Valikko
Kaupunki

MTV: Helsinkiin asennetaan kymmeniä uusia huumeruiskujen keräysastioita

Kaupunki on mielellään mukana hankkeessa, koska maahan jätetyt ruiskut ovat turvallisuusriski

Helsinkiin asennetaan tämän ja ensi viikon aikana 14 uutta huumeruiskujen keräysastiaa, kertoo MTV Uutiset. Tänä vuonna astioita on tulossa yhteensä 50 kappaletta eri puolille Helsinkiä.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto hankkii astiat, etsii niille sopivat paikat ja vastaa niiden kunnossapidosta. Hankkeessa mukana olevat järjestöt tyhjentävät astioita ja ohjeistavat niiden käyttämisessä.

Astioita tulee Kannelmäkeen, Malmille, Töölöön, Kallioon, Alppilaan, Kontulaan ja Itäkeskukseen.

Helsingissä kokeiltiin huumeruiskujen keräysastioita vuonna 2013. Silloin viiteentoista astiaan palautettiin noin 3 000 ruiskua.

Astioihin on suhtauduttu pääosin positiivisesti, eikä niiden ole koettu leimaavan asuinalueita, kertoo rakennusviraston aluesuunnittelija Petri Arponen MTV:lle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Päihdepolitiikka
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    2. 2

      Hurmaavasti harmaantunut britti paljastui ghanalaiseksi huijariksi, jolle Anja menetti 170 000 euroa – HS esittelee tyypillisimmät verkkohuijaukset ja kertoo, miten niitä voi välttää

    3. 3

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    5. 5

      Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

    6. 6

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    7. 7

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    8. 8

      ”Kummastuksissaan katselivat ihmiset”, kun suomalaisjääkärit tulivat Latviaan sotimaan – siinä sivussa pikku Konstantin oppi luistelemaan

    9. 9

      Vieraannuttaminen vahingoittaa lasta vakavasti

    10. 10

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    2. 2

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    3. 3

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    4. 4

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    5. 5

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    6. 6

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    7. 7

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    8. 8

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    9. 9

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    10. 10

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää