Kaupunki

Hämeentiestä tulisi ruuhkainen joukkoliikennekatu, väittää kokoomus – näin virkamiehet vastaavat

Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee keskiviikkona Hämeentien muuttamista joukkoliikennekaduksi.

Helsingin Kalliossa sijaitsevan Hämeentien kohtalo on keskiviikkona kaupunginvaltuuston käsissä. Tien Mäkelänkadun ja Hakaniemen torin välisen osuuden muuttaminen joukkoliikennekaduksi meni läpi kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja kaupunginhallituksessa, mutta kokoomus ja perussuomalaiset haluaisivat lykätä hanketta.

Lykkäystä perustellaan ruuhkilla, jotka aiheutuisivat, jos arviolta 7 500 henkilöautoa päivässä siirtyisi Sörnäisten rantatielle tai muille Hämeentien korvaaville reiteille. Uudistuksen vastustajia huolestuttaa etenkin samaan aikaan käynnissä olevat Kalasataman ja Hakaniemen sillan työmaat, jotka myös häiritsevät liikennettä.

Mutta ruuhkautuisiko liikenne oikeasti?

Kaupunkisuunnitteluviraston simuloinneista vastaava liikenneinsinööri Anna Pätynen kertoo, että mallinnusten mukaan liikenne näyttäisi hajautuvan enemmän kuin ruuhkautuvan.

”Autot siirtyisivät Hämeentieltä keskustaan päin tullessa lähinnä Sörnäisten rantatielle, jossa on vielä tilaa. Kallioon päin menevä liikenne hajautuisi usealle eri reitille”, Pätynen arvioi.

Hän muistuttaa, että Pitkänsillan ja Hakaniemen sillan automäärät ovat jatkuvassa laskussa.

Samaa sanoo kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinööri Niko Palo.

”Kantakaupungin autoliikennemäärät laskevat koko ajan. Sörnäisten rantatiellä olisi muutoksen jälkeenkin vähemmän liikennettä kuin siellä oli 10-15 vuotta sitten.”

Kalasataman kasvava liikenne ohjautuu Pätysen mukaan lähinnä julkisiin kulkuvälineisiin, joten se tuskin ruuhkauttaisi aluetta entisestään.

Hakaniemen sillan remontin ja autoilta suljetun Hämeentien yhteisvaikutuksia lasketaan parhaillaan.

”Vaikutusarvioinnit eivät ainakaan toistaiseksi näytä kovin huonolta”, Pätynen sanoo.

Mikäli kaupunki hyväksyy uudistuksen keskiviikkona, uudistus toteutettaisiin todennäköisesti vuosina 2017–2019.

Hämeentie ei ole enää sisääntuloväylä

 Hämeentie oli ennen tärkeä sisääntuloväylä Helsinkiin.

 1980-luvulle asti Lahdenväylältä kaupunkiin tuleva liikenne ohjattiin keskustaan sitä pitkin. Tilanne muuttui, kun nykyisin Hermannin rantatienä tunnettua Varastokatua laajennettiin ja henkilöautoliikennettä alettiin ohjata sen kautta Sörnäisten rantatielle.

 Nykyään Hämeentie on kokoojakatu, joka välittää sekä Kallion sisäistä liikennettä että toimii yhteytenä pääkatuverkkoon. Vuorokaudessa sen päällä liikkuu Helsingin kaupungin mittausten mukaan 15 000–20 000 ajoneuvoa. Sisääntuloväylänä toimivalla Sörnäisten rantatiellä taas kulkee päivisin yli 40 000 ajoneuvoa.

 Joukkoliikenteelle Hämeentie on edelleen tärkeä runkoväylä. Sitä käyttävät monet bussit sekä raitiovaunulinjat 6, 7 ja 8. Myös linja-autoliikenne on tiheää: aamun vilkkaimpana tuntina linja-autoja liikkuu Hämeentiellä 260.

 Vilkkaan kadun on todettu olevan ongelmallinen myös päästöjen suhteen. Hämeentien eteläisillä osuuksilla mitataan jatkuvasti EU-komission asettamia päästörajoja ylittäviä typpipäästöjä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    10. 10

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää