Valikko
Kaupunki

Viis metromiljoonista – nehän on toisten rahoja

Länsimetron Helsingin pätkän hinta on kohonnut vajaan kymmenen vuoden takaisesta arviosta yli viidenneksellä.

Ei ollut keskiviikkona kivaa Pekka Saurilla (vihr). Helsingin 85 valtuutettua tuntuivat jokainen pitävän häntä syyllisenä länsimetron kohonneeseen hintaan. Sauri paljastikin puheenvuorossaan, että pahalta tuntuu.

Vielä kovasanaisemmin kohdeltiin projektinjohtoa ja Länsimetro oy:n hallitusta. Johto on osaamaton ja hallitus laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa täysin, väitettiin. Yksi toisensa jälkeen ja yli puoluerajojen valtuutetut lähettivät terveisiä hallituksen jäsenille: tehkää johtopäätös!

Sanottiin yhteen ääneen, että jos kyseessä olisi yksityinen yritys, johto olisi lentänyt pellolle jo aikaa sitten.

Länsimetron Helsingin pätkän hinta on kohonnut vajaan kymmenen vuoden takaisesta arviosta yli viidenneksellä. Hankesuunnitelman hinta-arvio 206 miljoonaa euroa on nyt kasvanut 250 miljoonaksi euroksi.

Katastrofi! Häpeällistä!, valtuutetut kiroilivat.

Minäpä luulen, että peilistä voisi olla hyötyä. Täytyy olla vähän yksinkertainen, jos ei jo etukäteen tiennyt näin käyvän. Kustannukset laskettiin alun perin alas, koska länsimetro haluttiin.

Niin on aina – ja myös toisin päin. Jos jokin hanke halutaan hylätä, virkamiehet lätkäisevät sille kymmenkertaisen hintalapun todellisiin kustannuksiin nähden, ja poliitikot nielaisevat sen, koska haluavat nielaista.

Otetaan esimerkiksi Hakaniemen hallin väistötila. Tilakeskuksen virkamiehet laskivat lasisen paviljonkivaihtoehdon hinnaksi jopa kuusi miljoonaa euroa, kun eivät ilmeisesti halunneet sitä. Kiinteistölautakunnan puheenjohtaja Juha Hakola (kok) ihmetteli, että miten voi kovalle maalle rakennettava lasipömpeli muka maksaa saman verran kuin suolle pystytettävä kokonainen jäähalli Vuosaaressa.

Hakola kuulosti puhelimessa ärtyneeltä – vähän kuin sellainen, joka vaistoaa, että häntä koetetaan kusettaa.

Itselleen valehteleminen on houkuttelevaa, kun jotakin oikein paljon haluaa. Ja mitä väliä rahoilla, nehän ovat toisten, tässä tapauksessa veronmaksajien. On julkisia hankkeita, joihin hullukaan ei laittaisi omia rahojaan. Kuka muka olisi investoinut esimerkiksi Kulosaaren metropysäkkiin? Siellähän seisoo laiturilla vähemmän väkeä kuin käpyläläisellä ratikkapysäkillä.

Ilman Kivinokan rakentamista Kulosaaren metroasema ei ole millään tapaa taloudellisesti järkevä investointi. Mutta koska Kivinokka on työväenaatteellisen historiansa takia demareille rakas, sitä ei rakenneta. Sen sijaan rakennetaan rakennusteknisesti julmetun kallis ja hankalasti tavoitettava Vartiosaari, se kun ei ole tarpeeksi rakas demareille, kokoomukselle eikä edes vihreille.

Entäs tämä Koivusaari? Sillä pienellä lokkiluodollahan ei asu ketään! Metro kyllä pysähtyy, mutta ovet läpättävät tyhjinä tuulessa.

Alun perin Koivusaaren metroaseman muuten arvioitiin maksavan 40 miljoonaa euroa, mutta se maksaakin 67 miljoonaa euroa.

Hinnannousu ei ole edes 50:tä prosenttia. Se on lähes 70 prosenttia, ja näkyy matkalipun hinnassa.

Oikaisu 24. 5. kello 9.50: Kirjoituksessa väitettiin alun perin, että Koivusaaren metroaseman hinnannousu alkuperäisestä olisi ollut 40 prosenttia. Todellisuudessa hinnannousu on lähes 70 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Länsimetro
  • Kuntapolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    3. 3

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    4. 4

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    5. 5

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    6. 6

      Sadan vuoden kuluttua Marsissa voi olla asutusta – planeetta kiinnostaa ihmiskuntaa ainakin kymmenestä syystä

    7. 7

      Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että juhlarahan teloituskuva on lavastettu – mutta keitä kuvassa ammutaan?

    8. 8

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    9. 9

      Joissain kouluissa voi pian jättää pois pakollisen ruotsin – Asiantuntijoiden huoli: pahimmillaan kokeilu voi kiihdyttää eriarvoistumista

    10. 10

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    4. 4

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    5. 5

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    6. 6

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    7. 7

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    8. 8

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    9. 9

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Liike-elämässä mokaillaan hartaasti, ja yksi suomalaistuote pääsi epäonnistumisia esittelevään museoon – muistatko tämän vempaimen?

    11. Näytä lisää