Kaupunki

Valikko
Kaupunki

Meinasitko unohtaa äitienpäivälounaan? HS listasi ravintoloita, joissa on vielä tilaa

HS listasi kuusi helsinkiläistä ravintolaa, joista kannattaa vielä kysellä varausta äitienpäiväksi. Vaihtoehtoja löytyy perinteisestä brunssista vihreään mangoon.

Aika moni on jälleen liikkeellä viime tipassa. Sunnuntaina on äitienpäivä.

”Kyllä puhelin on tänään alkanut toden teolla soimaan”, kertoo ravintola Puotilan Kartanon ravintolapäällikkö Anne Tanska. Tämän viikon sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on viimein havahduttanut myös mattimyöhäiset, ja etenkin aikaisiin kattauksiin on tunkua.

Onneksi ravintola on varautunut tähän viime vuoden kokemusten perusteella, ja tarjolla on nyt myös myöhäisempi kello 18 kattaus.

”Sanoisin, että kaksi kolmasosaa ihmisistä varaa pöydän hyvissä ajoin. Äitienpäivänä ryhmät ovat kuitenkin keskimäärin pienempiä kuin esimerkiksi vappuna, joten myöhäisiäkin varauksia saadaan mahtumaan”, Tanska sanoo.

Äitienpäivän menun suhteen saa Tanskan mukaan ottaa vapauksia, mutta itse hän haluaa suosia sesongin makuja. Ja yhdestä asiasta ei tehdä poikkeusta: jälkiruokana tarjoillaan aina mansikkakakkua.

”Kyllä äideille pitää olla mansikkakakkua. Mansikkakakkua ja juomaksi kuohuviiniä”, Tanska sanoo ja kertoo itse olevansa töissä äitienpäivänä.

”Tällä alalla se menee niin, että olin vappunakin töissä. Mutta kyllä sitä sunnuntaina ehtii aamulla vähän juhlia”, kertoo kahden lapsen äiti.

1. Kartanotunnelmaa

Vuonna 2014 ovensa uusittuna avanneessa Puotilan Kartanon ravintolassa laitetaan äitienpäivän kunniaksi pystyyn runsas noutopöytä, jolta löytyy esimerkiksi chorizo-perunasalaattia, paistettua nieriää ja korvasienikastiketta sekä jälkiruoaksi mansikkatäytekakkua. Historiallisessa ja luonnonläheisessä miljöössä on kolme kattausta, joista viimeisimpään löytyy vielä todennäköisimmin pöytiä.

Puotilan Kartano, Puotilantie 7. Kattaukset kello 12.00, 15.00 ja 18.00. Hinta 45 eur/henkilö, alle 12-vuotiaat lapset 2 eur/ikävuosi.

2. Trendikäs

Noin vuosi sitten ovensa avannut, Richard McCormickin luotsaama The Cock -ravintola valmistautuu äitienpäivään kuuden kattauksen voimin. Tarjolla on kolmen ruokalajin äitienpäivämenu, jolta löytyy esimerkiksi italialaisia ja japanilaisia makuja. Jälkiruoat voi valita itse noutopöydästä.

The Cock, Fabianinkatu 17. Kattaukset kello 12.00, 12.30, 15.00, 15.30, 18.00 ja 18.30. Hinta 39 eur/henkilö.

Lue täältä Nyt-liitteen arvio The Cock -ravintolasta.

3. Rento

Mutkattomaksi ruokapaikaksi muuntautunut Herttoniemen Treffi Pub & Bistro on noussut nopeasti idän suosikiksi. Äitienpäivänä Treffissä tarjoillaan brunssia kolmessa eri kattauksessa, ja lautaselle voi valita esimerkiksi parsakeittoa, limegraavattua merilohta ja lämminsavustettua rautua. Jälkiruoaksi löytyy mm. tyrnipannacottaa. Isompien ryhmien kannattaa kysellä pöytää varhaisimpaan kattaukseen.

Treffi Pub & Bistro, Hiihtomäentie 14. Kattaukset kello 10.00, 12.00 ja 14.00. Hinta 39 eur/henkilö, 4–12 vuotiaat 15 euroa ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi.

Lue täältä Nyt-liitteen pikatesti Treffi Pub & Bistrosta.

4. Klassinen

Merellinen Kulosaaren Casino tarjoaa äitienpäivän menun lisäksi lapsille omaa noutopöytää. Aikuisten perinteiseltä listalta löytyy siianmätiä ja lämminsavulohta sekä äitienpäiväkakkua, lapset pääsevät herkuttelemaan nakeilla ja muusilla. Kahdesta kattauksesta erityisesti myöhäisempään kannattaa vielä kysellä pöytää.

Kulosaaren Casino, Hopeasalmenpolku 1. Kattaukset kello 12.30 ja 16.00. Hinta 53 eur/henkilö, lasten noutopöytä 18 eur/henkilö.

5. Eko

Suvilahdessa sijaitsevan ravintola Lämmön äitienpäivän noutopöytä koostuu erittäin runsaasta valikoimasta kylmiä- ja lämpimiä ruokia sekä perinteisistä brunssiantimista, kuten croissanteista. Jälkiruoaksi voi valita sokeriherkkujen sijaan myös smoothien. Ravintolan hella lämpiää ympäristöystävällisellä biokaasulla.

Ravintola Lämpö, Kaasutehtaankatu 1. Kattaukset kello 10.45, 13.00, 15.15 ja 17.00. Hinta 38 eur/henkilö, alle 2-vuotiaat lapset ilmaiseksi. 2–16 vuotiaat 1,50 eur/ikävuosi.

6. Eksoottinen

Ravintola Farangissa äitienpäivää vietetään kaukana mansikkakakuista: erityismenu tuo maistettavaksi vihreää mangoa, satay-kastiketta, vihersimpukkaa ja mandariinisorbettia. Menun voi tilata halutessaan myös vegeversiona, ja lapsillekin löytyy omansa.

Ravintola Farang, Ainonkatu 3. Kattaukset kello 12.00, 12.30, 15.00 ja 15.30. Hinta 62 eur/henkilö, vegemenu 59 eur/henkilö, lasten menu 26 eur/henkilö.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ravintola
  • äitienpäivä
  • Puotila
  • Helsinki
  • Ravintolat
  • Kulosaari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    2. 2

      Imatran keskustassa vakava ampumistapaus – Yle: Kolme kuollutta

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      On aika uskoa siihen: Saara Aalto menee X Factorin finaaliin

    5. 5

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    6. 6

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    7. 7

      Jopa 40 ihmisen pelätään kuolleen valtavassa tulipalossa tanssiklubilla Kaliforniassa – HS:n tietojen mukaan kadoksissa myös suomalainen

    8. 8

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    9. 9

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    10. 10

      Sunnuntaiaamu on hyytävän kylmä myös Etelä-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    5. 5

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    9. 9

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    10. 10

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää