Kaupunki

Kolarissa kuolleista cityeläimistä tehdään nyt polttoainetta – näin raadolle käy Ämmässuolla

Kun cityeläin kuolee, siitä voi tulla minkin rehua, biodieseliä tai lannoitetta luomupellolle.

Ämmässuo

Kaksi tikkusarvista kauriin raatoa makaa metallikannen alla Espoossa. Aamulla jätelavan kansi aukeaa. Illalla ruhot on pilkottu: vesi on haihdutettu, rasva on säiliössä ja valkuainen liha-luujauhona säkissä.

Samalla tavalla etenee monen cityeläimen matka kuoleman jälkeen. Jos vaikkapa helsinkiläinen ratsuhevonen kuolee, se saattaa päätyä Ämmässuon raatolavalle ja sieltä viimeistä karvaansa myöten energiaksi.

Lopputuote on biodieseliä autoille, ravintoa turkiseläimille tai lannoitetta luomupellolle.

”Lannoite on nimenomaan luomutuote”, sanoo prosessista vastaavan Honkajoki Oy:n logistiikkapäällikkö Arto Räikkönen.

Tämä on greentechiä.

Tavallisesti Honkajoen noutoauto pysähtyy teurastamon tai tuotantoeläintilan pihalla, mutta tämän vuoden alusta lähtien yhtiö on noutanut raatoja myös Espoon Ämmässuon kaatopaikalta. Kaupunkilaisten kaatopaikka on ainoa paikka, josta Satakunnan Honkajoelle haetaan myös kolarieläimiä kuten hirvien, peurojen ja kauriiden ruhoja.

”Eksoottisin meille toimitettu raato on hylje”, kertoo toimintovastaava Anna Nevalampi Ämmässuolta. Tavallisin on ratsu, mutta myös rhd-viruksen tappama citykani kelpaisi. Nevalampi varmisti asian, kun Evira pyysi.

Juuri nyt on käynnissä hirvien sesonki.

”Emät pukkaavat pois ylivuotiset vasansa, jotka toikkaroivat joka paikassa”, Nevalampi sanoo.

Jos Ämmässuolla sulkee silmänsä, voi hyvin kuvitella itsensä meren rantaan. Lokit ja muut siivekkäät pitävät keväisiä messujaan laakealla, lähes aavemaisen puhtaalla kentällä.

Vain aavistus luonnon kiertokulun tuoksua pääsee ilmoille, kun kuorma-auton kuljettaja Jarno Kantelus tiistaiaamuna siirtää kauriit nosturilla auton kyytiin.

Eläinten aikaisemmista vaiheista tiedetään aika vähän. Maanantaiaamuna kello 5.52 poliisi otti yhteyttä ykköstien tienpidosta vastaavaan YIT:hen ja pyysi korjaamaan raadot tien poskesta läheltä kakkostien risteystä.

”Päivystäjämme löysi kaksi kaurista ja arvioi niiden olleen tien vieressä jo vuorokauden verran”, kertoo Turkka Mäkilä, YIT:n Espoon hoidonjohtourakan työmaapäällikkö.

Hajuhaitat olivat yksi syy sille, että Helsingin seudun ympäristö -kuntayhtymä (HSY) alkoi vuoden vaihteessa lähettää Ämmässuolle toimitetut raadot kiertoon.

Aikaisemmin ne haudattiin kaatopaikalle, mutta Nevalammen mukaan se oli sekä vaivalloista että haisi.

Räikkösen muistin mukaan uuteen menettelyyn kannusti myös vuoden takainen kohu, jonka synnyttivät julkisuuteen levinneet kuvat hevosen raadosta kaatopaikalla.

Tämän vuoden alusta alkaen biohajoavan jätteen sijoittaminen kaatopaikoille on käytännössä kielletty, eikä Helsingin seudun jätteenpolttolaitos Vantaalla selviä isoista ruhoista.

”Sinne ei oteta hamsteria suurempia eläimiä”, Nevalampi sanoo. Isot eläimet eivät palaisi kunnolla polttolaitoksessa.

Apuun riensi lihanjalostajien HKScanin sekä Atrian omistama Honkajoki. Yhtiö veloittaa eläinten noudosta korvauksen, ja HSY puolestaan perii omilta asiakkailtaan maksun eläinjätteen tuonnista.

Esimerkiksi Helsingin seudun kolariraadoista vain pieni osa tulee Ämmässuolle, ja niistäkin vähistä usein lähinnä luita ja nahkaa. Syötävät osat syödään.

Poliisin mukaan Länsi-Uudellamaalla sattui maanantaina viitisentoista eläinkolaria, mutta Ämmässuolle tuotiin niistä vain kaksi kaurista.

Tavallisesti Jarno Kantelus ajaa kierroksellaan useamman eteläsuomalaisen teurastamon tai maatilan kautta, mutta kauriit hän haki tiistaina erikseen. Ilma oli lämmin, eikä raatolavaa jäähdytetä.

Miltä tuntuu olla raatokuski?

”No ei se mua ainakaan ole huimannut”, Kantelus sanoo.

Ennen kuin Jarno Kantelus tuli osakkaaksi perheen kuljetusliikkeeseen, hänen isänsä oli jo kauan kuljettanut sairaita eläimiä maatiloilta teurastamoille. Puolison isä ajoi hänkin eläimiä teuraaksi.

Jos joku kysyy, metsästystä ja jäniskoiria harrastava Kantelus vastaa olevansa kuorma-auton kuljettaja. Harva kysyy, mitä kuormassa kulkee.

Lemmikit tuhkaksi, muut energiaksi

 Kun eläin kuolee Korkeasaaressa, Fallkullan kotieläinpihalla tai Haltialan tilalla, se voi päätyä Honkajoelle. Osa raadoista käy Viikin eläinlääketieteen laitoksella tai Evirassa, joista ne menevät suoraan jatkokäsittelyyn.

 Korkeasaaressa raatoja syötetään myös eläimille. Fallkullan hevoset lähetetään teuraaksi Orimattilaan.

 Lemmikeistä valtaosa menee eläinlääkärin kautta tuhkattavaksi. Omistaja voi saada tuhkat itselleen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jätehuolto
  • Cityeläimet
  • Eläimet
  • Hakkarainen Kaisa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Kuvia Suomesta 21: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    8. 8

      Sähkö­polkupyörä säästää ympäristöä ja sen yleistymistä kannattaa tukea – kuten Ruotsi päätti tehdä

    9. 9

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    10. 10

      Ashin Wirathu on yksi Aasian vaarallisimmista agitaattoreista: Kiihko­buddhalainen munkki lietsoo etnistä vainoa Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää