Valikko
Kaupunki

Itä-Uudenmaan apulaispoliisipäällikölle tuomio työntekijöiden epäasiallisesta kohtelusta

Tuomio liittyy kolmelle työntekijälle pidettyihin epäasiallisiin puhutteluihin.

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen lupapalveluiden apulaispoliisipäällikön Reijo Tapio Lakasen työntekijöiden epäasiallisesta kohtelusta.

Lakanen tuomittiin sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Hänelle määrättiin 50 päiväsakon rangaistus, josta tulee hänen tuloillaan maksettavaa noin 3 500 euroa.

Valtio tuomittiin maksamaan kahdelle asianomistajalle tuhannen euron korvaukset tilapäisestä haitasta.

Lakasta syytettiin myös kahdesta pahoinpitelystä tai vaihtoehtoisesti vammantuottamuksesta. Nämä syytekohdat hylättiin kokonaan.

Lakanen kiisti kaikki syytteet.

Tuomio työturvallisuusrikoksesta liittyy kolmeen työntekijään. Tuomion mukaan Lakanen oli vähätellyt, uhkaillut ja nimitellyt heitä sekä kutsunut heidät julkisesti yksitellen moittimispuhutteluun. ”Yksittäisten puhuttelujen sisältö on ollut uhkaava, nimittelevä ja vähättelevä”, tuomiossa sanotaan.

Alaiset olivat joutuneet puhuttelun jälkeen sairauslomalle akuutin stressireaktion takia ja yksi heistä oli irtisanoutunut.

Tuomion mukaan Lakasen teko ei ollut tahallinen vaan johtui enemmänkin huolimattomuudesta. ”Epäasiallisen menettelyn voidaan saadun selvityksen perusteella päätellä olevan ainakin osin seurausta koko työyhteisön ylikuormittumisesta ja kiiretilanteesta”, tuomiossa kerrotaan.

Tuomiot vammatuottamuksesta liittyvät kahdelle työntekijälle aiheutuneeseen akuuttiin stressireaktioon. Kolmannen osalta sairausloma oli kestänyt vain yhden päivän.

Tuomion mukaan Lakanen oli varmuudella huomannut asianomistajien itkuisuuden ja järkyttyneisyyden.

Myös tuomio tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta liittyy samaan tapahtumaketjuun.

Jutussa oli myös neljäs asianomistaja, mutta häneen kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä tai syrjinnästä ei löytynyt näyttöä.

Itä-Uudenmaan poliisipäällikön Kari Rantalan mukaan Lakasen asemaa pohditaan myöhemmin. Aikatauluun vaikuttaa myös se, eteneekö asia hovioikeuteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisi
  • Työturvallisuus
  • Työsyrjintä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    2. 2

      Tutkijat paikansivat 40 geeniä, jotka säätelevät älykkyyttä – niistä löytyi myös yllättävän vahva yhteys autismiin

    3. 3

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    6. 6

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    7. 7

      Poliisi nimesi Salman Abedin Manchesterin iskun epäillyksi tekijäksi – tämä hänestä tiedetään

    8. 8

      Tutkija Eurooppaa koettelevista terrori-iskuista: Uuden jihadistisukupolven seuraukset tuntuvat ainakin 20 vuotta

    9. 9

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    10. 10

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    2. 2

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    5. 5

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    6. 6

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    7. 7

      Herttoniemestä kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena Sipoonkorvesta

    8. 8

      Jos olisin amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    9. 9

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    10. 10

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    9. 9

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää