Valikko
Kaupunki

Epävirallinen Mika Häkkisen aukio ilmestyi metsään Vantaalla – yhtä pelkistetty kuin alkuperäinen

Tuntematon humoristi kopioi parjatun Mika Häkkisen aukion syvimmän olemuksen vilkkaan lenkkipolun varrelle Kuusijärvellä

Martinlaakson maineikas Mika Häkkisen aukio on saanut kilpailijan lenkkipolun varteen Vantaan Kuusijärvelle. Kuten esikuvansa, myös uusi epävirallinen ”Mika Häkkisen aukio” on tyyliltään erittäin pelkistetty.

Alkuperäinen Formula 1 -sarjan kaksinkertaista maailmanmestaria Mika Häkkistä kunnioittava aukio avattiin juhlallisin menoin vuonna 1999. Sen sydän on Paalupaikka-teos – aukion reunalla seisova kolmimetrinen terästolppa.

Kuusijärven versiossa luonnon muovaaman aukion reunalla nököttää puu, johon on köytetty ”Mika Häkkisen aukio” -tekstillä varustettu kyltti. Vilkasta lenkkipolkua päivittäin käyttävä rekolalainen Helge Hänninen kertoo teoksen olleen näytteillä parin kuukauden ajan.

”Tänä aamunakin juoksin sen ohi”, Hänninen kertoi perjantaina.

Aukion rakentaja on tuntematon. Styroxinpalasta tehty kyltti on niin korkealla, että tekijän on todennäköisesti pitänyt kiivetä puuhun. 70-vuotias Hänninen kiistää olevansa tempauksen isä.

”En minä sentään ihan niin aktiivinen ole, että puihin kiipeilisin.”

Hänninen pitää aukiota hauskana juttuna, positiivisena pienenä ilmiönä ja mahdollisesti myös jonkinlaisena kannanottona. Kiitosta tulee myös siitä, että luontoa tai mitään muutakaan ei ole tärvelty sen ”rakentamisen” yhteydessä.

”Eihän se nyt ihan Grand Canyonin veroinen nähtävyys ole”, Hänninen arvioi.

”Olen kyllä huomannut, että monet ovat ottaneet kuvia sen luona ja hymyilleet. Tällaista huumoria ymmärretään.”

Virallisella Mika Häkkisen aukiolla puhaltavat navakat muutoksen tuulet. HS uutisoi viime marraskuussa, että aukio tullaan panemaan täysin uusiksi Martinlaakson ostoskeskuksen muutosprojektin yhteydessä. Paalupaikka-teokselle ei ole sijaa uudella aukiolla.

HS selvitti uudistusuutisen jälkeen, löytyisikö terästolpalle uusi koti esimerkiksi moottoriurheilufanien kantapaikkana ja Mika Häkkisen varhaisena sponsorina tunnetusta Allun Grillistä. Siellä ei kuitenkaan innostuttu ajatuksesta, ja jopa teoksen suunnitellut mies käänsi selkänsä tolpalle.

”En minä sitä pihalleni halua”, suunnittelija totesi ja kertoi, ettei halua nimeään liitettävän enää millään tavalla teokseen. Miehen mukaan aukio piti toteuttaa liian pienellä budjetilla.

Tämän vuoden tammikuussa kuitenkin tärppäsi. Paalupaikka ei joudu romuraudaksi, vaan se jatkaa katseiden kääntämistä Vantaan vauhtikeskuksessa, joka sijaitsee Helsinki-Vantaan lentokentän länsipuolella.

”Oli erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunginmuseo oli siitä kiinnostunut ja Keimolanmäkeä ehdotettiin. Tämä aloite tuli Tapio Päiviseltä [Vantaan Moottorirata Oy:n entiseltä toimitusjohtajalta] eikä se ole herättänyt vastustusta”, Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin kertoi tammikuussa.

Teoksen siirtäminen vauhtikeskukseen tapahtuu todennäköisesti kesällä. Westlin arvioi siirto-operaation hinnan olevan ”kymppitonneja”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Martinlaakso
  • Taide
  • Formula 1

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Ruotsi, kuka olisi uskonut tällaista?” – Ruotsi vaatii Yhdysvalloilta selitystä Trumpin puheille

    2. 2

      Merivoimat hakee uutta asetta, jossa ”vain mielikuvitus on rajana” – erikoinen tietopyyntö herätti kummastusta

    3. 3

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    4. 4

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta

    6. 6

      Onko Trumpin presidenttikauden alku maailmanhistorian suurin piilokamera?

    7. 7

      Kymmenet vapaaehtoiset etsivät helsinkiläismiestä sunnuntaina Östersundomissa – ”On menty syvemmälle metsiin”

    8. 8

      Joka viides teatterissa katsottu elokuva on 3d – kolmiulotteinen televisio on kuollut, myöntävät valmistajat

    9. 9

      Rintamamiestalot tulevat takaisin – Helsingissä uusi talo voi maksaa tontteineen jo 700 000 euroa

    10. 10

      Yliopistojen korruptio on akateemista vehkeilyä – monet opetus- ja tutkimustehtävät täytetään hyvä veli -verkostoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    2. 2

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    3. 3

      Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta

    4. 4

      Aki Kaurismäki palkittiin Berliinissä parhaana ohjaajana – ei tullut lavalle hakemaan palkintoaan

    5. 5

      Maailman etsityin mies nukkuu pommiliivissä voidakseen tarvittaessa räjäyttää itsensä – näin Isis-johtajaa jahdataan

    6. 6

      Yliopistojen korruptio on akateemista vehkeilyä – monet opetus- ja tutkimustehtävät täytetään hyvä veli -verkostoissa

    7. 7

      Masennuksesta selvinnyt Elina kertoo, miten mielenterveyshäiriöitä pitäisi oikeasti hoitaa – ja vielä ilman lisärahaa

    8. 8

      Tältä näytti 1 500 abin valtaamassa Viru-hotellissa – ”Täällä on spesiaalimeininki”

    9. 9

      ”Ruotsi, kuka olisi uskonut tällaista?” – Ruotsi vaatii Yhdysvalloilta selitystä Trumpin puheille

    10. 10

      Ero avomiehestä paransi stressin ja pahan olon – ”Oli vaikeaa hyväksyä, että perhe voi aiheuttaa pahoinvointia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    4. 4

      Rap-artisti käski Helsingissä naiset ja vähemmistöt eturiviin ja miehet antamaan tilaa, koska emme itse tajua sitä tehdä

    5. 5

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    6. 6

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    7. 7

      16-vuotias Tuure Boelius nousi tähdeksi tubettajana, valittiin Vuoden homoksi – ja pettyi pahasti Suomen mediaan

    8. 8

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    9. 9

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    10. 10

      Suomalaisten suosikkitaloja odottaa purku tai täysremontti – nämä asiat kannattaa huomioida rintamamiestalon remontissa

    11. Näytä lisää