Valikko
Kaupunki

Aurinko sekoitti HKL:n – metronäytöissä kaljatoiveita ja hymiöitä

HKL:n toimitusjohtaja tuomitsee tempauksen, jossa metronäytöllä toivottiin kaljaa: ”Tästä seuraa ainakin puhuttelu”

Aurinkoinen sää on saanut osan Helsingin liikennelaitoksen (HKL) työntekijöistä astetta vekkulimmalle tuulelle. Perjantai-iltana hieman ennen puoltayötä toiselle itäiselle päätepysäkilleen Mellunmäkeen saapuneen metron näytöllä luki teksti ”Oispa kaljaa...”.

”Rupesin nauramaan, kun näin sen tekstin. Vaunussa ei ollut hirveästi porukkaa, mutta muutama repesi myös nauramaan, kun he huomasivat minun ottavan näytöstä kuvaa”, kertoo HS:lle kuvan tekstistä lähettänyt matkustaja. Hän ei halua nimeään julkisuuteen.

Kuvan ottanut matkustaja kertoo, että teksti ehti lukea näytöllä Kontulan ja Mellunmäen välisen matkan. Tavallisesta poikkeavia kuulutuksia ei vaunussa kuulunut, hän sanoo.

HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoskea tempaus ei sen sijaan naurata.

”Tuo on asiatonta, eikä kuulu millään lailla HKL:n toimintamalliin. Täysin HKL:n etiikan vastaista”, Lehmuskoski sanoo.

Lehmuskoski kuuli asiasta HS:n soitettua hänelle hieman ennen kello 15:sta lauantaina. Hän ei osaa vielä sanoa, millaisia seuraamuksia tempaukseen osallistuneelle työntekijälle tai työntekijöille seuraa.

”Puhuttelu nyt ainakin ensi alkuun. Selvitämme, mistä on kysymys.”

Mellunmäen metroasemalla oli muutenkin tavallista vilkkaampi perjantai ja lauantai. Lauantaina asemalaiturilla sijaitsevia aikataulunäyttöjä koristi hieman ennen puoltapäivää useita hymiöitä.

”Kyllähän tuo nyt päivää piristi. Joku muukin ajatteli, että lauantai on ihan kiva päivä. Saisi näitä useamminkin tehdä”, sanoo näytöstä kuvan HS:lle lähettänyt Atte Kautto.

”Tai sitten tuo oli piilokettuilua meille lauantaina töihin joutuneille”, Kautto naureskelee.

Lehmuskoski sanoo, että myös hymiöt lisännyt henkilö on toiminut ohjeiden vastaisesti.

”Eihän itsessään joku hymynaama ole paha asia, mutta tärkeintä on, että se informaatio siellä on oikein ja ymmärrettävästi esitetty. Ei meillä mitään linjaa sen suhteen ole, että jotain hymiöitä lähdettäisiin näyttämään”, Lehmuskoski sanoo.

”Tuollainen kaljajuttu ei missään nimessä tule kysymykseen. Alkoholin, muiden päihteiden, rasismin ja ynnä muiden kanssa meillä on ehdoton nollatoleranssi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Metroliikenne
  • Mellunmäki
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    3. 3

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    8. 8

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    9. 9

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    10. 10

      KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    5. 5

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    10. 10

      Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    9. 9

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää