Valikko
Kaupunki

Poliisi ampui teräaseella uhkaillutta etsintäkuulutettua Helsingin Puotilassa

Etsintäkuulutettu, noin 40-vuotias mies yritti karistaa poliisit kannoiltaan poistumalla asunnosta parvekkeen kautta

Poliisi ampui miestä kiinniottotilanteessa jalkaan Helsingin Puotilassa perjantaina aamupäivällä.

Virka-aseen käyttöön päättynyt tilanne sai alkunsa hieman yhdentoista jälkeen, kun poliisipartio oli etsimässä etsintäkuulutettua, noin 40-vuotiasta miestä Klaavuntiellä. Alkutilanteessa mies oli yksityisasunnossa.

Ylikomisario, Helsingin poliisilaitoksen viestintäjohtaja Juha Hakola kertoo, että mies poistui asunnosta parvekkeen kautta ja yritti juosta karkuun.

Poliisit kuitenkin pääsivät miehen kintereille jälleen pihalla ja käskyttivät tätä pysähtymään. Mies ei totellut, vaan lähti Hakolan mukaan lähestymään poliisia uhkaavasti.

”Hän uhkasi poliisia teräaseella ja kaasusumutteella”, Hakola sanoo.

Tämän seurauksena poliisi ampui miestä. Laukaus osui Hakolan mukaan jalkaan.

Tämän jälkeen poliisit ottivat miehen kiinni, ja ensihoitotoimet alkoivat. Mies kuljetettiin sairaalaan, eivätkä hänen vammansa ole Hakolan mukaan hengenvaarallisia.

Hakola ei voi kommentoida, mistä rikoksesta tai rikoksista etsintäkuulutettu mies on epäiltynä. Tiedotusvastuu tästä on erillisellä tutkinnanjohtajalla.

Myös poliisin ampuma-aseen käytöstä alkaa normaaliin tapaan tutkinta. Sen suorittaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Suomessa on tapahtunut kuluvan vuoden aikana useampi tilanne, jossa poliisi on käyttänyt ampuma-asetta. Edellisen kerran poliisin aseenkäyttö oli otsikoissa huhtikuun alussa, kun poliisin mukaan aggressiivisesti käyttäytynyttä ja astalon kanssa lähestynyttä miestä ammuttiin kiinniottotilanteessa Lahdessa. Mies ei saanut hengenvaarallisia vammoja.

Maaliskuun lopulla viranomaiset kohtasivat Keski-Suomessa Petäjävedellä miehen, joka uhkaili poliisipartiota aseella. Poliisi käytti tilanteessa virka-asettaan, ja mies kuoli saamiinsa vammoihin. Poliisi ampui miehen kuoliaaksi myös helmikuun puolivälissä Tuusulassa.

Vaikka ampumatilanteita on ollut viime kuukausina useita, käyttää Suomen poliisi kuitenkin kansainvälisesti verrattuna harvoin ampuma-asetta. Suomessa on kuollut 2000-luvulla poliisin voimankäytön seurauksena kuusi ihmistä. Tämän lisäksi Pudasjärvellä kuoli vuonna 2010 poliisivankilan vartija, kun poliisi laukaisi virka-aseensa vahingossa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa oli HS:n vuosi sitten keräämien tietojen mukaan kuollut jo siihen mennessä 2000-luvulla 5 600 ihmistä.

Puotilan kiinniottotilanteesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Poliisin voimankäytön seurauksena 2000-luvulla kuolleet

 2000, Merikarvia, ampuminen. Sekava mies karkasi ambulanssikyydistä ja uhkasi poliisia vesurilla. KKO totesi yhden poliisin syyllistyneen kuolemantuottamukseen ja hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn.

 2009, Humppila, ampuminen. Piiritystilanteessa poliisi ampui aseistautuneen miehen, joka oli uhannut surmata asunnossa olleen ihmisen.

 2010, Pudasjärvi, vahingonlaukaus. Poliisivankilan vartija kuoli poliisin laukaistua virka-aseensa vahingossa.

 2012, Vantaa, etälamauttimen käyttö. Poliisi taltutti putkassa riehuneen miehen käyttämällä häntä kohtaa etälamautinta kahdeksan kertaa. Sähköiskujen vaikutus kuolemaan jäi epäselväksi.

 2015, Oulu, ampuminen. Poliisi ampui kimppuunsa kirveellä hyökänneen miehen asuntoon tehdyn rynnäkön yhteydessä

 2016, Tuusula, ampuminen. Poliisi ampui Tuusulan Riihikalliossa miehen kiinniottotilanteessa.

 2016, Petäjävesi, ampuminen. Poliisi ampui aseella uhanneen miehen Petäjävedellä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsingin poliisi
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    7. 7

      Kosteusvaurioiden yhteys terveyshaittoihin on yhä epäselvä – lääkäritkin pelkäävät leimautuvansa puhuessaan homeoireistaan

    8. 8

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    9. 9

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    10. 10

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää