Kaupunki

HSL esittää kaikkien aikojen suurimpia korotuksia lippujen hintoihin – katso HS:n laskurilla, miten omat kulusi nousisivat

Suurin yksittäinen tekijä hintojen nousuun ovat uusista radoista aiheutuvat kulut

Helsingin seudun liikenne (HSL) esittää matkalippujen hintoihin keskimäärin 5,5 prosentin korotusta vuonna 2017. Kyseessä on kova korotus: aiemmin korotus on vaihdellut yhden prosentin ja 4,9 prosentin välillä HSL:n toiminta-aikana.

Jutun alla olevalla laskurilla voit laskea, paljonko esitetty muutos voisi vaikuttaa omiin lippukustannuksiisi.

Länsimetro on suurin yksittäinen tekijä, joka nostaa hintoja, kertoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

”Hintoja nostavat operointi- ja infrakustannukset. Ehdotettu korotus on suurempi kuin aiemmin, mutta toisaalta palvelutaso paranee. Länsimetro on laskettu käytössä olevaksi koko vuoden. Vuoroja on myös lisätty ja on tullut uusia yhteyksiä”, Rihtniemi sanoo.

Operoinnilla tarkoitetaan linjojen liikennöintiä ja infralla rakenteita kuten esimerkiksi ratojen rakentamista ja kunnossapitoa.

Viime vuonna korotus oli 4,9 prosenttia. Vuodelle 2017 esitettiin aiemmin yli 11 prosentin korotusta, mutta siitä on luovuttu.

HSL:n ehdottama korotus jakaantuisi eri lippulajien kesken: kerta-, kausi- ja arvolippuihin kaikkiin tulisi korotus. Sisäisiä lippuja korotettaisiin hieman enemmän kuin seutulippuja.

”Pyrimme tasapainottamaan lipputyyppien välisiä eroja. Nyt hyppäys seutu- ja sisäisten lippujen hintojen välillä on kovin suuri.”

Nykyään jäsenkuntien sisäinen 30 vuorokauden kausilippu maksaa 52,40 euroa ja kolmen vyöhykkeen seutulippu 152,30 euroa. Jäsenkuntia ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kirkkonummi, Kerava, Sipoo ja Kauniainen.

HSL:n jäsenkuntien sisäisiin lippuihin esitetään keskimäärin 6,1 prosentin korotusta ja seutulippuihin 4,7 prosentin.

Näillä korotuksilla sisäinen kausilippu nousisi kahdella eurolla. Kaikki vyöhykkeet kattavan lipun hinta nousisi 159,20 euroon.

Rihtniemi korostaa, että nämä ovat vain esimerkkejä kuntien lausuntoa varten.

Ongelman ydin on, että viime vuonna avautunut kehärata ja etenkin kesällä avattava länsimetro tuplaavat HSL:n vuosittaisen infralaskun nykyisestä 65 miljoonasta noin 130 miljoonaan euroon vuonna 2017.

Suurin hypähdys tapahtuu vuonna 2017, kun molemmat raideyhteydet ovat käytössä koko vuoden ajan.

Joukkoliikennehankkeiden rakennuskuluista puolet kierrätetään HSL:n kautta. Näin koko seutua hyödyttävät investoinnit eivät jää vain isäntäkunnan maksettavaksi.

Alunperin ensi vuoden korotustarpeeksi oli arvioitu peräti 11 prosenttia.

”Nyt tarve olisi 10 prosenttia samalla lailla laskettuna. Ehdotus on kuitenkin, että käyttökustannukset nousevat 3,5 prosenttia ja päälle varataan 2 prosenttia infrakustannuksiin.”

Esitys menee HSL:n jäsenkuntiin lausuntokierrokselle kesän aikana. HSL:n hallitus käsittelee asian lokakuun lopussa, jolloin vasta selviää, miten paljon lippuja todellisuudessa korotetaan.

Korotukset tulevat voimaan vuoden vaihteessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Joukkoliikenne
  • Länsimetro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    2. 2

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    5. 5

      IL: Laboratoriohoitaja kertoo videolla kohtelevansa maahanmuuttajia kaltoin – laboratorion johtaja HS:lle: ”Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin”

    6. 6

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    7. 7

      Trump uhkasi Pohjois-Koreaa sotilaallisilla toimilla: ”Jos päädymme siihen vaihtoehtoon, siitä tulee tuhoisaa”

    8. 8

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    9. 9

      Saudi-Arabiassa historiallinen käänne: Naiset saavat luvan ajaa autoa – ”Suuri askel oikeaan suuntaan”

    10. 10

      ”Hoitoa tarvitseva seksiaddikti” saattoi tehdä Trumpista presidentin – Anthony Weiner on ehkä Amerikan vihatuin mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    5. 5

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja myi puolet osakkeistaan ennen kurssin laskua – selitti tarvitsevansa rahaa putkiremonttiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää