Kaupunki

Träskändan kartanon kohtalo jälleen auki – Espoo luopumassa hotellisopimuksesta

Hotelliyritys ei ollut valmis laittamaan rahaa kartanon peruskorjaukseen.

Järvenperä. Historiallisesti arvokkaan Träskändan kartanon kohtalosta aloitetaan uudet neuvottelut – jälleen. Kaupunki on empinyt kartanon käyttötarkoitusta jo yli kymmenen vuoden ajan.

Nyt Espoo on luopumassa suunnitelmista antaa kartano majoitusyrityksen toimipisteeksi. Kaupunginhallituksen asunto- ja tilajaosto esittää, että kaupunki ei vuokraa kartanoa Forenom Majoituspalvelut Oy:lle majoitustoimintaa varten.

Suunnanmuutos liittyy rahaan.

Espoo arvioi kartanon peruskorjauksen maksavan yli viisi miljoonaa euroa ja olisi ollut valmis laittamaan korjauksiin 3 miljoonaa euroa. Loput kulut olisi jäänyt majoitusyrityksen vastuulle.

Forenom sen sijaan arvioi peruskorjauksen onnistuvan kolmella miljoonalla eurolla, eikä ollut halukas laittamaan rakennuksen kunnostukseen rahaa muilta osin kuin majoitustoimintaan liittyen. Kaupunki ei pyynnöistään huolimatta saanut yritykseltä vertailevaa laskelmaa.

Träskändan kartano on valtakunnallisesti merkittävä kohde ja hyvä esimerkki 1800-luvun kartanokulttuurista.

Järvenperässä kauniilla puistoalueella sijaitseva kartano oli kuuluisan seurapiirikaunottaren Aurora Karamzinin suvun omistuksessa 1800-luvulla. Aurora Demidov (os. Sternvall) osti kartanon isältänsä leskeksi jäätyään ja kunnosti ympäristön maisemapuutarhaksi. Myöhemmin Aurora Demidov avioitui uudelleen eversti Andrei Karamzinin kanssa.

Karamzinin aikaan kartanossa vietettiin mahtipontisia juhlia. Yhdet hienoimmista nähtiin syyskuussa 1863, kun Venäjän keisari Aleksanteri II saapui Suomeen avaamaan valtiopäiviä. Keisaria kestittiin valtavassa puutarhassa ja kartanon silloisessa päärakennuksessa Ranskasta tuotujen kokkien taidonnäytteillä.

Aleksanteri II:n vierailua varten tuotiin Keski-Euroopasta eläimiä, jotta keisari metsästysseurueineen sai ampua niitä. Keisarille rakennettiin myös hulppea ulkokäymälä, joka sisustettiin silkkitapetein.

Kartanon nykyisen päärakennuksen julkisivu ja osa sisäosista on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Kartanon päärakennus paloi irtaimistoineen 1888. Nykyinen päärakennus rakennettiin 1920-luvulla.

Espoon vihreät kiiruhti heti perjantaina ottamaan kantaa kartanon kohtaloon tuoreeltaan ja vaati sen kunnostamista kaupunkilaisten käyttöön.

Kokoomuksessa on esitetty aiempina vuosina kartanon myymistä. Kaupunginhallituksen asunto- ja tilajaosto päättää kartanon luovuttamisesta majoituskäyttöön.

Oikaisu kello 22.15: Aurora Karamzin oli Träskändan kartanon ostaessaan sukunimeltään Demidov, mutta ei omaa sukuaan Karamzin, vaan Stjernvall.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Hotellit
  • Puistot
  • Matkailu
  • Kuntapolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille torjuntavoitto

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    7. 7

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    8. 8

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    7. 7

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää