Valikko
Kaupunki

Viikin lehmät kirmasivat aurinkoon – ”Tänään menee 5 000 rikki kävijöissä”

Viikin laidunkauden avaus on kolmessa vuodessa kasvanut yhä suuremmaksi yleisötapahtumaksi.

Kesäinen keli houkutteli tuhansia ihmisiä katsomaan lehmien iloista juoksua kesälaitumelle. Helsingin yliopiston koetila Viikissä avasi navetan ovet ja runsaat 50 nautaa kirmasi tomupilvessä kohti vehreää niittyä. Tunnelma oli mitä parhain.

”Tosi hyvä, kun oli näin hyvä sää lehmät olivat vielä vallattomampia kuin viime vuonna”, pienen Anni-tyttärensä kanssa katsomaan tullut Jukka-Pekka Hares sanoi.

Viikin laidunkauden avaus on kolmessa vuodessa kasvanut yhä suuremmaksi yleisötapahtumaksi, tilanjohtaja Miika Kahelin sanoi.

”Luulen, että tänään menee 5 000 rikki kävijöissä”, Kahelin sanoi. Koetilan lehmät ovat aina päässeet kesälaitumille, mutta asiasta ei ole takavuosina tiedotettu etukäteen. Muutamat puskaradiosta kuullee ovat perheineen tulleet katsomaan. Nyt tilalla oli messutunnelma, nähtävää lapsille ja yhteistyökumppanin Valion järjestämää ohjelmaa.

Koetilan navetassa testataan muun muassa erilaisia rehuja.

”Testataan esimerkiksi erilaisia valkuaisrehuja, syötetään vaikka valkolupiinia ja härkäpapua ja katsotaan miten se vaikuttaa maitotuotokseen”, lehmiä hoitanut Niko Luttinen sanoi.

”Mutta ihan normaalia lehmän elämää nämä elävät. Lypsetään ja maito menee meijeriin.”

Tänä vuonna oli tilan aitauksiin koottu myös porsaita ja lampaita ja pari vasikkaa tuotiin lasten silitettäviksi. Suuri väenpaljous näytti hetkittäin olevan kuitenkin liikaa niille ja vasikat yrittivät pyristellä pakoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • lehmät
  • Kesä
  • Viikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    7. 7

      Suomalaisnainen opettaa Kreikan saarelle päätyneitä pakolaisia kutomaan – ”Shiian on hirveän vaikea antaa sunnille lankaansa”

    8. 8

      Suomalainen Jeri Sopanen taisteli Kuuban vallankumouksessa, seilasi Jacques Cousteaun kanssa ja teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – kotimaassaan hän jäi täysin tuntemattomaksi

    9. 9

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    10. 10

      Selfieiden käsittelystä on tullut valtava bisnes – ja samalla aitous etääntyy arjestamme nopeammin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää