Kaupunki

Uudet liikkuvat ruokayrittäjät haastavat perinteiset grillikioskit – makkaraperunat pitävät silti pintansa

Vanhoja grillejä on suljettu Helsingissä, mutta makkaraperunat pitävät pintansa trendiruuan keskellä.

Etu-Töölö / Kluuvi

Makkaraperunat. Aina aamuyöllä suomalainen haluaa makkaraperunat.

Näin kertoo Hugo Nguyen, joka päivystää Grilli 68 -nimisessä ruokakärryssä Rautatientorilla. Hän on myynyt grilliruokaa vasta kaksi kuukautta mutta tietää jo, miten homma toimii.

”Hyvä ruoka merkitsee eniten. Edes hinnoilla ei ole niin väliä, koska ne ovat kaikilla suurin piirtein samat”, Nguyen sanoo.

Makkaraperunoita myydään Nguyenin mukaan eniten. Hänen kärryään koristaakin mainos, joka julistaa klassikkoannoksen hinnan: 6 euroa.

Pelkät ”makkispekkikset” eivät kuitenkaan riitä. Kilpailu on kovaa. Yrittäjiä riittää, ja asiakasvirta painottuu viikonloppuun. Siksi myyjät ovat jakaneet vuoroja: viikonloppuyön vuoron saa noin kerran kuukaudessa.

”Joka viikko tulee uusia ruokayrittäjiä. Kaikilla on jotain omaa, jolla erottuu.”

Vietnamista kotoisin oleva Nguyen otti keskiviikkoiltana myyntiin vietnamilaisia kevätrullia, jotta hänkin erottuisi. Ympärillä myydään ainakin thaimaalaista, italialaista, unkarilaista ja texmex-ruokaa.

”Ruuan pitää olla sellaista, joita asiakas suosittelee muille. Että kaverit tulevat nimenomaan tälle kärryille.”

Liikkuva ruuanmyynti on kasvanut Helsingissä räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun kaupunki helpotti ruokakärryjen toimintaa. Ruokaa saa myydä ammattimaisesti, jos ilmoittaa siitä elintarvikeviranomaisille ja toimii kaupungin liikennesääntöjen mukaan. Maksullisella Ketterä kioski -sopimuksella saa parkkeerata laajemmin, kuten Rautatientorille ja Elielinaukiolle.

Samaan aikaan vanhoja grillikioskeja on purettu: esimerkiksi Bakersin ja Stockmannin välissä näkyy enää sähkölähde. Kioskien katoaminen ei suoraan liity liikkuvien myyntikojujen lisääntymiseen.

Kaupunki päätti viime vuonna kilpailuttaa kioskipaikat, jotta katukuvaan ilmestyisi monipuolisempaa ruokatarjontaa. Kilpailutukseen kuuluvat grillikioskien lisäksi jäätelö- ja lippakioskit.

Perinteisten kioskien kilpailuttaminen aiheutti metakan kanta-asiakkaiden keskuudessa. Lopulta vanhat yrittäjät saivat jatkaa halutessaan, kunhan tekivät kehittämissuunnitelman.

Osan kioskeista kilpailutus on edelleen kesken. Siksi kioskeja on myös tyhjillään. Rakennusviraston alueidenkäyttöpäällikkö Pirjo-Liina Koivusaari kertoo, että voittajaksi ei selviä rahalla, vaan päätöksen tekee viisihenkinen ruokaraati. Yrittäjien tarjoukset käsitellään anonyymeina, joten sisältö ratkaisee.

”Vielä ratkaisua odotteleville tahoille tehdään sopimukset mahdollisimman pikaisesti”, Koivusaari sanoo.

Helsingin legendaarisimpiin grillikioskeihin lukeutuva Jaskan grilli on yksi niistä, joita kaupunki ei lopulta kilpailuttanut.

Etu-Töölössä Manalan kulmalla grilliä 27 vuotta emännöinyt Aliisa Karhumäki kertoo asiakkaidensa olevan uskollisia. Liikkuvia kojuja ei näillä kulmilla näy, ja jonoa riittää.

”Eduskunnan väki, sairaalan väki, lähellä asuvat. . . Ihmisiä tulee myös maakunnista autolla”, Karhumäki luettelee.

Sitten hän palvelee asiakkaita ja kyselee heidän kuulumisiaan. Mitä on tapahtunut sitten viime näkemän, miten perhe voi?

Eniten Aliisa Karhumäeltä ostetaan hampurilaisia, lihapiirakoita ja porilaisia. Ruokalista päivittyy jatkuvasti asiakkaiden mukaan nimetyillä annoksilla.

Raaka-aineet pysyvät kuitenkin samoina. Eräs asiakas kyselee nakkien koostumuksesta, johon Karhumäki kuittaa:

”Soijanakkeja täällä ei ole. Ei tämä ole mikään salaattibaari.”

Tausta: Liikkuvan ruokamyynnin periaatteet takkuilevat edelleen

Muutama vuosi sitten Helsingin kaupunki alkoi helpottaa liikkuvaa ruokamyyntiä. Vuonna 2014 todettiin, että kaupungissa saa myydä ruokaa kioskiautoista liikennesääntöjen mukaisilla paikoilla.

Ketterä kioski -sopimus luotiin kaksi vuotta sitten. Sopimus maksaa 1 500 euroa vuodessa tai 200 euroa kuukaudessa sekä arvonlisäveron, ja sopimuksen tehtyään yrittäjä saa pysäköidä myymään ruokaa myös määrättyihin paikkoihin, joihin liikennesääntöjen mukaan ei saisi pysäköidä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi torit, kuten Elielinaukio ja Rautatientori.

Moottoriajoneuvon kyydistä ruokaa ammattimaisesti myyvän täytyy tehdä ilmoitus elintarvikeviranomaisille, jotka tarkastavat liikennevälineen. Pyörän selästä myyminen edellyttää ilmoitusta vain, jos se on ammattimaista ja jatkuvaa.

Tuorein epäselvyys tuli tiistaina, kun Thai Papaya -ravintolan pitäjä sai rakennusvirastolta ilmoituksen sopimusrikkomussakosta. Syynä oli pysäköinti parkkiruutuun. Parkkimaksu oli maksettu, mutta Ketterä kioski -sopimus kieltää parkkiruudusta myymisen.

Rakennusvirasto kuitenkin perui sakon. Soittokierros paljastaa, että pysäköinninvalvonnalla ei ole parkkiruudusta myymiseen sanomista, jos vain pysäköintimaksu on maksettu. Poliisi taas puuttuu tilanteeseen vain, jos myynti häiritsee muuta liikennettä tai aiheuttaa vaaratilanteita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Grilliruoka
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida

    8. 8

      Vekkulan lopettaminen aiheutti palautevyöryn – Linnanmäki saanut yli 800 ideaa uutta laitetta varten

    9. 9

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    10. 10

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää