Valikko
Kaupunki

Luottamuspula ja työsuojelun epäkohdat ovat jatkuneet pitkään: Helsingin eläinsuojelu­yhdistyksen koko hallitus sai lauantaina potkut

Hannele Luukkainen nousi uudestaan puheenjohtajaksi, kun äänet jakaantuivat kolmen ehdokkaan kesken.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen (Hesy) vuosikokous erotti lauantaina koko istuvan hallituksensa luottamuspulan vuoksi. Hallituksen erottamista olivat vaatineet useat jäsenet.

Tavanomaisessa vuosikokouksessa olisi valittu kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle, mutta jäsenten enemmistö halusi jatkaa yhdistyksen toimintaa puhtaalta pöydältä. Hesy on ollut viime aikoina julkisuudessa henkilöstöriitojen ja työsuojelun epäkohtien vuoksi.

Yhdistys on käytännössä jakaantunut kolmeen taistelevaan ryhmään, joista pitkäaikaisen puheenjohtajan Hannele Luukkaisen (kok) ryhmä sai revanssin lauantaina. Kaksi vuotta sitten puheenjohtajan paikalta syrjäytetty Luukkainen valittiin nyt uudestaan puheenjohtajaksi. Hän peittosi Markku Saarikankaan (ps) ja Pelastetaan Hesy-ryhmän Minna Lahden selvästi.

Luukkaista vastustanut ja nykyhallitusta kannattanut ryhmä hävisi jo lähdössä, koska sen ehdokas Nina Willberg vetäytyi kisasta torstaina.

Sekä Luukkaisen hallintoa että nykyhallitusta kritisoineelle Pelastetaan Hesy -ryhmälle kävi köpelösti, kun sen varsinainen puheenjohtajaehdokas Jarmo Nieminen (vihr) maksoi jäsenmaksunsa myöhässä. Vuosikokouksen puheenjohtaja karsi ryhmän uuden ehdokkaan Martti Fromin (vihr/sit), koska tätä oli esitetty vain hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Uuteen hallitukseen tuli valituksi viisi Luukkaisen kannattajaa: Sirpa Paakkola-Kuusinen, Kirsi Sharma, Jarmo Kelo, Tiina Larsson sekä Satu Kouvalainen. Pelastetaan Hesy -ryhmästä hallitukseen pääsi Martti From.

Vaikka Hesyn ongelmat johtuvat pääosin tulehtuneista henkilösuhteista, erotetun hallituksen pyrkimykset rakentaa uusi eläinkeskus Helsingin ulkopuolelle ovat herättäneet pahennusta. Hallitus on pantannut tietoa siitä, minne eläinkeskusta on kaavailtu, koska neuvotteluja on käyty yksityisen maanomistajan kanssa.

Vasta vuosikokouksessa jaetusta toimintakertomuksesta ilmeni, että neuvottelujen kohteena on ollut viiden hehtaarin tontti Vantaalla. Paikan tarkkaa sijaintia ei vieläkään paljastettu, mutta hallituksen mukaan sen pitäisi olla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella.

Noin kolmen miljoonan euron arvoisen uudisrakennuksen olisi määrä korvata nykyiset huonokuntoiset tilat Pakilassa ja Espoossa. Hanke on ollut viime kuukaudet jäissä.

Erotettu hallitus ei myöskään saanut tili- ja vastuuvapautta viime vuoden tilinpäätöksestä, vaikka vuosikokous vahvisti sen. Tilintarkastajat olivat antaneet ehdollisen lausunnon tilinpäätöksestä, koska yhdistystä vastaan on edelleen vireillä oikeusjuttu kevään 2014 vuosikokouksesta. Silloin Luukkainen syrjäytettiin yhdistyksen johdosta.

Kanteen perusteluna on epäily, että tässä vuosikokouksessa ja sen jatkokokouksessa kaikki osallistujat eivät olisi olleet kelpoisia äänestämään. Käräjäoikeuden käsittely lienee edessä tämän vuoden lopulla.

Tilintarkastajat olivat huomauttaneet samasta asiasta jo vuosi sitten. Vahvistamaton vuosikokous oli yksi syy siihen, ettei Helsingin kaupunki antanut Hesylle tänä vuonna avustusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläinsuojelu
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    5. 5

      -145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    6. 6

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    7. 7

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    8. 8

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    9. 9

      Montenegron parlamentti vahvisti liittymisen Natoon – Venäjä varoitti seurauksista

    10. 10

      Vappupiknikillä voi kohottaa muutaman maljan, vaikka lapset ovat paikalla – HS:n kyselyyn vastanneet korostavat, että humaltua ei saa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    7. 7

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    8. 8

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    9. 9

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    10. 10

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    11. Näytä lisää