Valikko
Kaupunki

Pariskunta varasteli lastenvaunuja – ja jäi kiinni, kun yritti myydä varastettuja vaunuja takaisin alkuperäiselle omistajalle

Poliisi epäilee vyyhteen liittyvän myös petoksia, identiteettivarkauksia ja toisten postien varastamista

Pariskunta varasteli järjestelmällisesti lastenvaunuja ja myi niitä eteenpäin, epäilee Helsingin poliisi. Vyyhteen liittyen tutkitaan myös petoksia, identiteettivarkauksia ja muiden ihmisten postien varastamista.

Ensimmäisen kerran pari jäi kiinni helmikuun alussa Hämeentiellä Helsingissä. Pariskunta oli matkalla Arabian kauppakeskukseen, ja heillä oli matkassaan kahdet Brio-merkkiset lastenvaunut, joissa ei kuitenkaan ollut lapsia. Vaunuissa oli varastetuksi epäiltyä postia.

Kaksikko oli ollut aiemminkin poliisin kanssa tekemisissä vastaavanlaisiin rikoksiin liittyen, ja pääsiäisen tienoilla rikosnimikkeiden kirjo kasvoi entisestään. Epäilty mies on syntynyt vuonna 1987 ja nainen vuonna 1977.

Poliisi sai pariskunnan lopullisesti kiinni ennen pääsiäistä.

”Pariskunnan nainen jäi kiinni, kun hän oli myymässä netissä varastamiaan lastenvaunuja takaisin sille, jolta oli ne varastanut”, kertoo rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen Helsingin poliisilaitokselta.

Mies jäi kiinni hieman myöhemmin.

Uudet lastenvaunut voivat maksaa jopa yli tuhat euroa, ja käytetyistäkin lastenvaunuista maksetaan useita satoja euroja. Kaupankäynti tapahtuu pääosin netissä.

Tapaukseen liittyy myös kolmas henkilö, jonka poliisi epäilee toimineen ”kätkijänä”. Tämän luota löytyi kotietsinnässä viidet lastenvaunut ja parikymmentä valokuvaa varastetuista lastenvaunuista.

Lisäksi poliisi epäilee, että pariskunta olisi yrittänyt ostaa tavaraa nettikaupoista muiden ihmisten identiteeteillä. Näitä tapauksia tutkitaan petoksina.

Postien varastamisessa rikosnimikkeenä on varkausten lisäksi viestintäsalaisuuden rikkominen.

Petersohn-Järvisen mukaan on yleistä, että varastettua tavaraa kaupitellaan osto- ja myyntisivustoilla. Hän neuvookin omaisuusrikoksen uhreiksi joutuneita ihmisiä paitsi tekemään rikosilmoituksen myös seuraamaan mahdollisuuksien mukaan verkkohuutokauppasivustoja ja muita myyntipalstoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Varkaudet
  • lastenvaunut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    3. 3

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    4. 4

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    5. 5

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    6. 6

      Vain tyhmä auttaa asunnotonta – ja kissoja

    7. 7

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    8. 8

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Tesla alkaa myydä aurinkoenergiaa sähköksi muuttavia kattotiiliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    8. 8

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    9. 9

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    10. 10

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää