Valikko
Kaupunki

Dave-pennusta koulitaan vahvistusta Helsingin koirapoliisiin – istumisharjoitukset käynnissä

Helsingin poliisilaitoksella on noin 20 poliisikoiraa, joista jokaiselle on opetettu jäljestyksen lisäksi myös jokin erikoistaito

Dave-pentu on Helsingin koirapoliisin tuorein vahvistus. Muutaman kuukauden ikäinen saksanpaimenkoira ei kuitenkaan ole vielä tositoimissa, vaan se harjoittelee vasta koirien perustaitoja: esimerkiksi istumista.

Helsingin poliisilaitos esitteli Dave-poliisikoiran suurelle yleisölle Facebook-sivuillaan.

Poliisikoirat asuvat aina ohjaansa kanssa, ja Daven koti löytyy vanhemman konstaapelin Sami Heikkilän luota. Ohjaajansa kanssa Dave on myös jo ottanut hieman tuntumaa jäljestykseen – leikin varjolla vielä tosin.

Heikkilä kuvailee Daven olevan ”reipas poika, joka tykkää syödä kenkiä ja jalkoja”. Daven kerrotaan myös rauhoittuvan autossa, mikä helpottaa tulevia työtehtäviä.

Helsingin poliisilla on kaikkiaan noin 20 poliisikoiraa, joista kaikki osaavat tehdä etsintää ja jäljestystä, mutta niille kullekin on myös opetettu jokin erikoistehtävä. Poliisikoiran voi kouluttaa etsimään jotain tiettyä hajua, kuten rahaa, ruumiita, räjähteitä, huumeita tai palojälkiä.

Vielä ei ole tiedossa, mihin Dave tulee erikoistumaan, sillä asia selviää vasta koiran ollessa muutaman vuoden ikäinen ja koulutuksensa loppumetreillä.

Dave-koira pääsee siis elämään opiskelijaelämää. Kurssin aikana sen pitää suorittaa myös tasokokeita ja loppukoe.

Pentuvaiheen jälkeen on lisäksi luvassa vielä taso- ja käyttöönottotarkastus sekä käynti eläinlääkärin vastaanotolla. Eläinlääkäri tutkii muun muassa koiran lonkkien kunnon röntgenillä ja selvittää muutenkin, onko kokelas sopiva poliisikoiraksi.

Suomen poliisin koirista on sukeutunut sosiaalisen median ja tosi-tv-sarjojen myötä julkkiksia. Huomiota ovat saaneet osakseen muun muassa Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta hiljattain eläkkeelle jäänyt Severi sekä vasta uransa alkutaipaleella oleva Itä-Suomen poliisin Valde-koira, joka sulatti sydämiä viime vuonna.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisikoira
  • Helsingin poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    3. 3

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    4. 4

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    5. 5

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    6. 6

      Sadan vuoden kuluttua Marsissa voi olla asutusta – planeetta kiinnostaa ihmiskuntaa ainakin kymmenestä syystä

    7. 7

      Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että juhlarahan teloituskuva on lavastettu – mutta keitä kuvassa ammutaan?

    8. 8

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    9. 9

      Joissain kouluissa voi pian jättää pois pakollisen ruotsin – Asiantuntijoiden huoli: pahimmillaan kokeilu voi kiihdyttää eriarvoistumista

    10. 10

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    4. 4

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    5. 5

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    6. 6

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    7. 7

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    8. 8

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    9. 9

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Liike-elämässä mokaillaan hartaasti, ja yksi suomalaistuote pääsi epäonnistumisia esittelevään museoon – muistatko tämän vempaimen?

    11. Näytä lisää