Kaupunki

Tapiola kasvaa ja mullistuu – panoraamakuvat näyttävät puutarhakaupungin työmaan

Espoon puutarhakaupunginosa luo uutta nahkaa. Se tarkoittaa kauppakeskuksen lisäksi esimerkiksi katolla kasvavia puita.

Tapiola. Tapiola luo kovaa vauhtia uutta ilmettä, eikä syyttä. Elokuussa liikennöintinsä aloittava länsimetro tuo tämän 1950-luvulla syntyneen espoolaisseniorin uudella tavalla myös helsinkiläisten ulottuville. Lauttasaaresta pääsee metrolla Tapiolaan yhdeksässä minuutissa.

Tapiolan keskustan suuressa mullistuksessa on jotain uutta ja jotain vanhaa.

Kauppakeskus Ainoan asuntotalon katolta näkyy merenranta, metsän siimeksestä pilkistävät 1950-luvun kerrostalot sekä Sokoksen tavaratalon tilalle rakennettu pala uutta Tapiolaa. Se on Ainoan ensimmäinen osa, sillä tämä jättiläinen levittäytyy kolmeen kiinteistöön ja Merituulentien päälle.

HS:n valokuvaaja Mika Ranta kuvasi Tapiolasta pallopanoraamakuvia. Tietokoneella katsoessa kuvia voi liikuttaa hiirellä. Kosketusnäytöllä kuvia voi tutkia sormella liikuttamalla.

 

Katso panoraamakuva kauppakeskus Ainoasta. Liikenneympyrän puoli:

 

Kaupungin uudistaminen ja tiivistäminen tarkoittaa siis pääkaupunkiseudulla edelleen kauppakeskuksen rakentamista.

”Me emme kyllä kutsu sitä kauppakeskukseksi vaan kaupunkikeskukseksi”, Ta­piolan projektinjohtaja Antti Mäkinen sanoo.

Kauppakeskukselta se kuitenkin näyttää, vaikka sen kautta kuljetaankin bussiterminaaliin ja metroon.

Kauppakeskus laajenee vielä Stockmannin vanhaan kiinteistöön, ja tavaratalo muuttaa vuokralaiseksi Ainoan tiloihin. Kaupallista tilaa tulee 50 000 kerrosneliömetriä, mikä on noin puolet Helsingin Itäkeskuksen mitoista.

Kaupallista tilaa on jouduttu supistamaan alkuperäisistä suunnitelmista joillakin tuhansilla neliömetreillä.

”Kaupallisen tilan määrä on vähenemään päin nettikaupan takia, ja tilojen sekoittuminen alkaa kallistua enemmän siihen julkisen puoleen, kahviloihin ja kohtaamiseen”, sanoo Ainoan pääarkkitehti Antti-Matti Siikala arkkitehtitoimisto Sarcista.

Ainoa pyrkiikin Siikalan mukaan olemaan saumaton osa ympäristöään – ei niinkään sisäänpäin lämpiävä.

”Ihmisen täytyy viihtyä siellä muutenkin kuin kassit täynnä roinaa. Eihän kukaan viihdy kaupassa vain siksi, että siellä on joku tuote alennuksessa, kyllä siihen vaaditaan muutakin.”

Aivan pelkkää ostosparatiisia ei Tapiolasta tehdä. Haaveissa on saada keskustaan lisää asukkaita, kaikkiaan 2 000 vuoteen 2028 mennessä, sanoo Mäkinen. Asuntoja tulee lähes kaikkien liiketilojen päälle, poikkeuksena suojelemisen arvoiset klassikot 1950–1960-luvuilta, kuten Heikintori tai Tapiolan keskustorni.

”Ne on tarkoitus uusia, ei muuttaa. Ne ovat käytännössä suojeltuja, vaikka sellaista merkintää rakennuksissa ei olekaan”, Mäkinen lupaa. Voi olla, että joidenkin arvorakennusten käyttö muuttuu. Esimerkiksi Tapiolan keskustornin toimisto­tilasta voi tulla hotelli.

Vapaaseen ulkotilaankin on pantu paukkuja. Se kuuluu tär­keänä osana puutarhakaupungin ideaan, jonka malliesimerkki Tapiolan aikoinaan oli.

”Tässä on rakennettu vain niihin paikkoihin, joissa on jo rakennuksia. Ei ole rakennettu puutarhakaupungin päälle”, Siikala sanoo.

Autot häädetään ydinkeskustasta kokonaan maan alle.

Puutarhaa ja rantamaisemaa rakennetaan kattojen päälle. Ainoan kolmannen rakennuksen päälle pannaan kasvamaan miehenmittainen heinäpelto, jonka keskelle voi tulla vaikka juoksurata.

Kaikkien uusien rakennusten katot valjastetaan julkiseksi katutilaksi, myös 23 metrin korkeuteen maanpinnasta nouseva Ainoan katto. Sinne kasvatetaan vaahteroita, koristeomenapuita ja pihlajia, jotka näkyvät kauas.

Tapiola ei ole ainoa ilmettään uusiva kaupunginosa Espoossa. Samaa tehdään nyt kaikkialla, mihin metrorakentaminen ulottuu. Kulkijoiden rahoista kilpailevat myös junaradan varrella kasvava Leppävaara Selloineen, Matinkylän Iso Omena sekä vielä keskeneräinen Espoonlahti.

 

Katso muut panoraamakuvat Tapiolan kauppakeskus Ainoasta.
Eteläinen torni:
Pohjoinen torni:
Pohjoinen torni, länsipuoli:
Maan taso:

Puutarhakaupunki

  Tapiolan suunniteltiin 1950-luvulla puutarhakaupungiksi.

  Se oli valmistuttuaan maailmankuulu arkkitehtuuristaan.

  Puutarhakaupungilla tarkoitetaan suurten kaupunkien kupeeseen rakennettuja pienempiä kaupunkeja, joissa on yhdistetty melko tiivis kerrostaloasuminen luontoon.

 Tapiolassa puutarhakaupunkimaisuus näkyy selvimmin asuinalueilla, jotka levittäytyvät kannen päälle rakennetun betonikeskuksen ympärille.

  Tapiolan tiivistäminen ajoittuu länsimetron liikennöinnin alkamiseen.

  Alueelle on tarkoitus kaavoittaa lisää asuntoja yhteensä 2 000 asukkaalle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tapiola
  • Länsimetro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi uudella vetypommilla, diktaattori haukkui Trumpin mielenvikaiseksi

    4. 4

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    5. 5

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    8. 8

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Huippuopettaja on nöyrä”, sanoo palkittu professori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää