Valikko
Kaupunki

Jätkäsaaren ”hippikommuuni” kolme vuotta myöhemmin – kuinka elo Helsingin yhteisötalossa on sujunut?

Kukaan ei ole lähtenyt Malta-talosta ovet paukkuen. Lämmin yhteisö avautuu ulospäin Ravintolapäivänä lauantaina.

Syksyllä 2013 joukko ihmisiä muutti Välimerenkadulla Jätkäsaaressa sijaitsevaan Malta-taloon, jota oli suunniteltu vuosia. Tarkoituksena oli asua yhteisöllisesti ja esimerkiksi syödä yhdessä kolmesti viikossa.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Maltan suurimmassa yhteistilassa käy kuhina. Asukkaat ovat kokoontuneet kertomaan, miten elo sujuu – kaikki kehuvat naapureitaan kilpaa. Konkreettisen esimerkin kertoo hankkeen aloittaja Salla Korpela: ”Talossa on tehty vain yksi asuntokauppa koko aikana, ja sekin tehtiin talon sisällä”, Korpela kertoo.

Lauantaina taloon pääsee tutustumaan kuka tahansa, kun Euroopan kansainvälisen yhtei­söpäivän ja Ravintolapäivän kunniaksi Maltassa järjestetään opastettuja kierroksia ja tarjoillaan ruokaa.

Kiinnostuneita riittää muutenkin. Jaana Merenmiehen mukaan asukkaiksi olisi tunkua, mutta kaikki asunnot menevät puskaradion kautta tutuille.

”Ystäväni sanoi haluavansa jonottaa tänne, mutta se on aika turha jono”, Merenmies sanoo.

Muutto Maltaan ei ollut hänellekään läpihuutojuttu. Varoittelijoita nimittäin riitti.

”Juristiystäväni sanoi suoraan, että älkää menkö mukaan.”

Asukkaat ottivat riskin sijoittaessaan rahaa uudenlaiseen taloon, jota ei vielä ollut edes alettu rakentaa. Riski kannatti ottaa.

Merenmies kulkee kepeillä kipeän jalan takia, mutta naapureilta saa apua kaikissa arkisissa asioissa. Samaa kehuu talon neljänneksi vanhin asukas, Salli Korpela.

”Kerran laitoin naapureille viestin, että televisioni pimeni. Viiden minuutin päästä ovella oli naapuri, joka toi minulle vanhan toimivan televisionsa”, Salli Korpela sanoo. Hän on niin ikään talossa asuvan Salla Korpelan äiti, ja he eivät ole ainoat usean sukupolven asukit.

”Tämä on periytyvä tauti”, naurahtaa Kristiina Tallbacka. Hänelle yhteisasuminen merkitsee turvaverkkoa ja sitä, että aina löytyy seuraa esimerkiksi kulttuuririentoihin.

Salla Korpela muistuttaa, että solidaarisuus on sovittu asia. ”Avunanto ei riipu henkilökemioista eikä fiiliksistä.”

Yhteisötalon välitodistus

Käyttäytyminen: ”Kunnioitamme toistemme yksityisyyttä. Yhteisiin tapahtumiin ei pakoteta. Konflikteja tulee ja välillä ihmisillä napsahtaa, mutta kaikesta selvitään.” Salla Korpela

Musiikki: ”Talossa on paljon muusikoita ja bändi, joka esiintyy kaikissa juhlissa.” Jaana Merenmies

Siisteys: ”Perussiisteys on hoidettu ammattilaisavulla, mutta jokainen jättää yhteiset tilat siistiksi jälkeensä. Joku unohtunut oluttölkki voi jossain olla, mutta se on pientä.” Salla Korpela

Yhteisruokailu: ”Talossa kokataan ruokailuun ilmoittautuneille kolme kertaa viikossa. Jos ei löydy vapaaehtoista pääkokkia, yhteisruokailu jätetään väliin. Ei se aina yhtä aktiivista ole.” Pirkko Paaermaa

Viestintä: ”Käytämme Facebookia, Whatsappia, sähköpostia ja perinteistä ilmoitustaulua. Whatsappiin tulee viesti vaikka silloin, jos taivaalla näkyy revontulia. Sitten kiinnostuneet juoksevat kattoterassille!” Jaana Merenmies

Sosiaalisuus: ”Vuokralaiset kuuluvat yhteisöön yhtä lailla kuin muut asukkaat. Malta on avoin myös ulkopuolisille, etenkin Ravintolapäivän avoimien ovien aikaan.” Jaana Merenmies

 

Kaksi yhteisötalohanketta on vireillä Kalasatamaan

Idyllinen yhteisöasuminen vaatii paljon etukäteistyötä ja riskinottoa rahan sijoittamisessa. Malta-talo toimii kuitenkin rohkaisevana esimerkkinä siitä, että projekti voi onnistua.

Parhaillaan Helsinkiin on suunnitteilla ainakin kaksi uutta yhteisötaloa, joista kumpikin sijaitsee Hitas-tonteilla Kalasatamassa. Hartelan kanssa yhteistyössä tehtyyn Sompasaaren kohteeseen muuttavat ihmiset on jo suurimmaksi osaksi löydetty Koti kaupungissa ry:n jäsenistä. Loppuja asuntoja tarjotaan jonotuslistalaisille viimeistään marraskuussa.

Talon asuntojen pohjia aletaan suunnitella elokuussa, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2018.

Toinen kohde sijaitsee Verkkosaaressa ja sen rakennusaikataulu on suurin piirtein sama, mutta asukkaiden haku on vielä kesken.

Jos mielii asumaan ryhmärakennuttamalla tehtyyn yhteisötaloon, pitää liittyä Koti kaupungissa ry:n jäseneksi. Vain jäsenet pystyvät ilmoittautumaan jonotuslistoille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Jätkäsaari
  • yhteisöllisyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    6. 6

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    7. 7

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    8. 8

      Hietsun rantakahvila on yrittäjille hankala paikka, ja vappuna siellä aukeava Badenbaden onkin ruokaravintola

    9. 9

      Naisimaamit jakelivat fatwoja maailman suurimpaan muslimimaahan: Tähtäimessä lapsiavioliitot, väkivalta ja ympäristön pilaaminen

    10. 10

      Tupakointi raskausaikana vahingoittaa jopa sukupolvien yli – voi aiheuttaa autismia lapsenlapsilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    4. 4

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    7. 7

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    8. 8

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää