Kaupunki

Jos naapurille puhuminen tuntuu hankalalta, apua voi pyytää somessa – suomalainen idea kisaa innovaatiokilvan voitosta

Suomalainen Nappi Naapuri -palvelu kisaa pohjoismaisen innovaatiokisan voitosta. Sivuston kautta voi esimerkiksi pyytää tai tarjota apua, lainata tavaroita ja jutella.

Taloyhtiön pyykkituvasta se alkoi.

Kalasatamassa asuvat Ekku Tarvainen ja Riitta Virkki tutustuivat, kun Virkki, 65, neuvoi Tarvaiselle, 44, miten mankeli toimii. Siitä se lähti, naapuriapu. Sittemmin Tarvainen on auttanut takaisin esimerkiksi huoltamalla Virkin polkupyörän.

Eikö kuulostakin aika hyödylliseltä?

Kyllä, mutta kaikki eivät ole hanakoita ryhtymään juttusille pesutuvassa. Heitä varten on nyt kehitetty suomalainen sovellus, joka yhdistää lähistöllä asuvat avun tarjoajat ja tarvitsijat.

Nappi Naapuri on maksuton verkkopalvelu, joka yhdistää napin painalluksella kaiken ikäiset avun tarvitsijat ja tarjoajat – sellaisetkin, jotka eivät ole tutustuneet pesutuvassa sattumalta Riitan ja Ekun tapaan. Virallisesti muotoiltuna näin: Yhteismaan kehittämä Nappi Naapuri on yhteisörahoituksella perustettu virtuaalinen kyläkartta.

Nappi Naapuri on yksi viidestä finalistista pohjoismaisessa Nordic Independent Living Challenge -haastekilpailussa. Osallistujien tavoitteena on parantaa ikääntyneiden ja vammaisten elämänlaatua tukemalla heidän toimintakykyään ja omatoimista elämistä nykyteknologian avulla.

Kisa ratkeaa Oslossa 9. kesäkuuta.

Tarvainen ja Virkki ovat paitsi pesutuvassa tutustuneita ihan tavallisia naapureita, myös Nappi Naapurin koekäyttäjiä.

Koekaniineja heistä tuli puolivahingossa. Yhteisöllisen taloyhtiön aktiivitoimija kutsui heidät infotilaisuuteen, jonka kautta he päätyivät Nappi Naapurin testiryhmään.

Alkukankeuden jälkeen sovellus on toiminut testaajien mukaan ”pääasiassa helposti”. Virkki ja Tarvainen käyttävät sovellusta älypuhelimen ja tietokoneen kautta. Uusista viesteistä tulee ilmoitus sähköpostiin.

Nettisivun kautta voi pyytää tai tarjota apua, vaihtaa tai lainata tavaroita, tai vaikkapa keskustella naapuruston yhteisistä asioista.

Nappi Naapuria on testattu Helsingissä kevään ajan ja sillä oli maaliskuussa noin 3 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Tavoitteena on kymmenkertaistaa käyttäjämäärä. Tällä hetkellä Nappi Naapurin käyttäjiä löytyy erityisesti Kalasatamasta.

Sekä Ekku Tarvainen että Riitta Virkki käyvät tarkistamassa Napin ilmoitukset muutaman kerran viikossa.

”Varmasti tulen käyttämään Nappia jatkossakin. Talvella saattaa jo olla sellainen tilanne, että apua tarvitsee enemmän. Ja tietenkin vanhentuessa avuntarve kasvaa”, Virkki toteaa.

Ekku Tarvainen on samoilla linjoilla. Hän katselee Napista muutaman kerran viikossa uudet ilmoitukset, mutta kertoo, että tällä hetkellä hän ei juurikaan apua tarvitse.

Molemmat ovat yksimielisiä siitä, että sivuston tulisi saada enemmän käyttäjiä. Se lisäisi tarjontaa ja uusia ideoita syntyisi herkemmin. Sivuston toistaiseksi huonoin puoli on hakutoiminnon puuttuminen, mutta ystävykset aikovat ottaa muun muassa sen puheeksi seuraavassa Napin kehitysriihessä. Koekäyttäjiltä kysytään palautetta aktiivisesti.

Ikääntyvät ihmiset ja vammautuneet ovat yksi tärkeimmistä kohderyhmistä teknologiamarkkinoilla.

Forum Virium vastaa haastekilpailun näkyvyydestä Suomessa. Kehityspäällikkö Kaisa Spilling odottaa jännityksellä, kuinka suomalainen innovaatio pärjää kisassa. Hän sanoo, että Napin asema kisassa on hankala, sillä sosiaalisen median alusta on konkreettista laitetta vaikeampi kaupata ja testaus vie pidemmän aikaa.

”Nappi Naapuri on vähän niin kuin kisan musta hevonen. Tuomaristo voi valita voittajaksi helposti myytävän, konkreettisen innovaation”, Spilling sanoo.

Nappi Naapurin lisäksi kilpailussa on mukana rollaattoriratkaisu portaisiin ja suihkutuki Norjasta, älykäs lääkeannostelija Ruotsista ja diabeetikkojen haavaumia ehkäisevät sukat Tanskasta.

”Portaisiin suunnitellun rollaattoriratkaisun avulla ikäihmiset, jotka eivät ole kävelleet portaita enää vuosiin, ovat päässeet taas käyttämään niitä. Laite tukee käyttäjää rappusia kiivetessä. Luonnollisesti se kasvattaa myös vanhusten lihaskuntoa”, Spilling sanoo.

Nappi Naapuri

  Nappi Naapuri on maksuton verkkosivu, jossa on mahdollisuus pyytää ja tarjota apua lähiseudun asukkailta.

  Sivuston tarkoitus on kannustaa asukkaita kohtaamaan ja verkostoitumaan keskenään.

  Nappi Naapurilla on eniten käyttäjiä Kalasatamassa, jossa se on ollut osana alueen erilaisia kehittämisprojekteja.

  Karttapohjainen sivusto on osa pohjoismaista Nordic Independent Living Challenge -kilpailua.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaalinen media
  • naapurisopu
  • Naapurit
  • Suomi
  • älypuhelin
  • Sovellukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Shakiran piti blondata hiuksensa ja La Bamba -hitin tekijän vaihtaa nimensä – espanjankielinen musiikki kelpaa listoille vain valkopestynä

    4. 4

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    5. 5

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    6. 6

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    9. 9

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon keskiosia – useiden kymmenien kerrotaan kuolleen, järistys runnoi taloja myös miljoonakaupunki Méxicossa

    10. 10

      Mittaamattoman arvokas kultakoru palasi Suomeen – tutkijoille on edelleen mysteeri, kuka pellosta löytyneen korun teki 1800 vuotta sitten ja mitä se esittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää