Kaupunki

Espoo yrittää taas torpata Tapiolan stadionhankkeen

Uudessa ehdotuksessa peltihallien tilalle tulisi asuntoja.

Tapiola. Jalkapallon ja viihteen jättimäinen monitoimihalli ei todennäköisesti tule toteutumaan Tapiolan urheilupuistoon.

Stadion olisi liian iso ja rajoittaisi alueen kehittämistä – ja siksi hanke tulisi hylätä, Espoon kaupungin suunnitelmassa todetaan. Sen sijaan kaupunki ehdottaa Esportin peltihallien tilalle asuntoja ja yritykselle korvaavia tiloja.

Asiaa käsiteltiin muutama kuukausi sitten edellisen kerran, mutta tuolloin poliitikot palauttivat esityksen uudelleen valmisteltavaksi. Länsimetro aloittaa liikennöinnin alueelle elokuussa.

Stadionhanketta on valmisteltu vuosikausia. Hiljattain Espoo kuitenkin ehdotti, että tonttivarausta stadionille ei enää jatketa, vaan aluetta ryhdytään suunnittelemaan kokonaisvaltaisesti.

Uusi ehdotus alueen tulevaisuudesta on Espoon elinkeino- ja kilpailukykyjaoston käsiteltävänä tänään maanantaina.

Espoon kaupunki perustelee stadionhankkeen hylkäämistä sillä, että se ei vastaa alueen ”ensisijaisiin tarpeisiin”. Valtavan tapahtuma-areenan katsotaan rajaavan alueen kehittämismahdollisuuksia.

Alueella toimii tällä hetkellä monitoimiareena Metro Areena, jonka omistaja Jussi Salonoja on vastustanut toisen tapahtuma-areenan rakentamista alueelle.

Myös alueella toimiva Esport Center on suhtautunut epäilevästi jalkapallostadioniin. Esport on ilmaissut halunsa rakennuttaa alueelle pieni jalkapalloareena sekä mahdollisesti hotelli.

Uusi ehdotus toisi alueelle asuntorakentamista metron ympärille sekä kansalaistorin alueen keskelle. Lisäksi alueelle tulisi liikunta- ja hyvinvointipalveluita, myös koulutusta.

Tällä hetkellä tulevan länsimetron sisäänkäynnin edessä on Esport-yhteisöjen peltihallit. Mikäli Espoo haluaa tilalle asuntoja, tulee sen joko päästä Esport-yhteisöjen kanssa sopimukseen asiasta tai valmistautua maksamaan sakkoja vuokrasopimuksen purkamisesta.

Esportilla on Espoon kanssa vuoteen 2028 jatkuva vuokrasopimus, jonka purkamista on pidetty vaikeana.

”Urheilupuiston asema on tällä hetkellä Espoon asemista ainoa, jonka vieressä on aluetta, johon ei ole suunniteltu voimakkaan raideliikenteen edellyttämää tehokasta maankäyttöä”, kaupungin ehdotuksessa todetaan.

Samalla kaupunki ehdottaa, että Esportille etsitään korvaavat tilat alueelta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Länsimetro
  • Urheilu
  • Espoo Blues

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      Venäjä vastaa Yhdysvaltain uusiin pakotteisiin: karkottaa diplomaatteja ja sulkee amerikkalaisten loman­viettopaikan

    4. 4

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    5. 5

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    8. 8

      Chisu avasi ovet ”työhuoneeseensa” – soolokeikan minimalismi ei kantanut aivan loppuun asti

    9. 9

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset henkilöpaperit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    5. 5

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    9. 9

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    10. 10

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    11. Näytä lisää