Valikko
Kaupunki

Jytinä, Kutikuti ja muut Viikin lehmät rymistelevät kesälaitumelle lauantaina

Paikalle odotetaan ennätysyleisöä erinomaisen sään vuoksi.

Huomenna maa tömisee Viikissä kun Jytinä, Kutikuti ja 54 muuta lehmää kirmaavat laitumelle ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Tutkimustilan vasikat ja hiehot ovat jo päässeet nauttimaan ulkoilmoista, mutta lehmät pääsevät pihalle vasta nyt.

600-kiloiset naudat näkevät auringon ensi kertaa pitkän navetassa vietetyn talven jälkeen. ”Lehmistä suurin voi painaa 900 kiloa”, kertoo Viikin tutkimustilan karjamestari Juho Suomi.

Ruskeat, harmaat ja valkoiset värit sekoittuvat ayrshiren lehmien, länsisuomen karjan ja yhden brown swissin porhaltaessa pihatosta pihalle.

Viikin lehmien laidunkausi kestää neljästä viiteen kuukautta.

Viikin tilalla lehmiä pidetään pihattonavetassa, eli ne pääsevät liikkumaan vapaasti rakennuksen sisällä myös talvisin.

Laitumelle laskemisen yhteydessä lehmätappeluja ei liene luvassa, vaikka temperamenteissa eroja onkin. Toiset ovat vilkkaampia kuin toiset ja jotkut juoksevat enemmän.

”Normaalisti, kun lehmät tulevat keväällä ulos parsinavetoista, haetaan omaa laumahierarkiaa uudestaan ja katsotaan, kuka on pomo. Mutta nämä ovat olleet samaa laumaa koko talven, ja välit on jo selvitetty”, Suomi sanoo.

Viikissä lehmät lasketaan kolmen hehtaarin kokoiselle peltolohkolle. Koko laidunalueen pinta-ala on lähes 50 hehtaaria. Sillä alueella lehmiä kierrätetään lohkosta toiseen parin päivän välein tuoreemman ruohon perässä.

Kesälomille lehmiä ei kuitenkaan lasketa. Nuorta karjaa pidetään ulkona vuorokauden ympäri, mutta Jytinää, Kutikutia ja muita tovereita kuljetetaan kesäisinkin kahdesti päivässä navettaan lypsylle. Arki jatkuu.

Lehmät jaksavat iloita kesälaitumesta yleensä yhden päivän verran. ”Sunnuntaina se on jo sellaista, että mennään reippaasti ulos, mutta se ensimmäinen riemu on jo koettu”, Suomi sanoo.

Viikkiin odotetaan hienon sään vuoksi ennätysmäärää ihmisiä katsomaan riemukasta tapahtumaa. Viime vuonna paikalla oli lähes 4 000 ihmistä, mikä on tapahtuman kävijäennätys, kertoo Viikin yksikön johtaja Miika Kahelin. Potentiaalinen ruuhka hieman jopa kauhistuttaa.

”Tapahtuman mielekkyys kärsii jos on kauhea ryysis joka paikkaan”, Kahelin sanoo. ”Jos väkeä on liikaa, niin sitten ihmiset rupeavat kiukuttelemaan”.

Viikin tutkimustilan lehmien kesälaitumelle lasku lauantaina 7. toukokuuta kello 11.00. Koetilantie 5.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viikki
  • Eläimet
  • kevät
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    2. 2

      Mellakka ruotsalaislähiössä – poliisi ampui varoituslaukauksia

    3. 3

      Suomi valmistautuu kaikkien aikojen asekauppaan – edellisellä kerralla peli muuttui likaiseksi

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    7. 7

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    8. 8

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    9. 9

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    10. 10

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    3. 3

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    6. 6

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    7. 7

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    8. 8

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    9. 9

      Vuokrat karkasivat käsistä

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Sastamalan kuolonkolarista: 35-vuotias mies yritti tappaa itsensä perheriidan jälkeen – kaksi nuorta kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    10. 10

      Yli neljännes suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – ”Masturboinnista on tullut trendiseksiä”

    11. Näytä lisää