Kaupunki

Helsinki kannustaa kaatamaan muurit kerrostalojen sisäpihoilta – suurien pihojen esteenä asukkaiden erimielisyydet

Säännöt sallivat kerrostalopihojen yhdistämisen laajoiksi korttelipihoiksi, mutta asukkaiden vastustus voi estää muutoksen.

Kantakaupungin kerrostalojen sisäpihoilla on usein autoja, jäteastioita ja asfalttia. Entä, jos olisikin omenapuita ja oleskelupaikkoja? Ehkä avara nurmikko ja tilaa liikkumiselle ja leikille?

Tätä ajaa nyt joukko helsinkiläisiä kaupunkiaktiiveja. He haluavat kaataa muurit ja aidat, jotka nykyisin erottavat samassa korttelissa olevien taloyhtiöiden sisäpihat. Heidän mielestään liian monen kantakaupungin kerrostalon sisäpihat ovat ahtaita ja synkeitä – turhan takia.

Otetaan pihat yhteiseen käyttöön, piha-aktiivit ehdottavat. Tehdään pihalla muutakin kuin kävellään läpi ja viedään roskat. Ryhmässä mukana oleva punavuorelainen Kaisa Viitanen kertoo, että ajatusta piha-alueet erottavien muurien murtamisesta on hauduteltu naapurustossa jo pitkään.

”Olemme miettineet, miten pihat saataisiin paremmiksi. Etteivät ne olisi vain aitojen rajaamia asfalttiloukkoja”, Viitanen sanoo.

”Voisiko kantakaupunkilainen nauttia kesästä kotitalonsa edustalla, vai onko aina mentävä puistoon tai maalle?” hän kysyy.

Korttelipihat takaisin! -ryhmän juuret ovat Merimiehen­kadulla Punavuoressa, jossa ­ideoidaan seitsemän taloyhtiön sisäpihojen yhdistämistä. Hanke on alkutekijöissään, ja toteutuessaan muutos vaatisi muurien kaatamista – ihan konkreettisestikin.

Sisäpihojen uudistamisesta olisi hyötyä ympäri vuoden, ryhmä uskoo. Koska kyse on talojen seinien rajaamasta pihasta, alue on turvallinen liikenteeltä erotettu leikkiympäristö naapuruston lapsille kesät talvet. Rahaakin saattaisi säästyä.

”Tähän asti on totuttu siihen, että jokaisella taloyhtiöllä on omat neliöt, joita hallinnoidaan. Jokaisella on myös omat sopimuksensa huoltoyhtiöistä ja jätekuljetuksista”, Viitanen sanoo.

Hän näkisi kernaasti enemmänkin sellaisia sisäpiharatkaisuja kuin Apinalinnaksi kutsutussa korttelissa Vallilassa. Apinalinnassa on yksi Pohjoismaiden suurimmista sisäpihoista, eikä sitä ole koskaan jaoteltu eri taloyhtiöiden lohkoiksi muureilla. 1920-luvun lopusta asti käytössä olleella sisäpihalla on kokoa lähes täysimittaisen jalkapallokentän verran. Nurmialueita reunustaa vaahteroiden rivi.

Siellä on elämää. Lapset touhuavat omalla leikkipaikalla. Vanhemmat ovat perustaneet Whatsapp-viestiryhmän, jossa ilmoitetaan, kuka aikuinen on milloinkin pihalla. Asukkaat järjestävät vuosittain pihakirppu­torin.

”On kiva, että pihalla on yhteinen grillauspaikka. En ole päässyt vielä kokeilemaan sitä”, kertoo maaliskuusta asti korttelissa asunut Nina Koskela.

Miksei tällaista ole enemmän muuallakin? Miksi ylipäätään keksittiin alkaa rakentaa pilkkovia muureja?

Vanhojen kantakaupungin talojen kohdalla syytä voi etsiä 1900-luvun alun lainsäädännöstä ja palopäällikköjen määräyksistä.

”On pyritty estämään laajojen tulipalojen leviämistä korttelissa. Sellaisia palokatkoja on siis rakennettu ihan hyvästä ja perustellusta syystä”, kertoo viestintäpäällikkö Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitokselta.

Ennen muinoin sisäpihoilla ei ollut autoja parkissa vaan vaikka halkokasa ja ulkovessa. Kaikenlaista palavaa siis. Ilman muureja tulipalo olisi voinut levitä nopeasti laajalle.

Ajat ja lait ovat kuitenkin muuttuneet, eikä sisäpihojen palo­katkoille ole vanhaan malliin tarvetta. Muurien poistaminen päinvastoin toisi lisää tilaa pelastuslaitoksen kalustolle.

Hakala kuitenkin muistuttaa, että paloturvallisuusseikat pitää arvioida aina tapauskohtaisesti.

Kaupunkikuva-arkkitehti Marjatta Uusitalo Helsingin rakennusvalvontavirastosta ei panisi pahakseen, jos avarat korttelipihat lisääntyisivät. Byrokratia ei ole hänen mukaansa jarruttamassa yhdistämishankkeita.

”Jos tonttien välillä ei ole kauheita tasoeroja ja välistä puretaan vain se aita tai muuri, niin toimenpide ei ole edes luvanvarainen”, Uusitalo kertoo.

Muutaman portaankin rakentamisen Uusitalo katsoo olevan lähinnä pihatyötä.

”Jos on kyse suurkorttelista, jossa tehdään esimerkiksi isoja jätejärjestelyjä, voi jokin asia muuttaa hankkeen luvanvaraiseksi”, Uusitalo arvioi.

Uudemmilla alueilla, kuten Jätkäsaaressa, sisäpihat ovat taloyhtiöiden yhteisiä. Usein jo asemakaava määrää, ettei korttelipihoja saa aidata.

Myös vanhojen pihojen avaamiseen tulee kannustusta kaupungilta.

”Olisi hieno juttu, jos talo­yhtiöt yhteistyössä edistäisivät tällaisia hankkeita”, Uusitalo sanoo.

Asukkaiden yhteistyö on lopulta oleellisin asia sisäpihojen yhdistämisessä korttelipihoiksi.

”Muutoksista on parempi keskustella ensin perusteellisesti ja katsoa, löytyykö yhteisiä intressejä, periaatteita ja pelisääntöjä. Joskushan on käyty isoja keskusteluja jopa siitä, aiheutuuko lasten pihaan kalkkiliiduilla piirtämistä hyppyruuduista vahinkoa vai ei”, kertoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Hiltunen muistuttaa, että ”ihmisiä on niin monenlaisia”. Osa pitää sisäpihojen yhdistämistä yhteisöllisyyttä lisäävänä parannuksena, toiset taas saattavat kokea saman asian esimerkiksi melua lisäävänä huononnuksena.

Hiltusenkin mielestä on positiivista, että asukkaat miettivät yhdessä, miten omaa asuinympäristöä voisi kehittää. Hän painottaa, että riitojen välttämiseksi kaikkia muutokseen liittyviä puolia ja mahdollisia ongelma­tilanteita sekä vastuukysymyksiä kannattaa puntaroida avoimesti ennakkoon.

Yksi eripuraa aiheuttava asia on se, että sisäpihoilla on arvokkaita autopaikkoja. Kaupunkisuunnitteluvirasto arvioi viime vuonna, että pelkästään Helsingin niemellä taloyhtiöiden tonteilla on yli 16 000 pysäköintipaikkaa.

”Jokainen piha on uniikki ja tarvitsee omat ratkaisunsa”, piha-aktiivi Kaisa Viitanen toteaa.

Sekä Korttelipihat takaisin! -ryhmän että rakennusvalvontaviraston mielestä paras tapa edetä olisi kokemusten kerääminen pilottihankkeiden kautta. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että tehdään aitaan pieni oviaukko ja tarkkaillaan, mitä siitä seuraa.

Jatkoa istutus­tapahtumille

 Korttelipihat takaisin! -ryhmä syntyi viime vuonna Punavuori kukkimaan ja Katajanokka kukkii -liikkeiden jatkoksi.

 Kaupunkiaktiivit kannustavat taloyhtiöitä avaamaan aidoin ja muurein rajatut korttelipihat.

 Seuraava Punavuori kukkii -istutustapahtuma järjestetään 21. toukokuuta Sepänkadun ja Kankurinkadun risteyksessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • piha
  • Taloyhtiöt
  • Vallila
  • Punavuori
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Espanjan poliisi saapui estämään Katalonian itsenäisyysäänestystä Suomessa rakennetulla Kelju K. Kojootti -laivalla

    7. 7

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    8. 8

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    9. 9

      Suomessa arvostetaan liikaa järkeä ja liian vähän tunnetta – Voisimme oppia ymmärtämään aivojamme paremmin, sanoo neuropsykologi

    10. 10

      Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää