Kaupunki

Vauhdikas koskimelontakilpa houkutteli satoja katsojia Helsingin Vanhaankaupunkiin

Yleisöstä käsin kajakkien kaatumiset ja törmäilyt näyttivät paikoin hurjilta. ”Hulluja nuo ovat. Luulisi, että pää kolahtaisi.”

Vanhakaupunki

Kajakit kolisevat, kun melojat kiertävät kilvan kosken keskelle asennettua poijua. Matalalla virtaavasta koskesta pilkistää kivikkoja siellä täällä pitkin kaksisataametristä rataosuutta.

Selostajan ääni sykähtää, kun eräs neljästä kilpailijasta kääntyy veden alle ja kajakin pohja osoittaa hetken kohti taivasta. Kilpailija kuitenkin tekee niin sanotun ”eskimon” ja kampeaa itsensä pystyyn.

”Hulluja nuo ovat. Luulisi, että pää kolahtaisi”, sanoo koskenrannasta mittelöä seurannut Marjukka Anttila ja naurahtaa perään. Anttilan mies Pekka nyökkäilee ja vertaa koskimelontaa formuloihin: ”Näyttää, että tuota tehdään henkensä kaupalla. Rohkeita poikia.”

Sunnuntaina satoi povattua vähemmän, ja Helsingin Vanhankaupunginkosken itähaaraan kerääntyi iltapäivän mittaan useampi sata ihmistä seuraamaan boatercrossin kaudenavauskilpailua. Boatercross on koskimelonnan kilpailulaji, jossa koski lasketaan merkattua reittiä pitkin.

Neljän hengen lähtöihin jaetun kisan osallistujat ovat kokeneita melojia. Osa edustaa Suomea freestylemelonnan maajoukkueessa. Koskenlasku myös näyttää vaarallisemmalta kuin on, vakuuttaa tapahtuman tiedottaja Jyri Hämäläinen.

”Naarmuja ja revähdyksiä sattuu, mutta usein sanotaan, että vaarallisinta on ajomatka tänne. Itse pelkään Vantaanjoessa lähinnä vatsatautia”, Hämäläinen sanoo.

Kilpailijoiden varusteisiin kuuluvat pakollisina kypärä ja pelastusliivit, mutta moni käyttää myös kyynärsuojia. Ohituksissa ja mutkissa tulee osumia vähän väliä.

Kilpailu houkutteli mukaan noin 30 osallistujaa, joista moni oli Venäjältä. Miesten sarjan voitti Evgenii Smirnov ennen Alexey Lukinia ja parhaaksi suomalaiseksi sijoittunutta Aarne Miettistä.

”Suomessa kaikki melontalajit ovat aika marginaalissa. Paljon tulee kilpailtua samoja tyyppejä vastaan. Hyvä, että venäläiset tulevat tänne kirittämään”, Miettinen sanoo finaalilaskun jälkeen.

Kilpailua seurasi tavallisten kaupunkilaisten ohella joukko melojakonkareita, kuten 27 vuotta melontaa harrastanut Mirja Hämäläinen ja peräti 40 vuotta harrastanut Arja Winter. Heidän mukaan Helsinki on varsin oiva paikka melomiseen.

”Täällä ei ole nousu- eikä laskuvettä, ja saaristo on upea. Paikkana tämä on ihan optimaalinen”, Hämäläinen sanoo.

Kohina -koskimelonta ry järjesti kilpailun osana Icebreak-tapahtumaa jo 16:tta kertaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • melonta
  • Vanhakaupunki
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    4. 4

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    5. 5

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    6. 6

      Miksi Juha Sipilä hymyilee?

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    9. 9

      Meksikolaiset kaivavat paljain käsin raunioita: Maanjäristyksen jäljiltä on löytynyt yli 200 kuollutta, kymmeniä lapsia kuoli romahtaneeseen kouluun

    10. 10

      Jouko Jokisesta tulee Ylen päätoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    9. 9

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    10. 10

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Eurooppaan syntymässä uusi teräsjätti: Thyssenkrupp ja Tata sopivat alustavasti Euroopan-toimintojen yhdistämisestä
    3. Ylen päätoimittajaksi valittu Jouko Jokinen arvosteli puolitoista sitten ”Ylen pakkoveroa”: ”Meille tuli vahva tunne, että pelaamme eri säännöillä”
    4. Meksikolaiset kaivavat paljain käsin raunioita: Maanjäristyksen jäljiltä on löytynyt yli 200 kuollutta, kymmeniä lapsia kuoli romahtaneeseen kouluun
    5. Autoteollisuuden Tero Kallio suomii autojen päästötesti­keskustelua: ”Eivät autonvalmistajat ole koskaan luvanneet mitään tiettyä kulutusta”
    6. Hurrikaani Maria tappoi Guadeloupella ja romutti Dominican pikkuvaltion – pääministerikin menetti katon päänsä päältä
    7. Hallitus puolustaa budjettiaan eduskunnassa, Orpon mukaan noususuhdanne ei vaikuta tiukkaan menokuriin – suora lähetys käynnissä
    8. Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin
    9. Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa, vaikka kuinka käskisi”
    10. Politiikka vei varsovalaiselta Małgorzatalta puhevälit omaan siskoon – Puolan jako kulkee nyt perheiden sisällä
    11. Tunti sitten
    12. ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista
    13. Näytä lisää