Kaupunki

”Mitä Batman tekee käsityötunnilla? Viittaa!” – Takuuhauskan Kevätpörriäisen myynti alkaa torstaina

Helsinkiläisten alakoululaisten vitseistä ja tarinoista tunnettua Kevätpörriäinen-lehteä on julkaistu jo 67 vuotta.

Katupölyn, vesille laskettujen veneiden ja auringossa täyttyvien terassien lisäksi yksi varma kevään merkki on täällä taas: Kevätpörriäinen. Perinteikäs Helsingin alakoululaisten toimittama lehti on jälleen kerran täynnä monenmoisia tarinoita ja muuta värikästä sisältöä.

Tänä vuonna Kevätpörriäisen teemana on yhdessä yrittäminen, auttaminen ja erilaisuuden kohtaaminen.

Kokonaan koululaisten tekemän aviisin tunnetuinta sisältöä ovat kuitenkin vitsit, joiden rinnalla teekkarihuumorikin helposti kalpenee. Kevätpörriäisen vitsipalsta on taattua laatua myös tänä vuonna.

HS esittelee muutamia esimerkkejä uunituoreesta helsinkiläiskoululaisten huumorikimarasta:

1–2 D -luokkaa käyvä Eevert murjaisee monellakin tapaa tässä ajassa olevan vitsin. Hän pohtii, mikä on valtiovarainministeri Alexander Stubbin Cooperin testi.

”12 selfietä.”

Yksi huumorinlajien kestosuosikki, pieruhuumori, on myös vahvasti edustettuna uudessa Kevätpörriäisessä. Yksi pieruosaston oivaltavimmista hetuloista lienee tämä:

”Miksi isä ja äiti syöttivät vauvalleen hernekeittoa? Että he löytäisivät hänet pimeässä.” Vitsin keksi 2.-luokkalainen Niilo.

”Miksi meri aaltoilee?” kysyy ekaluokkalainen Anniina. ”Koska valas pieraisee”, kuuluu vastaus.

Pohdiskelevampaa ja ehkä kantaaottavaakin otetta on 4.-luokkalaisen Joonan vitsissä: ”Miten aloittaa riita? Kerro oma mielipiteesi.”

Mahtaakohan vitsi viitata nettikeskustelun villiin maailmaan?

Kuudesluokkalaisen Nicolen vitsissä on niin ikään mukana tummempaa vivahdetta, joka voi tulla esiin oikeissa ihmissuhteissakin.

”Poika: Minä haluaisin, että välillämme olisi jotain suurempaa kuin vain kaveruus. Tyttö: Niin minäkin. Poika: Oikeastiko? Niin kuin mitä? Tyttö: Iso seinä.”

Myös monia kunnon puujalkavitsejä mahtuu mukaan. Esimerkiksi 4.-luokkalaisten Lassen ja Laurin yksissä tuumin veistelemä sutkautus.

”Mikä pilates on suomeksi? Melilosvot!”

Viidesluokkalainen Moritz kyselee puolestaan, mitä Batman tekee käsityötunnilla.

”Viittaa.”

Mielenkiintoista antia tuoreessa Kevätpörriäisessä on myös Yhdessä tästä selvitään -palsta. Esimerkiksi 4.-luokkalainen Aljona jakaa lukijoiden kanssa tarinan siitä, kun kouluruokalassa olikin pitsan sijasta makaronilaatikkoa.

”Olin todella pettynyt. Mutta kyllä se makaroonilaatikko oli ihan hyvää. Yhdessä tästä selvitään kyllä”, päätti Aljona tekstinsä leuka ylhäällä.

Olen aina ihmetellyt -palstalla alakoululaiset voivat kysyä ”Pörriltä” mitä tahansa. Kysymysten skaala on juuri niin laaja kuin lasten suusta tulleiden kysymysten kohdalla sopii olettaakin. Vai oletko itse pohtinut, minkä värinen mahalaukku on? Entä sitä, voiko maailmastamme tulla post-apokalyptinen?

Kevätpörriäisen myynti alkaa torstaina 21. huhtikuuta. Vapun alla tulee tarjolle myös teekkarien oma Julkku-lehti, jonka huumori yltänee paikoittain samoihin sfääreihin kuin alakoululaisten. Parittomina vuosina teekkarien lehti on Äpy-niminen.

Kevätpörriäinen-lehti julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1949. Oppilaiden myymistä lehdistä kertyvä tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan helsinkiläiskoululaisten virkistystoimintaan ja stipendeihin.

Tämän kevään lehden erikoisuus on se, että säveltäjä Kirmo Lintisen on määrä tehdä sen tekstien pohjalta teos, joka esitetään syksyllä lasten kanssa. Helsingin kaupunginorkesteri pyysi tämän vuoksi oppilaita kirjoittamaan myös opettajistaan.

Oikaisu 19.4. kello 10: Uutisessa väitettiin alun perin, että Helsingin Musiikkitalo olisi pyytänyt koululaisia kirjoittamaan opettajistaan. Pyynnön esitti kuitenkin Helsingin kaupunginorkesteri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Peruskoulu
  • Huumori
  • Kevät
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    8. 8

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Vuosi sitten Suomen eliitti lähti ajamaan yhtä asiaa Brysseliin ”talvisodan hengessä” – näin EU:n metsäpäätös lobattiin teollisuudelle sopivaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää