Valikko
Kaupunki

Kauniainen joutuu talouskuurille – Suomen matalinta veroprosenttia uhkaa korotus

Kaupungin talous on yskähdellyt jo vuosia.

Kauniaisten kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina kaupungin poikkeuksellisen ankeaan tilanteeseen ajautunutta taloutta, kun käsittelylistalle nostetaan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2017–2019.

Kauniainen on perinteisesti tunnettu vauraista asukkaistaan ja alhaisesta veroprosentistaan, mutta kaupunginvaltuuston esityslistatekstin mukaan kaupungin talous on kompuroinut jo vuosia.

”Vuodesta 2009 lähtien tulos on ollut tai olisi ollut alijäämäinen, mikäli myyntivoittoja tai muita satunnaisia tuottoja ei lasketa mukaan tulokseen”, teksti listaa.

Toisin sanoen Kauniaisten vuotuiset kustannukset ovat vuodesta 2009 lähtien olleet korkeammat kuin säännölliset tulot. Vielä vuonna 2015 Kauniaisten suorittamat maa-alueiden myynnit nostivat tilinpäätöksen plussan puolelle. Tulevaisuudessa maan myynnistä ei kuitenkaan enää ole odotettavissa yhtä suuria tuloja ja vuosikatteen uskotaan muuttuvan negatiiviseksi jo vuonna 2017.

Kauniaisten talouden yskähtely johtuu kaupungin toimintakulujen liian nopeasta kasvusta. Alhaisesta veroprosentista huolimatta kaupungissa on ylläpidetty häkellyttävän hyviä palveluja. Alle 10 000 asukkaan kaupunki ylläpitää muun muassa jäähallia, uimahallia ja laskettelumäkeä.

Talouden tilaan vaikuttaa negatiivisesti myös se, että kaupungin verotulojen kasvu on pysähtynyt ja valtionosuudet vähentyneet.

Nyt kaupunginjohtaja Christoffer Masar toivoo, että kaupunginvaltuusto päättäisi ryhtyä kunnan talouden tilaa korjaaviin toimenpiteisiin.

Käytännössä Kauniaisten kaupunginvaltuusto joutuu joko leikkaamaan kaupungin kuluja tai nostamaan veroprosenttia. Säästöjen kohteista päätetään myöhemmin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauniainen
  • Talous
  • Vero

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Tanskan maahanmuutto­ministeri: Jos pizzeriassa ei puhuta tanskaa, ilmiantakaa se viranomaisille

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    5. 5

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Useita loukkaantunut yhteenotoissa Turkin Brysselin-konsulaatin luona

    8. 8

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    9. 9

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    10. 10

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää