Kaupunki

HS-kysely hahmotteli lapsille ikärajoja – alaikäisille selvät kotiintuloajat, Helsingin yöhön vasta aikuisena

Enemmistö HS:n ikärajakyselyn vastaajista säilyttäisi kotiintuloajat täysi-ikäisyyden kynnykselle asti. Tutkijan mukaan se on järkevää.

Onko 15-vuotias tarpeeksi vanha liikkumaan kaupungilla juhlapäivinä kello yhdeksän jälkeen illalla? Kyllä, sanovat Kampin kauppakeskuksessa aikaa viettävät nuoret. HS jututti seitsemää nuorta ja kysyi heidän mieli­piteitään kotiintuloajoista.

”Kyllähän jokainen nuori tahtoisi olla ulkona niin pitkään kuin huvittaa. On se kuitenkin hyvä, että on jotkut rajat”, Kasper Nordman, 15, sanoo.

HS kartoitti lukijoiden ajatuksia lasten ikärajoista HS.fi:n nettikyselyssä maaliskuun lopulla. Jos Helsingin Sanomien kyselyyn vastanneet saisivat päättää lapsille kotiintuloajat, niitä määrättäisiin lähes aikuisikään asti.

Kotiintuloajat eivät ole HS:n Kampissa tapaamille nuorille ongelma. Arkisin kotiin on tultava aikaisemmin, mutta viikonloppuisin ja juhlapäivinä ulkona on kiva olla vähän pidempään.

HS:n kyselyn perusteella yläkoululainen voi mennä omin päin isoihin ostoskeskuksiin tai Helsingin keskustaan, mutta aamuyöllä vastaajat päästäisivät keskustaan vasta miltei täysi-ikäisen. 15–16-vuotiaana voi osallistua vielä iltayhdeksän jälkeen nuorten juhlintaan kaupungilla, vastaajat katsovat.

Yli puolet noin kolmestatuhannesta HS.fi:n kyselyyn vastanneesta oli sitä mieltä, että vasta 18-vuotias on vapaa liikkumaan missä ja milloin tahtoo. 40 prosenttia vastaajista poistaisi kotiintuloajat jo 17-vuotiailta.

Täysi-ikäisyys oli yleisin rajapyykki myös sille, että saa pyöriä Helsingin keskustassa yli puolen yön. 60 prosenttia tosin päästäisi öiseen keskustaan jo 17-vuo­tiaan.

”Tuollaiset rajat tuntuvat varsin järkeviltä kasvatuksellisilta ratkaisuilta”, Nuorisotutkimusseuran tutkija Tomi Kiilakoski sanoo. ”Ne kertovat välittämisen kulttuurista.”

16-vuotiaat Tiitu Honkanen ja Anni Hämäläinen ovat saaneet aina liikkua ulkona liukuvin kotiintuloajoin. Tytöt sanovat, että on mukavaa, kun vanhemmat osoittavat luottamustaan.

”Se menee niin, että kerrotaan, missä me ollaan ja millä porukalla. Sitten illan mittaan soitellaan vanhempien kanssa ja sovitaan puhelimessa, milloin pitää tulla kotiin”, Hämäläinen kertoo.

Tyttöjen vappusuunnitelmiin kuuluu kaveriporukalla grillausta, illalla saatetaan käydä Kaivopuistossa.

HS:n kyselyssä sivuttiin myös vappuaattoa ja muita nuorille tärkeitä juhlailtoja. Yksi kysymys koski sitä, minkäikäinen saa juhlia koulujen päättymisiltana kaupungilla kello 21:n jälkeen.

Niukan, vain 51 prosentin, enemmistön mielestä 15 vuoden ikä riittää. Yhtä niukka enemmistö päästäisi 15-vuotiaan kotibileisiin, joissa ei ole paikalla vanhempia.

Tutkija Kiilakoskesta on luonnollista, että kaupungilla tai kotibileissä juhlimisen raja asettuu juuri viiteentoista.

”Tuossa iässä alkoholin kokeilu ja seksi alkavat olla mukana kuvioissa”, hän huomauttaa.

”Ja kasvatuskulttuuriin kuuluu, että sellaiset asiat hiljaisesti hyväksytään.”

15 vuotta on Kiilakosken mukaan perinteisesti symbolinen siirtymävaihe, ”rippikouluikä”.

Yksin kotiin viikonvaihteeksi voi jäädä 16-vuotiaana, arvioi kyselyn vastaajien enemmistö. Sekin on Kiilakosken mielestä järkevää – jo perherauhan nimissä.

”Nuoriso- ja kaupunkikulttuurin lumo vetää, eikä vanhempien seura enää maistu.”

Kokonaisuutena Kiilakoski pitää kyselyn vastauksia niin järkevinä, että voisi aikanaan neuvotella niiden pohjalta rajoja myös omille lapsilleen.

”Ihmiset kokevat, että eletään verraten turvallisessa yhteiskunnassa, kun 12-vuotiaita voidaan päästää liikkumaan kaupungilla itsenäisesti ja kavereiden kanssa.”

Vaikka Helsingin keskustassa näkyy iltaisin hyvinkin nuoria lapsia, kyselyn tulokset vastaavat tutkijan mukaan kohtalaisen hyvin todellisuutta.

”Eivät nämä täysin tuulesta temmattuja ole. Kysely piirtää kuvaa sellaisesta aika turvallisesta nuoruudesta”, hän sanoo.

HS-kyselyyn vastanneet: Maailma aukeaa seitsenvuotiaana

Seitsemän vuoden ikä on lapsen elämässä merkittävä rajapyykki matkalla kohti aikuisuutta.

Näin voi päätellä HS:n maaliskuussa tekemän nettikyselyn vastauksista. Seitsemänvuotias koululainen saa vastaajien enemmistön mielestä muun muassa kulkea yksin raitiovaunulla ja asioida omin päin lähikaupassa.

HS muodosti vastausten perusteella kaupungin lapsille ikärajat. Tulos perustuu yleisimmin annettuihin ikärajoihin, ei esimerkiksi vastausten keskiarvoihin.

4-vuotiaana saa:

 osallistua kaverin syntymäpäiville ilman vanhempia.

5-vuotiaana saa:

 leikkiä taloyhtiön pihalla ilman valvontaa.

7-vuotiaana saa:

 mennä yökylään.

 kävellä yksin kotiin koulusta tai iltapäiväkerhosta.

 ylittää autotien ilman valvontaa.

 käydä yksin kirjastossa.

 asioida yksin esimerkiksi lähikaupassa tai kioskilla.

 ajaa polkupyörällä tai skeitata oman pihapiirin ulkopuolella.

 ajaa yksin paikallisbussilla tai raitiovaunulla.

8-vuotiaana saa:

 viettää iltapäivän yksin kotona.

 kulkea itsenäisesti parin kilometrin matkan harrastukseen.

10-vuotiaana saa:

 mennä uimarannalle ilman aikuisen valvontaa.

 käydä yksin hammaslääkärissä.

 asioida yksin pika- tai noutoravintolassa.

 matkustaa junalla maakuntaan sukulaisten tai tuttavien luo.

12-vuotiaana saa:

 mennä omin päin isoon ostoskeskukseen kuten Selloon, Itikseen tai Isoon Omenaan.

 mennä omin päin tai kavereiden kanssa Helsingin keskustaan.

15-vuotiaaana saa:

 mennä ulkomaille kielikurssille.

 osallistua kotibileisiin, joissa ei ole vanhempia paikalla.

 viettää koulun päättäjäisiltaa kaupungilla iltayhdeksän jälkeen.

16-vuotiaana saa:

 jäädä yksin kotiin, kun perhe lähtee viikonlopun viettoon.

18-vuotiaana saa:

 pyöriä kaupungilla yli puolenyön.

 liikkua vapaasti ilman säänneltyjä kotiintuloaikoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nuoret
  • Lapset
  • Helsingin keskusta
  • Helsinki
  • Kasvatus
  • Lastenkasvatus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    3. 3

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Voimakas maanjäristys surmasi ainakin lähes 150 Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    9. 9

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    10. 10

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää