Valikko
Kaupunki

”Olen tulossa kuudeksi tunniksi, mitä suosittelet?” – Helsinki hakee lisätuloja lentokonetta vaihtavista

Lentokonetta vaihtavien matkailijoiden halutaan tutustuvan Helsinkiin.

Dear Arja, kirjoitti aasialaisturisti lentokoneesta Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajalle Arja Suomiselle.

”Olen tulossa kuudeksi tunniksi Helsinkiin, mitä tekemistä suosittelet minulle?”

Arja Suominen olisi halunnut vastata, että käväise Guggenheim Helsingissä ja neuvonut sitten mukavaan kahvilaan tai ruokapaikkaan. Koska Guggenheimia ei ole, hän ohjeisti lentomatkustajaa katsomaan Ateneumin Rodin-näyttelyä.

”Meidän täytyy pitää huolta siitä, että tarjonta on mahdollisimman monipuolista”, Suominen sanoo.

Matkailualan tulevaisuuskeskusteluissa Guggenheimiin asetettuja toiveita on mahdotonta ohittaa. Jo 19 yritystä on ilmoittanut sijoittavansa varojaan museohankkeeseen. Joukossa on hotelli- ja ravintolaketjuja, vähittäiskaupan edustajia, muutama nimettömänä pysyttelevä tukija sekä kansallinen lentoyhtiö Finnair.

Tällä viikolla joukkoon liittyi myös Helsinki-Vantaan ja muiden lentokenttien toimintaa pyörittävä Finavia.

Tukensa suuruutta Finavia ei paljasta.

”Me olemme kovassa kilpailussa, ja me tarvitsemme vetovoimatekijöitä. Finavia on yhtiönä tehnyt päätöksen lähteä investoimaan Guggenheimiin”, sanoo Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

Guggenheimin taustajoukot keräävät hankkeelle yksityistä rahaa, että museon 20 vuotta voimassa oleva lisenssi pystyttäisiin rahoittamaan yksityisellä rahalla. Noin 30 miljoonan euron arvoisen lisenssin kuluista on nyt koottu kaksi kolmasosaa.

Finavialle kyse on investoinnista, joka odotetaan maksavan itsensä takaisin lisääntyvänä matkustajavirtana. Miljoona uutta lentomatkustajaa luo keskimäärin 1 000 uutta työpaikkaa, laskee Finavia.

”Siinä mielessä meillä on kyllä pörröinen ketunhäntä kainalossa”, Saariaho sanoo.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Maran ekonomisti Jouni Vihmo laskee, että juuri vaihtomatkustajien houkuttelussa Guggenheimin tulo olisi matkailun edistämiskeinoista tehokkain. Jos aika ei riitä monenlaiseen tekemiseen, tuttu museonimi sopisi turvallisuushakuisten kiinalaisten, korealaisten ja japanilaisten kohteeksi.

”He haluavat varmuutta siitä, että kohde vastaa odotuksia. He vihaavat negatiivisia yllätyksiä”, sanoo Arja Suominen.

Kiinalaiset kiinnostavat matkailualaa aivan erityisesti, koska he ovat avokätisiä kuluttajia. Kiinalaisturistit kuluttavat keskimäärin 205 euroa päivässä Suomen vierailuillaan. Vihmon mukaan muut kansallisuudet tulevat kaukana perässä.

Kiinalaisten statushakuisuus on tuttu ilmiö myös Visit Finlandin stopover-hankkeen ohjelmapäällikkö Heli Mendelle. Stop­over-matkustajilla tarkoitetaan välilaskun aikana pysähtyviä. Ulkomaanmatka on jo itsessään statussymboli kiinalaiselle, ja matkalta pitää tuoda tuliaisina merkkituotteita itselle ja muille.

”Koska Helsinkiä ei haluta profiloida pikku-Pariisiksi, jossa on samat luksusmerkit kuin muualla, olisi meidän markkinoitava omat tuotteemme kiinnostavammiksi.”

Kalliiden tuliaisten lisäksi stopover-kohteessa pitäisi olla kiinnostavaa nähtävää. Mitä sitten Helsinki voisi tarjota mahdollisen Guggenheim-museon lisäksi tehokkaalle aasialaisturistille?

Helmikuussa valmistuneen kuluttajatutkimuksen perusteella korealaisille, japanilaisille ja kiinalaisille turisteille on räätälöity stopover-turismiin sopivia paketteja sivustolle finlandtours.fi. Sivusto on testivaiheessa vielä englanninkielinen, mutta sen laajennettu versio avautuu toukokuussa kiinaksi, kesällä koreaksi ja japaniksi.

Verkkokaupan ideana on, että paketin ostaminen on mahdollisimman helppoa turistin kotimaassa. Silti yhteistyö paikallisten kanssa on tärkeää, koska aasialaisturisteista 80 prosenttia järjestää yhä matkansa matkatoimiston tai online-matkatoimiston kautta.

Päiväpaketti Helsingissä voi tarkoittaa bussilippuja Finnairin bussilla lentokentältä Helsingin keskustaan, kahvia ja korvapuustia keskustan kahvilassa sekä 1,5 tunnin opastettua bussikierrosta tai kävelykierrosta. Hinnaksi on luokiteltu 85 euroa. Aikaa jää kiertelyyn ja shoppailuun.

Hieman hintavampaan 145 euron pakettiin sisältyy myös yöpyminen keskustan hotellissa. Tätä kalliimmissa paketeissa joko yövytään useita päiviä tai matkustetaan muualle Suomeen. Paketteja voi ostaa verkkokaupan kautta mieleisilleen päiville.

Visit Finlandin omalla My stay -sivustolla on jo nyt mahdollista varata ohjelmallisia retkiä lähtien marjanpoimintaretkestä Keskuspuistossa aina vierailuihin suomalaiskodeissa tai illanviettoon paikallisen asukkaan kanssa.

Kuluttajakyselyn perusteella aasialaisturisteja kiinnostavat luonto ja luonnonilmiöt, etenkin revontulet. Paikallista ruokaa halutaan maistella, markettien ruokahyllyjä tutkia ja saunakin kiinnostaa.

”Luonnon kaupallistamisessa on vielä tekemistä. Helsingin edustan sotilassaarista Vallisaari on juuri avautumassa, mutta palveluita pitäisi tulla sinne nopeammin”, sanoo Mende.

Stopover-turistit eivät pelkästään hyödytä Helsinkiä tai pääkaupunkiseutua. Vaihtomatkustajien houkuttelu takaa lisätuloja sekä Finnairille että lentokentälle. Arja Suominen muistuttaa, että vaihtopaikkana Helsinki kilpailee Dohan, Dubain ja Istanbulin kanssa. ”Monet valitsevat vaihtopaikakseen Dohan tai Dubain ja menevät ottamaan aurinkoa”, summaa Suominen.

Vaihtomatkustajia houkutellaan viipymään

 Finavia, Finnair, matkailun edistäjä Visit Finland sekä matkailu- ja ravintola-alan edunvalvontajärjestö Mara ovat yhdistäneet voimansa alan toimijoiden kanssa houkutellakseen aasialaisia vaihtomatkustajia eli stopover-turisteja.

 Tavoitteena olisi saada vähintään viisi tuntia Suomessa viipyvät turistit ulos lentokentältä suomalaisiin kohteisiin. Aasialaisista vaihtomatkustajista ainoastaan 25 000 viipyy Suomessa enemmän kuin 24 tuntia.

 Aasialaisten matkailijoiden määrä Suomessa lisääntyi viime vuonna 23 prosenttia ja kiinalaisten määrä peräti 41,3 prosenttia.

 Finnairin aasialaisista matkustajista yli 90 prosenttia vaihtaa konetta Helsinki-Vantaalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Helsinki
  • lentomatkustajat
  • Guggenheimin museo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää