Valikko
Kaupunki

Huippuratsastajan yli kolmen vuoden vankeustuomio tyttöjen hyväksikäytöstä pysyi hovioikeudessa

Kenttäratsastuksen moninkertainen Suomen mestari sai kolme ja puoli vuotta vankeutta kolmen tytön hyväksikäytöstä.

Helsingin hovioikeus on pitänyt voimassa kenttäratsastuksen kärkinimiin kuuluvalle miehelle tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen kolmen alaikäisen tytön hyväksikäytöstä. Mies sai kolme ja puoli vuotta vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomion mukaan 70-vuotias mies oli lähennellyt, suudellut ja kosketellut ohjauksessaan olevia 14–15-vuotiaita tyttöjä. Yhden tytön kanssa hän oli useita kymmeniä kertoja yhdynnässä.

Helsingin Sanomat ei kerro tuomitun nimeä uhrien suojelemiseksi.

Kahteen uhriin kohdistuneet teot tapahtuivat kymmenisen vuotta sitten, mutta yksi tapauksista oli tuore.

Oikeuden mukaan teot ovat olleet omiaan vahingoittamaan tyttöjen kehitystä.

Ratsastaja oli vaatinut hovioikeutta alentamaan Espoon käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta. Hovioikeuden mielestä tähän ei ollut syytä, sillä mitään kohtuullistamis- tai lieventämisperusteita ei tässä tapauksessa voida ottaa huomioon.

Hovioikeus totesi myös, että miehen saama rangaistus on linjassa yleisen oikeuskäytännön kanssa. Lisäksi rangaistus on oikeudenmukainen ottaen huomioon rikosten vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä muut syyllisyyttä osoittavat seikat.

Mies määrättiin maksamaan tytöille yhteensä 41 000 euron korvaukset kärsimyksistä ja psyykkisen tilan häiriintymisestä.

Hänet vangittiin heti käräjäoikeuden päätöksen jälkeen. Hovioikeus määräsi, että hänet on edelleen pidettävä vangittuna.

Asia käsiteltiin oikeudessa salaisena tyttöjen suojelemiseksi. Oikeus kuitenkin antoi tuomion perusteluista lyhyen julkisen selosteen.

Mies on moninkertainen Suomen mestari kenttäratsastuksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    9. 9

      Pyöräilyturmat vähenivät viime vuonna selvästi – suurelta osin autojen tiukempien nopeusrajoitusten ansiosta

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    10. 10

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää