joilla mietitään tarkemmin, mitä kaikkea uuden tekniikan avuilla voidaan tehdä.

Kouluissa esimerkiksi kehitetään itse sähköisiä oppimateriaaleja ja tapaa jakaa niitä muillekin, vaikka näitä toki ostetaan myös valmiina.

”Sehän ei käy niin, että otetaan olemassa olevia oppikirjoja ja muutetaan niitä sähköisiksi. Tarvitaan monenlaisia materiaaleja, esimerkiksi erilaisia tietopankkeja”, Pohjolainen sanoo.

Uuden opetussuunnitelman vahvistamista ilmiöistä esimerkiksi oppiaineiden rajoja kaatava ilmiöopetus hyötyy tästä.

Oppimisympäristöjä ollaan samalla pistämässä laajemminkin uusiksi: Helsingissä puhutaan jo paitsi pulpetittomista luokista, myös esimerkiksi kouluttomista kouluista.

Se tarkoittaa käytännössä tilannetta, jossa koko kaupunki mielletään oppimisen paikaksi. Siis esimerkiksi: ammatillisessa koulutuksessa tärkein opetuspaikka voikin olla työpaikka.

Jos digitalisaatio-ohjelma hyväksytään, muutos alkaa tänä vuonna esimerkiksi ensimmäisillä koulutuksilla ja langattoman verkon päivityksillä.

Seuraavan kolmen vuoden aikana tekniikkaa ja osaamista kehitetään rinnan, niin että vuonna 2019 oppilailla pitäisi jo olla tarpeeksi toimivia koneita käytössä ja muuallakin kuin kokeilukouluissa toimittaisiin uudella tavalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  • Tietotekniikka
  • Helsinki
  • Maija Aalto
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Espanjan poliisi saapui estämään Katalonian itsenäisyysäänestystä Suomessa rakennetulla Kelju K. Kojootti -laivalla

    7. 7

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    8. 8

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    9. 9

      Suomessa arvostetaan liikaa järkeä ja liian vähän tunnetta – Voisimme oppia ymmärtämään aivojamme paremmin, sanoo neuropsykologi

    10. 10

      Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää